Lehmän loppu - Kulttuuri | HS.fi
Vuoden lehtikuva 2019, Juha Metso. Lehmätilan ja lehmän loppu Haminassa. Nyt Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Tulevaisuuteen hän katsoo hieman nieleskellen. Töiden etsiminen ei ole tuottanut oikein tulosta.

Vuoden lehtikuva 2019, Juha Metso. Lehmätilan ja lehmän loppu Haminassa. Nyt Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Tulevaisuuteen hän katsoo hieman nieleskellen. Töiden etsiminen ei ole tuottanut oikein tulosta. Kuva: Juha Metso

Lehmän loppu

Vuoden lehtikuvaksi on valittu Juha Metson kuva. Palkittujen töiden joukossa ovat myös Kalle Koposen ja Akseli Valmusen Helsingin Sanomissa ilmestyneet kuvasarjat.

Julkaistu: 16.3. 17:30

Hyvässä kuvassa on monta tasoa. Paitsi, että se tallentaa yhden tietyn hetken, se puhuttelee myös yleisemmällä tasolla.

Juuri näin käy, kun katsoo Juha Metson Vuoden lehtikuvaksi valittua kuvaa, joka on otettu haminalaisella lehmätilalla.

Metso on tuntenut tilanomistaja Ismo Kiurun jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

”Olen nähnyt hänen tilansa eloisuuden ja humaaniuden, ja kuvannut sen elämää pitkään. Oli kurjaa seurata, että hän joutui luopumaan naudoistaan”, Metso kertoo.

Metson mukaan nykyaikaa kuvaa hyvin se, että elämme kaikki omissa kuplissamme.

”Hipstereille on itsestään selvää, että sähkö tulee seinästä ja he kaatavat kahviinsa kaurajuomaa purkista. Se on kaukana pienten tilojen todellisuudesta kehä kolmosen ulkopuolella. Niiden aika on ohi”, Metso sanoo.

Sen enempää Metso ei halua voittoisaa kuvaansa selittää. Hän ajattelee, että jokaisen katsojan päässä kuvan edessä syntyvät ajatukset ovat yhtä oikeita.

”Still-kuvan voima on edelleen vahva, sillä sitä katsellessa voi vain olettaa, mitä hetkeä aiemmin on tapahtunut tai juuri tapahtumassa.”

Tuomariston mukaan Metson kuvan takana on suuri yhteiskunnallinen tarina. Se kiteyttää suomalaisen maanviljelijän ahdingon.

”Kyse on samaan aikaan henkilökohtaisesta ja paikallisesta tragediasta, mutta myös globaaleista ja eettisistä ympäristökysymyksistä. Kuvassa on voimakas lataus ja vetovoima. Se on lähes raamatullinen ja herättää tunteita olematta sentimentaalinen.”

Vuoden lehtikuvaksi valittu kuva on julkaisematon, ja tuomaristo poimi sen Vuoden lehtikuva -sarjaan esseesarjasta, jonka Metso myös voitti. Sarjan kuvia tullaan näkemään Imatran taidemuseossa ensi syksynä.

Kuvaessee-sarjassa palkittiin lisäksi kunniamaininnalla Akseli Valmusen Helsingin Sanomissa ilmestynyt maisemakuvasarja urheilupaikoista.

Reportaasi-sarjan voitti Helsingin Sanomien Kalle Koponen tuomariston mielestä kansainvälisen tason kuvareportaasillaan Hongkongin väkivaltaisista mielenosoituksista.

”Kuvaaja on havainnut kaoottisen tapahtuman keskeltä oleellisimman ja kuvista kasvaa näkemys kokonaisuudesta ja sen eri osapuolista. Kuvat eivät ole liian hiottuja tai kiillotettuja, vaan vievät katsojan suoraan dramaattisten tapahtumien sisään.”

Reportaasi-sarjassa kunniamaininnan sai Miikka Pirinen reportaasillaan turpeen tuotannosta Suomessa.

Vuoden kuvajournalistiksi 2019 valittiin viime vuoden tapaan Touko Hujanen, jota tuomaristo kommentoi voittajaksi, jonka kuvat ovat tarinallisia ja sensitiivisiä.

”Kuvaajalla on kyky ymmärtää ihmistä. Minimalistisin keinoin hän onnistuu herättämään katsojan mielikuvituksen ja muistot.”

Vuoden kuvajournalisti -sarjassa kunniamaininnan sai Akseli Valmunen. Valmunen ja Hujanen saivat myös kunniamaininnat esseesarjassa, jonka Juha Metso voitti.

Vuoden uutiskuvaksi valittiin Antti Yrjösen kuva hallituskriisin ytimestä. Kuvassa keskustan Katri Kulmuni, sosiaalidemokraattien Antti Rinne ja vihreiden Pekka Haavisto näyttäisivät tuomariston mielestä käyvän kukin omaa sisäistä kamppailuaan.

Uutiskuva-sarjassa annettiin myös kunniamaininta Sauli Niinistön ja Donald Trumpin kohtaamisen tallentaneelle Heikki Saukkomaalle.

Suomen kuvajournalistien järjestämään kilpailuun osallistui 77 valokuvaajaa 1794 kuvalla.

Vuoden henkilökuvana palkittiin Tomi Gladin kuva saunovasta miehestä. Kunniamaininta annettiin Touko Hujaselle muotokuvalla runoilijasta.

Vuoden parhaaksi urheilukuvaksi valittiin Jukka Ritolan kuva Teemu Pukista fanien keskellä sen jälkeen, kun Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on saavuttanut paikan jalkapallon EM-kisoissa. Ritola sai myös kunniamaininnan samassa sarjassa kuvallaan jääkiekkojoukkue Ilveksen kotikentästä. Ritola voitti myös Yleisön suosikki -äänestyksen.

Uusi kuvajournalisti -sarjan voitti Hannes Paananen. ”Kuvaajalla on kyky päästä lähelle ihmistä. Kuvat ovat sekoitus lavastusta ja spontaaniutta. Kuvaaja on löytänyt kuvattavien erityisyyden. Hänellä on hieno väritaju ja kyky työskennellä minimalistisilla elementeillä”, tuomaristo perusteli valintaa.

Videosarjan voitti Sakari Piippo, joka näyttää videollaan Iitin kunnanvaltuuston kokouksen yhden puheenvuoron. Kunniamaininnan videosarjassa sai Juha Metso videollaan Pentti Linkolasta.

Kooste voittajakuvista nähdään näyttelyssä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 1.–25.4.2020.

Uutiskuva 2019, Antti Yrjönen. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni seuraa sivusta, kun eronnut pääministeri Antti Rinne kuuntelee presidentti Sauli Niinistön hallitukselle osoittamaa puhetta Presidentinlinnassa joulukuussa.

Uutiskuva 2019, Antti Yrjönen. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni seuraa sivusta, kun eronnut pääministeri Antti Rinne kuuntelee presidentti Sauli Niinistön hallitukselle osoittamaa puhetta Presidentinlinnassa joulukuussa. Kuva: Antti Yrjönen

Uutiskuva 2019 kunniamaininta, Heikki Saukkomaa. Presidentit Sauli Niinistö ja Donald Trump tapasivat Washingtonissa lokakuussa.

Uutiskuva 2019 kunniamaininta, Heikki Saukkomaa. Presidentit Sauli Niinistö ja Donald Trump tapasivat Washingtonissa lokakuussa. Kuva: Heikki Saukkomaa

Urheilukuva 2019, Jukka Ritola. Teemu Pukki puskee itseään läpi juhlivien Suomen fanien, jotka ryntäsivät kentälle sen jälkeen, kun Suomen jalkapallomaajoukkue selvitti itsensä ensimmäistä kertaa arvokisojen lopputurnaukseen.

Urheilukuva 2019, Jukka Ritola. Teemu Pukki puskee itseään läpi juhlivien Suomen fanien, jotka ryntäsivät kentälle sen jälkeen, kun Suomen jalkapallomaajoukkue selvitti itsensä ensimmäistä kertaa arvokisojen lopputurnaukseen. Kuva: Jukka Ritola

Henkilökuva 2019, Tomi Glad. Jussi Rantamäki noormarkkulaisen Hopeaharjun palvelukodin saunassa.

Henkilökuva 2019, Tomi Glad. Jussi Rantamäki noormarkkulaisen Hopeaharjun palvelukodin saunassa. Kuva: Tomi Glad

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Matkakoti Kaleva on suljettu, mutta 75-vuotias Pentti Puranen asuu edelleen rakennuksessa. Matkakotitoiminnan aloittivat Purasen vanhemmat jo vuonna 1954.

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Matkakoti Kaleva on suljettu, mutta 75-vuotias Pentti Puranen asuu edelleen rakennuksessa. Matkakotitoiminnan aloittivat Purasen vanhemmat jo vuonna 1954. Kuva: Touko Hujanen

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Hotelli Druzhba valmistui Viipuriin vuonna 1982. Druzhba on suomalaisen Perusyhtymä Oy:n rakentama. Yhtiön alkuperäinen tehtävä oli luovutetusta Karjalasta evakuoidun siirtoväen asuttaminen sekä uudisraivauksen edistäminen.

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Hotelli Druzhba valmistui Viipuriin vuonna 1982. Druzhba on suomalaisen Perusyhtymä Oy:n rakentama. Yhtiön alkuperäinen tehtävä oli luovutetusta Karjalasta evakuoidun siirtoväen asuttaminen sekä uudisraivauksen edistäminen. Kuva: Touko Hujanen

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Mister Wallace tunnetaan Chicagon queer-hiphop -piireissä nimellä ”Cool Mom”. Hän on Futurehood-taidekollektiivin kantava voima.

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Mister Wallace tunnetaan Chicagon queer-hiphop -piireissä nimellä ”Cool Mom”. Hän on Futurehood-taidekollektiivin kantava voima. Kuva: Touko Hujanen

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Kari Lamminen pitää Töllin Myllyä Pusulassa. Koskenrannassa on 1800-luvulta lähtien pyörinyt useampikin mylly. Töllin mylly on kuitenkin ainoa, joka on säilynyt hengissä.

Kuvajournalisti 2019, Touko Hujanen. Kari Lamminen pitää Töllin Myllyä Pusulassa. Koskenrannassa on 1800-luvulta lähtien pyörinyt useampikin mylly. Töllin mylly on kuitenkin ainoa, joka on säilynyt hengissä. Kuva: Touko Hujanen

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Helsingissä Mannerheimintien ja Nordenskiöldinkadun risteyksessä tehdään uutta asfalttia.

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Helsingissä Mannerheimintien ja Nordenskiöldinkadun risteyksessä tehdään uutta asfalttia. Kuva: Akseli Valmunen

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Suomessa on edelleen noin 900 turkistarhaa, joista suurin osa sijaitsee Pohjanmaalla. Supikoiria häkissä.

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Suomessa on edelleen noin 900 turkistarhaa, joista suurin osa sijaitsee Pohjanmaalla. Supikoiria häkissä. Kuva: Akseli Valmunen

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Väinö paukuttelee uuden vuoden pommeja Roihuvuoressa perheensä kanssa.

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Väinö paukuttelee uuden vuoden pommeja Roihuvuoressa perheensä kanssa. Kuva: Akseli Valmunen

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Hollolan urheilijoiden Antti Lamminpää odottaa vuoroaan päästä joukkueensa viidennelle osuudelle Jukolan viestissä.

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Hollolan urheilijoiden Antti Lamminpää odottaa vuoroaan päästä joukkueensa viidennelle osuudelle Jukolan viestissä. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Reportaasi 2019, Kalle Koponen. Hongkongin polyteknisen yliopiston valtaajia tukevat mielenosoittajat levittävät jalkakäytävistä revittyjä kiviä kaduille marraskuussa Mon Kokin alueella.

Reportaasi 2019, Kalle Koponen. Hongkongin polyteknisen yliopiston valtaajia tukevat mielenosoittajat levittävät jalkakäytävistä revittyjä kiviä kaduille marraskuussa Mon Kokin alueella. Kuva: Kalle Koponen

Reportaasi 2019, Kalle Koponen. Uupuneet mielenosoittajat pitävät taukoa polttopullojensa äärellä Hongkongin polyteknisen yliopiston piirityksen aikana.

Reportaasi 2019, Kalle Koponen. Uupuneet mielenosoittajat pitävät taukoa polttopullojensa äärellä Hongkongin polyteknisen yliopiston piirityksen aikana. Kuva: Kalle Koponen

Reportaasi 2019, Kalle Koponen. Mielenosoittajat hakevat sateenvarjojensa takaa suojaa jatkuvasti lentäviä poliisin kyynelkaasupatruunoita ja vesitykkejä vastaan aamuyöllä Hongkongin polyteknisen yliopistojen valtauksen aikana.

Reportaasi 2019, Kalle Koponen. Mielenosoittajat hakevat sateenvarjojensa takaa suojaa jatkuvasti lentäviä poliisin kyynelkaasupatruunoita ja vesitykkejä vastaan aamuyöllä Hongkongin polyteknisen yliopistojen valtauksen aikana. Kuva: Kalle Koponen

Reportaasi 2019 kunniamaininta, Miikka Pirinen. Niko Kuusisto (oik.) ja Markus Haavisto ajavat kesätöikseen traktoria turvesuolla Etelä-Pohjanmaalla.

Reportaasi 2019 kunniamaininta, Miikka Pirinen. Niko Kuusisto (oik.) ja Markus Haavisto ajavat kesätöikseen traktoria turvesuolla Etelä-Pohjanmaalla. Kuva: Miikka Pirinen

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu. Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Kiuru kaataa viimeisen kerran oman lehmän maitoa mukiin ja tarjoaa viimeiset heinät lehmille. Nyt Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Tulevaisuuteen hän katsoo hieman nieleskellen. Töiden etsiminen ei ole tuottanut oikein tulosta. ”Toiset ilmoittivat, että turha kolkutella ovia. Jotkut sanoivat oven raosta, että mene hemmettiin.”

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu. Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Kiuru kaataa viimeisen kerran oman lehmän maitoa mukiin ja tarjoaa viimeiset heinät lehmille. Nyt Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Tulevaisuuteen hän katsoo hieman nieleskellen. Töiden etsiminen ei ole tuottanut oikein tulosta. ”Toiset ilmoittivat, että turha kolkutella ovia. Jotkut sanoivat oven raosta, että mene hemmettiin.” Kuva: Juha Metso

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu.

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu. Kuva: Juha Metso

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu.

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu. Kuva: Juha Metso

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu. Viime vuonna Luonnonvarakeskus Luke laski, että 1100 lypsykarjatilaa lopettaa maidontuotannon vuoteen 2020 mennessä. Se tarkoittaa, että yli 16 prosenttia lypsykarjatiloista on ajamassa tuotantoaan alas kahden vuoden aikana.

Kuvaessee 2019, Juha Metso. Lehmätilan loppu. Viime vuonna Luonnonvarakeskus Luke laski, että 1100 lypsykarjatilaa lopettaa maidontuotannon vuoteen 2020 mennessä. Se tarkoittaa, että yli 16 prosenttia lypsykarjatiloista on ajamassa tuotantoaan alas kahden vuoden aikana. Kuva: Juha Metso

Kuvaessee 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Urheilu on muutakin kuin tulosurheilua. Urheilu on harrastamista, yhdessä tekemistä, yhteisön yhteistä toimintaa ja paljon muuta. Valmusen HS:lle tekemä kuvaessee löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/.

Kuvaessee 2019 kunniamaininta, Akseli Valmunen. Urheilu on muutakin kuin tulosurheilua. Urheilu on harrastamista, yhdessä tekemistä, yhteisön yhteistä toimintaa ja paljon muuta. Valmusen HS:lle tekemä kuvaessee löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/. Kuva: Akseli Valmunen

Uusi Kuvajournalisti 2019, Hannes Paananen. Sotaveteraani Aarre Koskenmäki harjoittelee viimeistä kuoroesitystä varten Helsingissä.

Uusi Kuvajournalisti 2019, Hannes Paananen. Sotaveteraani Aarre Koskenmäki harjoittelee viimeistä kuoroesitystä varten Helsingissä. Kuva: Hannes Paananen

Yleisön suosikki 2019, Jukka Ritola. Yleisö taputtaa käsiään Rammsteinin keikalla Tampereen Ratinassa.

Yleisön suosikki 2019, Jukka Ritola. Yleisö taputtaa käsiään Rammsteinin keikalla Tampereen Ratinassa. Kuva: Jukka Ritola

Yleisön suosikki 2019, Jukka Ritola. Markus Kallio harjoittelee jo kolmatta kertaa lyöntejä Pirkkalan golfkentällä, vaikka kenttä on ollut auki vasta viikon tänä vuonna.

Yleisön suosikki 2019, Jukka Ritola. Markus Kallio harjoittelee jo kolmatta kertaa lyöntejä Pirkkalan golfkentällä, vaikka kenttä on ollut auki vasta viikon tänä vuonna. Kuva: Jukka Ritola

Yleisön suosikki 2019, Jukka Ritola. Keskiviikkona 27.11.2019 Tampereelle satoi lunta.

Yleisön suosikki 2019, Jukka Ritola. Keskiviikkona 27.11.2019 Tampereelle satoi lunta. Kuva: Jukka Ritola