Somehitiksi noussut runo tarjoaa italialaisille toivoa keskellä ahdinkoa ja kiertää nyt Suomessakin - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Koronavirus

Somehitiksi noussut runo tarjoaa italialaisille toivoa keskellä ahdinkoa ja kiertää nyt Suomessakin

Irene Vellan runo kertoo koronaviruksen autioittamasta Italiasta.

Irene Vella on italialainen toimittaja ja kirjailija. Kuva: Irene Vellan Facebook-sivu

Julkaistu: 17.3. 11:47

Venetsiassa asuvan toimittajan ja kirjailijan Irene Vellan runosta 11. päivä maaliskuuta 2020 on tullut Italiassa somehitti, ja myös runon vapaa suomennos kiertää sosiaalisessa mediassa.

Runo kertoo koronaviruksen autioittamasta Italiasta, jossa ihmiset on lukittu koteihinsa eikä kukaan voi enää liikkua kaupungilla karanteenin vuoksi. Aiemmin kuhiseva Italia on sulkeutumassa ja kaivautumassa pakoon pahaa maailmaa, mutta siitä huolimatta virus jyllää ja kuolema niittää kylmää satoa.

Varjoksi muuttunut elämä on manannut esiin kollektiivisen pelon, joka ”muuttui totiseksi todeksi/ ja kaikista päivistä tuli toistensa kaltaisia”.

Runosta tuli viraali, kun somevaikuttaja Chiara Ferragni pani sen jakoon sosiaalisessa mediassa. Moni luuli aluksi, että runo oli Ferragnin itsensä kirjoittama, koska runon tekijää ei erikseen mainittu. Myöhemmin Ferragni lisäksi postaukseen runon kirjoittajan nimen.

Hänet tunnetaan myös Italian yhden tunnetuimman räppärin Fedezin (Federico Leonardo Lucia) vaimona.

Tuskin Irene Vellan runosta olisi tullut näin isoa hittiä, jos runo olisi vain keskittynyt kuvaamaan koronaviruksen synnyttämää ahdistusta, hämmennystä, pelkoa ja levottomuutta. Kun valtio yrittää hillitä taudin leviämistä, arki on muuttunut väkisinkin painostavaksi, koska sitä säätelevät uudet rajoitukset ja määräykset.

Varjoksi muuttuneesta elämästä huolimatta runo ei jää aiheensa vangiksi, vaan se itse asiassa aukeaa kevään, kasvun ja elämän ylistykseksi. Siinä on sen voima. Se puhuu toivosta ja antaa italialaisille uskoa parempaan huomiseen.

Runossa kevät elää koronaviruksesta huolimatta omaa elämäänsä: ”ruusut puhkesivat kukkaansa”, ”kukat kasvoivat hedelmiksi” ja ”yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen”.

”Oli vuosi, jona ymmärrettiin läheisyyden ja aitojen tunteiden merkitys”, Irene Vella kirjoittaa.

Parikymmentä vuotta toimittaja työskennellyt Irene Vella on syntynyt toukokuussa 1970 Massa Marittimassa Etelä-Toscanassa. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa, joista jälkimmäinen Sarai regina e vincerai (2016) edustaa autofiktiota. Hän on työskennellyt eri tv-kanaville ja kirjoittanut Vanity Fairiin ja ja Donna Modernaan.

Runon nimi 11. päivä maaliskuuta 2020 tulee siitä, että Italian pääministeri Giuseppe Conte kertoi 10. päivänä maaliskuuta 2020 karanteenialueen laajenevan koko maan alueelle. Aiemmin karanteenissa oli ollut ainoastaan osa Pohjois-Italiasta. Toimenpiteet tulivat voimaan seuraavana päivänä, 11. maaliskuuta.

Runon nimi sitoo sen italiaiseen traditioon muistaa ja kunnioittaa tärkeitä historiallisia päivämääriä taideteoksissa ja julkisten tilojen nimissä. Näitä ovat esimerkiksi 2. kesäkuuta (kuningaskunnan muuttuminen tasavallaksi). 25. huhtikuuta (vapauttamisen päivä), 24. maaliskuuta (juutalaisten murhaaminen Ardeatinen luolassa) ja 12. joulukuuta (Milanon pommi-isku).

Irene Vellan runo ilmentää samanlaista kansalaisaktivismia kuin monissa Italian kaupungeissa pidetyt spontaanit parvekekonsertit, joissa on kajautettu ooppera-aarioita ja Italian kansallislaulua Inno di Mamelia.

Vellan säkeet kajahtavat nekin ilmoille komeasti: ”huolimatta kaikesta/ huolimatta viruksesta/ huolimatta pelosta/ huolimatta kuolemasta [...] mekin opimme elämän voiman.”

Irene Vellan runo on levinnyt Suomessa Iida Riekon vapaana käännöksenä:

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.

Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.

Ja kukat alkoivat avautua

aurinko alkoi loistaa

ja pääskyset palasivat.

Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.

Aamuisin leipä ja kakut paistuivat.

Pimeä laskeutui yhä myöhemmin,

ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja lapset opiskelivat verkkoyhteydellä.

Ja iltapäivällä oli korvaamattoman peli-chatin vuoro.

Oli vuosi, jona ulos sai mennä vain ostoksille.

Pian kaikki sulkeutui, myös toimistot.

Armeija ryhtyi valvomaan liikkumista ja rajoja, koska sairaaloissa ei ollut enää tilaa kaikille.

Ja ihmiset vain sairastuivat.

Mutta kevät ei tiennyt sitä.

Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja kaikki määrättiin karanteeniin. Vanhukset, perheet ja myös nuoret.

Niin pelko muuttui todeksi

ja kaikki päivät tuntuivat samalta.

Mutta kevät ei tiennyt sitä

ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.

Yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen.

Ilo kirjoittaa niin, että mielikuvitus laukkaa vapaana.

Ilo lukea ja lentää kuvitelmien matkassa.

Oli eräs, joka opetteli uuden kielen.

Eräs, joka tarttui uudelleen valmistumista vailla oleviin opintoihinsa.

Eräs, joka ymmärsi rakkautensa suuruuden jouduttuaan eroon elämästä.

Eräs, joka lakkasi tyytymästä tietämättömyyteen.

Eräs, joka sulki toimiston ja avasi kahdeksanpaikkaisen ravintolan.

Eräs, joka jätti tyttöystävänsä huutaakseen maailmalle, että rakastaakin parasta kaveriaan.

Oli eräs, joka ryhtyisi lääkäriksi auttaakseen kaikkia, jotka huomenna tarvitsisivat apua.

Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.

Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän

ja talous romahtavan.

Mutta kevät ei tiennyt sitä

ja kukat tekivät tilaa hedelmille.

Ja sitten saapui vapautuksen päivä.

Olimme kaikki TV:n ääressä ja pääministeri sanoi Yleisradiolle, että hätätila oli päättynyt ja tauti hävinnyt taistelun.

Että me italialaiset olimme voittaneet yhdessä.

Ja niinpä me lähdimme kaduille.

Kyyneleet silmissämme.

Ilman hengityssuojia ja hansikkaita.

Syleilimme läheisiämme niinkuin he olisivat veljiämme.

Ja silloin saapui kesä.

Koska kevät ei tiennyt sitä

ja oli jatkanut olemistaan.

Huolimatta kaikesta.

Huolimatta taudista.

Huolimatta pelosta.

Huolimatta kuolemasta.

Koska kevät ei tiennyt sitä

ja opetti meille kaikille

elämän voiman.