Roni Backin nimi mainittiin eduskunnassa, ja silloin tubettaja tajusi, että jotain on tehtävä – Nyt hän kertoo faktoja koronaviruksesta, koska nuoret eivät ota tautia tosissaan

Roni Back huomasi, ettei koronasta ole tietoa nuorille sopivassa muodossa, joten hän teki asiantuntijoiden avulla Youtube-kanavalleen virusta käsittelevän videon.

Roni Back haastatteli videotaan varten muun muassa opetusministeri Li Anderssonia.

| Päivitetty

27. helmikuuta kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen mainitsi eduskunnan täysistunnossa tubettaja Roni Backin (oik. Bäck).

”Tänään keskustelin erään äidin kanssa. Hän kertoi, että hänen 9-vuotias poikansa oli toki saanut ensimmäisen tiedon [koronaviruksesta] Youtube-tähti Roni Backiltä. Kannattaa muistaa sekin, että tällaisiakin kanavia voidaan käyttää erilaisissa tilanteissa tiedottamiseen ihan johdetustikin vaikka sieltä ministeriöidenkin kautta”, Heinonen totesi puheenvuorossaan 27. helmikuuta.

Roni Back on Suomen suosituimpia tubettajia, jolla on Youtubessa yli 500 000 tilaajaa. Yksittäisiä Backin videoita katsotaan satojatuhansia kertoja.

Back kuuli Heinosen kommentin ja jäi miettimään asiaa.

”Suomen nuoriso haluaa tietoa ja ansaitsee sitä, mutta tällä hetkellä ei oikein löydy heille sopivaa uutislähdettä”, Roni Back toteaa puhelimessa.

Hän on juuri julkaissut Youtubessa uuden videon, jolla hän puhuu koronaviruksesta. Videon tavoitteena on tavoittaa erityisesti lapset ja nuoret ja tuottaa näille totuudenmukaista tietoa viruksesta kiinnostavassa ja ymmärrettävässä muodossa.

Videolla Back muun muassa haastattelee opetusministeri Li Anderssonia joka puhuu riskiryhmien suojelemisesta tartunnoilta.

”Vierailut mummon tai papan luona kannattaa nyt siirtää suosiolla eteenpäin ja sen sijaan soittaa heille vaikkapa päivittäin”, Andersson neuvoo.

Päätöksen videon tekemisestä Back teki kotisohvallaan viime sunnuntaina.

Hän istui miettimässä kysymystä, jonka kanssa moni muukin yrittäjä on viime aikoina joutunut painimaan. Roni Backin yritys työllistää hänen itsensä lisäksi kaksi työntekijää. Pyytääkö heitä tulemaan töihin vai kehottaako etätyöskentelyyn?

Back kysyi asiasta lääkärivanhemmiltaan ja vastaus oli selvä: ehdottomasti etänä.

”Tajusin, että mulla on tämä mahdollisuus kysyä asiasta vanhemmilta, jotka ovat alan ammattilaisia, mutta kaikilla ei sitä ole”, Back kertoo. ”Misinformaatiota on somessa niin paljon, että jonkun piti ottaa tämä vastuu.”

Backille oli heti selvää, että hän tarvitsee videon teossa avukseen asiantuntijoita.

Pian idean saatuaan hän avasi Twitterin ja kirjoitti: ”Tietäiskö joku jonkun ’asiantuntijan’, joka voisi auttaa mua tekemään Suomen nuorisolle valistavan videon koronasta? Fiilis on, että suuri osa heistä ei ole tietoisia tilanteesta tai eivät ota sitä tosissaan.”

THL:n viestintäjohtaja Päivi Väyrynen vastasi pian. ”Ilman muuta ollaan valmiita yhteistyöhön.”

Yhteistyö tubettajien kanssa on Väyrysen mukaan THL:lle tuttu keino tavoittaa nuoria.

”Se on äärimmäisen tärkeää”, Väyrynen toteaa puhelimessa. ”Meidän tavoitteenamme on tavoittaa kaikki ihmisryhmät, ja lapset ja nuoret ovat perinteisten kanavien kautta huonoiten tavoitettavissa.”

Väyrysen mukaan ihmiset ovat ottaneet viruksen ja siihen liittyvät ohjeistukset enimmäkseen vakavasti. Tämä näkyy muun muassa siinä, että THL on sosiaalisen median kanavissa merkitty noin 10 000 viestiin päivittäin.

Viesteistä käy ilmi, että tieto koronaviruksesta on tavoittanut huonosti myös toista ihmisryhmää.

”Päällimmäinen kysymys juuri nyt on, että miten saan yli 70-vuotiaat vanhempani tilkittyä kotiin”, Väyrynen kertoo. ”Lapsilla on huoli omista vanhemmistaan.”

THL:llä onkin parhaillaan menossa iso kampanja, jossa esimerkiksi radion ja paikallislehtien kautta pyritään tavoittamaan iäkkäiden muodostamaa riskiryhmää. Myös muita keinoja kehitellään.

Lisäksi moni muukin kuin Roni Back on lähestynyt THL:ää yhteistyöehdotuksilla riskiryhmäläisten tavoittamiseksi ja auttamiseksi.

”Siitä olemme todella kiitollisia.”

Ennen videon tekoa Back kävi lääkäri Anni Saukkolan kanssa läpi taudin yleiskuva ja toimintaohjeet, ja valmis video lähetettiin THL:lle tarkistettavaksi ennen julkaisua.

”On se vähän absurdia, että minä yksityishenkilönä lähden levittämään yhteiskunnallisesti erittäin merkittäviä asioita”, Back miettii. ”Mutta en tiedä mikä muukaan olisi ratkaisu. Olen aina valmis ottamaan vastaan yhteydenottoja ja suunnittelemaan.”

Koronavirusta käsittelevän Youtube-videon teko on kuitenkin yrittäjälle taloudellisesti haitallista. Videolla mainittu sana ”korona” poistaa siitä automaattisesti mainokset, sillä Youtube pyrkii suojelemaan mainostajiaan ja estämään väärän tiedon leviämistä aiheista kuten terrorismi, aseelliset konfliktit ja globaalit terveyskriisit.

Koska Youtube maksaa Backille hänen videoidensa yhteydessä näytettyjen mainosten perusteella, menettää hän valistusvideollaan tuloja.

Lisäksi Backin kanavalle saattaa tulla merkintä, mikä puolestaan johtaa siihen, että Youtube ei tulevaisuudessa suosittele Backin videoita katsojille yhtä paljon kuin aiemmin. Tämäkin vaikuttaa hänen ansioihinsa.

”Eli rahan teko ei missään nimessä ole mun motiivini tässä”, Back tiivistää. ”En pienyrittäjänä haluaisi tehdä kauheasti tällaista nollapalkkahommaa.”

Aihe on kuitenkin liian tärkeä ohitettavaksi, Back kokee.

Hän arvelee ihmisten ottavan viruksen ja siihen liittyvät riskit vakavammin hallituksen maanantaina pitämän tiedotustilaisuuden jälkeen. Tilaisuudessa hallitus kertoi, että Suomessa otetaan käyttöön valmiuslaki, jonka tarkoituksena on suojata väestöä poikkeusoloissa.

Silti osa ihmisistä vaikuttaa Backin mukaan ajattelevan, ettei asia koske heitä jos he eivät kuulu riskiryhmään. Lisäksi tiedon määrä saattaa lamaannuttaa.

”Mua ahdistaa näiden nuorten puolesta, kun informaatiotulva on niin suuri. Totta kai Hesaria tai Yleä tai iltapäivälehtiä voi lukea ja niistä löytyy kaikki tieto, mutta se ei ole puhuttu heidän kielellään tai sillä tavalla, jolla he normaalisti kuluttavat sisältöjä.”

Siksi vastaus nuorten tavoittamiseen ei myöskään voi olla se, että Back jakaisi kanavillaan THL:n sivuja nuorille luettavaksi.

”On aivan eri juttu, että itse selitän asian parhaani mukaan ja asiantuntijoiden avulla kuin että laitan linkin, jossa informaatio on nuorelle vieraassa muodossa ja joka voi laajuudellaan sekoittaa nuorten päätä.”

Back haluaa myös ehkäistä väärän tiedon leviämistä sosiaalisen median kanavilla. Hän ottaa esimerkiksi Tiktok-mobiilisovelluksessa kiertäneen iltapäivälehden artikkelin näköiseksi muokatun julkaisun jossa väitettiin, että Roni Backilla on koronavirus.

”Siitä nuoret sitten lähettelivät viestejä, että onko tämä totta, tsemppiä”, Back kertoo. ”Haluaisin sanoa nuorille, että Tiktok ei ole hyvä uutislähde. Kaikki uutiset, joita siellä tulee vastaan kannattaa kyseenalaistaa.”

”Olisi hyvä, jos myös vanhemmat voisivat välittää tätä viestiä lapsilleen.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat