Kulttuurisäätiöiltä ja valtiolta hätäapua taidemaailman ahdinkoon: jaossa yli 1,5 miljoonaa euroa apurahoja - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Koronavirus

Kulttuurisäätiöiltä ja valtiolta hätäapua taidemaailman ahdinkoon: jaossa yli 1,5 miljoonaa euroa apurahoja

Rahoitus on ensiapua akuuttiin hätätilanteeseen. Hallitus kaavailee jatkotoimia taiteilijoiden tukemiseksi.

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Kuva: Sami Kero / HS

Julkaistu: 20.3. 16:00

Suomalaiset kulttuurisäätiöt, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Taiteen edistämiskeskus myöntävät yhdessä nopeaa tukea koronaepidemian takia ahdinkoon joutuneille taiteen ja kulttuurin ammattilaisille.

Noin 1,5 miljoonaa euroa jaetaan taiteen edistämiskeskus Taiken kautta huhtikuun aikana. Lisäksi säätiöt jakavat erikseen tukea omia kanaviaan pitkin.

Tukea jaetaan ensisijaisesti lyhyinä apurahoina freelance-taiteilijoille, joiden työtilanteeseen koronaepidemia on konkreettisesti vaikuttanut. Apurahojen määrä tulee olemaan arviolta ainakin 500.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Suomen Kulttuurirahasto osoittavat Taikelle jaettavaksi yhteensä miljoona euroa lisärahoitusta koronakriisin lievittämiseksi. Jane ja Aatos Erkon säätiö, Saastamoisen Säätiö, Svenska kulturfonden sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto kanavoivat hätäapua Taiken kautta kukin 100 000 euroa.

Kyseinen lisärahoitus on ensiapua kulttuurialan akuuttiin hätätilanteeseen.

”Tämä tuki helpottaa kevään akuuttia tilannetta, mutta kun epidemian vaikutukset todennäköisesti jatkuvat syksyyn, tarvitaan yhteiskunnassa huomattavasti laajempia toimia”, Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka sanoo tiedotteessa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) mukaan hallitus valmistelee jatkoa luovan alan yrittäjien ja yritysten tukemiseksi.

Taike avaa apurahahaun huhtikuun alussa, päätökset apurahoista tehdään huhtikuun lopussa. Haun tarkemmat kriteerit julkistetaan myöhemmin.

Taikelle osoitetun tuen lisäksi Kulttuurirahasto jakaa keväällä maakuntarahastojensa kautta tieteeseen ja taiteeseen yhteensä 13,5 miljoonaa euroa tammikuussa jätettyjen hakemusten perusteella. Myös maakuntarahastot ottavat huomioon freelancereiden erityisen ahdingon.

Svenska kulturfonden ja Föreningen Konstsamfundet ottavat käyttöön määräaikaisen tukimuodon ”Kultur under tiden” taiteilijoille ja kulttuurialan ammattilaisille, joihin koronakriisi on kohdistunut. Tuen kokonaismäärä on 400 000 euroa.

Myös monet pienemmät kulttuurialan säätiöt ovat lähteneet mukaan tukemaan taiteilijoiden ja freelancereiden toimeentuloa poikkeustilanteessa.

Patricia Seppälän säätiö jakaa ylimääräisiä apurahoja kuvajournalisteille nopealla menettelyllä, tänä keväänä jo myöntämiensä vuosittaisten apurahojen lisäksi.

Säätiö jakaa 2  000 euron suuruisia työskentelyapurahoja 50 kuvajournalistille vapaamuotoisen hakemuksen perusteella. Hakuaika on 20.–27. maaliskuuta ja apuraha on haettavissa säätiön apurahajärjestelmän kautta.

Alli Paasikiven Säätiö aikaistaa apurahojen myöntämistä ensi syksystä tähän kevääseen koronatilanteen vuoksi.

Säätiö rahoittaa tänä vuonna toteutettavia pienimuotoisia kulttuurihankkeita. Kulttuuriapurahojen haku alkaa 30. maaliskuuta ja jatkuu 13. huhtikuuta asti.