Helsingin Sanomat

Suvi Ahola

Tove Jansson: Kesäkirja

The New York Times pyysi kirjailijoita suosittelemaan ”lohtulukemista”, ja yhdysvaltalainen Elizabeth Gilbert nosti esiin Kesäkirjan. Hänen mukaansa siinä on kyse ”todellisesta sosiaalisesta eristäytymisestä in the middle of nowhere”.

No, Janssonhan kertoo tavallisesta kesämökistä, mutta totta on, että se on täydellinen ympäristö kuvata isoäidin, pienen tytön – ja samalla lukijan – hidasta, meditatiivista muutosta.

Samaa rauhoittavuutta on ­Eeva Kilven mökkikesiä kuvaavissa Naisen päiväkirjassa (1978) ja tuoreessa Punaisessa muistikirjassa.

George Eliot: Daniel Deronda

Poikkeusaika kannattaa hyödyntää lukemalla ainakin yksi tiiliskivi. Fyysisen kirjan pitely kasvattaa käsivoimia, e-kirjassa pääsee vähemmällä.

Vasta ilmestynyt Daniel Deronda (suom. Alice Martin) on rikas romaani 1800-luvun brittiyhteiskunnasta, sukupuolten suhteista ja juutalaisyhteisöstä. Yhtä ylpeä voi aikanaan olla Jaan Krossin tuhatsivuisen Uppiniskaisuuden kronikan päihittämisestä. Sitä paitsi 1500-luvun Virossa on niin jännittävää, ettei sieltä haluaisi lainkaan pois.

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä

Muista myös äänikirjat! Erja Manton lukema maailmankirjallisuuden suurteos on kuunneltavissa Yle Areenassa, mistä löytyy yllättävän paljon muitakin klassikoita: Minna Canthin Köyhää kansaa -romaanin lukee Esko Salervo, Virginia Woolfin Orlandon Eero Ojala ja Niina Koponen.

Arla Kanerva

James Joyce: Ulysses

Minulta kesti seitsemän vuotta lukea James Joycen Ulysses. Luin pätkissä, pidin kuukausien taukoja, joskus vuodenkin, luin kymmeniä sivuja uudestaan.

Luku-urakan saamat raamatulliset mittasuhteet heijastelivat teosta. Ehkä Joycen kielen vaatimaan flow-tilaan pääsee nopeammin sisälle nyt, kun lukemiselle on pakon edessä enemmän aikaa. Sillä Ulysseksen maineelle 1900-luvun suurimpana mestariteoksena on syynsä. Leopold Bloomin harhailut ympäri Dublinin katuja, baareja, bordelleja ja rantoja johdattavat mielen erikoisille poluille.

Optimisti asettaa luku-urakan takarajaksi 16. kesäkuuta, jolloin vietetään Ulysseksen tapahtumahetken mukaisesti Bloomsdayta.

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Yrjö Kokko kirjoitti klassikko­satunsa metsän elävistä ja kahden erilaisen olennon rakkaudesta toisen­laisessa poikkeus­tilanteessa, jatkosodan aikana rintamalla. Eläinlääkintäkapteenina Kannaksella toiminut Kokko joutui viettämään joulua asemapaikassaan ja päätti lähettää lapsilleen joululahjaksi kuvitetun joululehden satuineen. Tarina kuitenkin kasvoi joululehteä laajemmaksi, ja Kokko päätyi myös kuvittamaan teoksensa itse ottamillaan luontovalokuvilla. Yhteensä Kokko kirjoitti ja kuvasi satuaan rintamalla kolmen vuoden ajan. Tarkemmin ”luontosinfonian” syntytarinaan voi tutustua Kokon kirjassa Sota ja satu.

Sodan arkeen lohtua tuonut kertomus keijukaistyttö Illusiasta ja Pessi-peikosta myytiin nopeasti loppuun. Lohtua se tuo edelleen, vaikka myös surua: jostain on luovuttava, jotta jotain uutta voisi syntyä.

Andrzej Sapkowski: Noituri-sarja

Täydelliseen todellisuus­pakoon on tuskin parempaa väylää kuin täysin vieraaseen maailmaan sijoittuva fantasiakirja – tai, mikä vielä parempaa, fantasiakirjasarja. Puolalaisen Andzej Sapkowskin Noituri-saaga on useaan otteeseen palkittu kertomus synkästä ja yksinäisestä antisankarista, mutantti Geraltista, joka kiertää maata tappamassa hirviöitä rahasta. Samaan aikaan tulee käsitellyksi myös monia tärkeitä kysymyksiä etiikasta, moraalista ja yhteiskuntajärjestyksestä. Synkkiä kirjat eivät kuitenkaan ole, siitä pitää ironian kyllästämä, paikoin mustakin huumori huolen. Lisää aikaa fantasiamaailmassa saa kirjojen pohjalta tehdyn videopelisarjan ja tuoreen Netflix-sarjan myötä.

Sanna Kangasniemi

A S Byatt: Riivaus

A S Byattin vuonna 1990 ilmestynyt teos Riivaus. Romanttinen kertomus tarjoaa suomennettuna 692 sivun verran ihanaa uppoamista Byattin (s. 1936) kahdesta eri aikakaudesta punomaan uskomattomaan settiin. 1980-luvulla kirjallisuudentutkijat löytävät 1800-luvulla eläneen runoilijan salaisen rakkauden – ja lukija nauttii. Suomennoksen on tehnyt Marja Alopaeus, runokäännökset Leevi Lehto.

Loppusanat Teoksen vuonna 2008 julkaisemaan romaaniin ovat kirjoittaneet kirjallisuudentutkijat Sanna Nyqvist ja Merja Polvinen. Lainaan heitä: ”Riivauksen rakkaudessa pätevät lopulta samat arvot kuin lukemisessa, kirjoittamisessa, uskossa tai maailman kohtaamisessa: uteliaisuus, kunnioitus ja oman tahdon säilyttäminen samalla, kun on valmis avaamaan sisimpänsä toiselle äänelle.”

Kjell Westö: Kangastus 38

Yleensä unohdan lukemistani kirjoista hyvinkin nopeasti aika lailla kaiken. Tai jos jotain muistankin, on se usein vähän satunnaista, sinne päin, ei olennaiselta tuntuvaa. Kjell Westön Kangastus 38 -romaanista (Otava, 2013) kannan kuitenkin mukanani loppukuvaa, johon on kuin puristettuna romaanin ydin.

Sisällissodasta ja viimeisestä rauhan vuodesta Helsingissä kertovassa romaanissa tuo ydin on minulle kaiken rauhallinen ja täsmällinen konkretia. Ja se, että vaikka elämä on konkreettista – tarvitaan lämpöä, ruokaa, suojaa – ei se koskaan ole edes puolet selityksestä.

Anton Tšehov: Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta ja Kirsikkatarha

Ovatko näytelmät tarkoitettu luettaviksi? Eivät varmasti. Ja tietenkin ovat. Jos miettii mistä aloittaa, voi aina tarttua Tšehovin neljään suureen – Lokkiin, Vanja-enoon, Kolmeen sisareen ja Kirsikkatarhaan – ja tuntea olevansa yhtä aikaa ihanan rajatun ja täydellisen rajattoman äärellä.

Antti Majander

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Turvallisesti loputtomiin jatkuva perus­kertomus siitä, miten yhteis­kunta kehittyy ihmis­arvoiseksi ja pysyy sellaisena vain niiden varassa, jotka ottavat vastuun kaikista, eivät ainoastaan omasta porukasta ja lähipiiristä.

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Matka kirja­viisaudesta toimeen­tulon karuihin perus­elementteihin. ”Sitä mitä rakastaa ei kuitenkaan tarvitse omistaa”, Ulla-Lena Lundberg kirjoittaa.

Jää kiertyy tämän ajatuksen ympärille, riipaisee kipeästi ja, lopulta, lohduttaa merkillisesti. Myötäelämisen kyvyn elvyttäminen liki vereslihalle on harvinainen taito ja kaunokirjallisuuden ajatonta peruskiveä, sanan voimaa.

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira & Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä

Uspenski valitsi sadun ja huumorin tien, kun Neuvosto­liiton omapäisten taiteilijoiden täytyi keksiä tapoja ilmaista jotenkin se, mitä pohjimmiltaan ajatteli.

Perheeni monilla automatkoilla takapenkillä ei saatu tarpeeksi esimerkiksi kohtauksesta, jossa posteljooni Petskin tuo Pörriäisen. Etupenkki arvosti Genan satumaista neuvokkuutta byrokratian juksaamisessa sekä Fedjan äidin kaihoa elämän koreuteen suunnitelmatalouden harmaudessa. Antti Virmavirran lukemat ääniversiot ovat yhtä juhlaa!

Aino Miikkulainen

Yuval Noah Harari: Sapiens – Ihmisen lyhyt historia

Israelilaisen histori­oitsijan teos ihmis­kunnan kehitty­misestä ja siitä, miksi juuri ihminen nousi muita lajeja mahtavammaksi, on yhtaikaa sivistävä, ajatuksia herättävä ja mukaansatempaava. Vuonna 2016 suomeksi julkaistuun menestyskirjaan viitataan yhä jatkuvasti monissa yhteyksissä, ja juuri nyt se voi auttaa asettamaan asiat oikeaan historialliseen ja biologiseen mittakaavaan. Massiivinen teos sopii hyvin myös kuunneltavaksi äänikirjana.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Matkalle ei nyt pääse, mutta Mia Kanki­mäen kirjan mukana voi lähteä ainakin mielessään Japaniin ja uppoutua maan historiaan. Kankimäki kertoo, kuinka hän jätti 38-vuotiaana työnsä kustantamossa ja lähti Kiotoon jäljittämään tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shōnagonia. Samalla Kankimäki tarjoaa yhden kokemuksen siitä, miten elämäänsä voi muuttaa kriisien keskellä.

Juuso Määttänen

Michael Ende: Tarina vailla loppua

Olen sukeltanut ahdistuksen het­kellä mieluiten juuri fantasia­maailmaan. Edelleenkin suuri suosikkini on vuonna 1979 julkaistu saksalaiskirjailija Michael Enden klassikkomaineeseen noussut Tarina vailla loppua. Kirja luettiin minulle ensimmäisen kerran ennen koulu­ikää, ja se kosketti jo silloin suuresti, mutta olen palannut siihen useasti myös aikuisena. Tarinan idea on lumoava: siinä jää jännityksellä seuraamaan, mitä yksinäisen Bastian-pojan lukeman satukirjan maailmassa tapahtuu ja miten hetki hetkeltä satumaailma ja Bastianin maailmat yhdistyvät. Kirjan loppukappaleet ovat kutkuttavan jännittäviä – ja surullisia.

Michael Crichton: Aikamatka

Fantasian ohella ilahdut­tavaa poikkeusta ankeaan arkeen tuovat scifi-tarinat. Yhdysvaltalainen Michael Crichton tunnetaan parhaiten Jurassic Park -hittielokuvasarjan pohjana toimineen Dinosauruspuisto-kirjan kirjoittajana, mutta itseäni hänen teoksistaan on puhutellut silti eniten myöhemmin julkaistu Aikamatka. Se ei ole välttämättä scifi-kirjallisuuden kaikkein suurin klassikko, mutta hämmentävä tarina keskiajalle päätyneestä ja sieltä epätoivoisesti apua pyytävästä professorista on hieno esimerkki mukaansa tempaavan kevyestä viihdekirjallisuudesta.

Douglas Adams: Linnunrata-kirjasarja

Koska tulevina viikkoina – tai kuukausina – on aikaa olla enemmän kotona, kannattaa scifi-tarinoista ennen kaikkea uppoutua Douglas Adamsin Linnunrata-kirjasarjaan, jota kirjailija itse nimitti maailman ainoaksi viisiosaiseksi trilogiaksi. Brittikirjailijan sarjan ensimmäinen osa Linnunradan käsikirja liftareille on noussut kulttimaineeseen, ja sitä voi kutsua liki täydelliseksi scifi-parodiaksi. Jatko-osissa tarina alkaa hieman hajota käsiin, ja lopullinen päätös jää saamatta, koska kirjailija ehti kuolla ennen kuudennen osan valmistumista. Tästäkin huolimatta kirjasarjan muut osat jäävät usein liian vähälle huomiolle verrattuna ensimmäiseen osaan, ja ne syventävät Adamsin luomaa kummallista maailmaa niin upeas­ti, että nyt viimeistään ne kaikki kannattaa lukea läpi.

Jukka Petäjä

Miguel de Cervantes Saavedra: Mielevä hidalgo don Quijote Manchalainen

Kaksi nidettä ilo­tulitusta ajalta, jolloin länsi­mainen romaani syntyi nyky­mielessä. Cervantesin Don Quijoten nerokkuus piilee siinä, että se tarjoaa satiirin ja huumorin keinoin olemisen traagisia perustotuuksia. Sen mittana on ihmisen ikuinen taipumus huijata itseään. Siinä pelissä on helpompi uskoa mielikuviin kuin todellisuuteen. Tarjolla on kaksi suomennosta. Toisesta – siitä tutusta – vastaa J. A. Hollo, toisesta – tarkemmasta ja ajanmukaisemmasta – taas Jyrki Lappi-Seppälä.

Saul Bellow: Herzog

Vuoden 1976 nobelistin Saul Bellowin ehdoton mestariteos, joka edustaa varhaista amerikkalaista postmodernismia. Romaanin päähenkilön sisäinen ristiriitaisuus ja hänen omaksumiensa käyttäytymismallien paradoksaalisuus näkyvät siinä, että hän ei tunne suinkaan riittämättömyyttä maailman edessä, vaan uskoo sokeasti, että maailma ei riitä hänelle, koska se tarjoaa vääriä ja puutteellisia ’toden’ selitysmalleja. Romaanissa kaikki kiinteät subjektit menevät rikki.

Jennifer Egan: Manhattan ­Beach

Pulitzer-palkitun Jennifer Eganin iso, eeppinen romaani vangitsee uskottavasti 1930-luvun ja 1940-luvun alun monikulttuurisen New Yorkin, jossa savuiset kapakat ja varjoisat sivukadut hylkivät jäykkää porvarillisuutta. Naisnäkökulman historiaan tuo se, että romaanin päähenkilö itsepäinen ja haaveistaan kiinni pitävä Anna Kerrigan työskentelee merivoimien telakalla Brooklynin lounaisrannalla vastapäätä Manhattania East Riverin varrella. Merestä kasvaa Herman Melvillen hengessä romaanin yksi keskeinen symboli.

Miska Rantanen

Raymond Chandler: Syvä uni

Yksityisetsivä Philip Marlowe saa tehtäväk­seen selvittää kenraali Stern­woodin tyttären Carmenin kiristys­yrityksen. Marlowe jäljittää pornografiaa lainaavan kirjakauppias Geigerin, joka tapetaan kotonaan. Hänen luotaan Marlowe löytää huumatun ja alastoman Carmenin. Sillä välin kun Marlowe vie neitokaista turvaan, Geigerin ruumis katoaa. Pian tulee tieto, että Sternwoodin autonkuljettaja on löytynyt surmattuna mereen ajetusta autosta.

Juonitiivistelemästä hätäisempi saisi tehtyä suoratoistokanavan rikossarjan kokonaisen kauden, mutta tässä on vain kirjan alun tapahtumat rönsyt karsittuna. Syvä uni on Raymond Chandlerin ensimmäinen romaani vuodelta 1939 ja se on edelleen ns. kovaksikeitetyn dekkarigenren kultakauden parhaimmistoa, ellei paras. Se kestää monta lukukertaa jo pelkästään siksi, että sen monimutkainen juoni saa lukijan ymmälleen joka kerta. Parasta Syvässä unessa on kuitenkin Chandlerin kieli. Hänen kirjojensa Kalifornia on melodramaattinen ja satiirinen, ja sen varjoissa piilottelevat kovat kohtalot. Minäkertoja Marlowe leukailee hauskasti, mutta rivien välissä välkkyy alakulo.

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja

Maailman kuuluisin päiväkirja kertoo vasten­tahtoisesta eristäyty­misestä toisen maailman­sodan aikana. Amster­damilainen teini­tyttö Anne Frank elää perheineen piilopaikassa ja kirjaa ylös ajatuksiaan ja havaintojaan. Nuoren tytön päiväkirja on ko­koansa suurempi todiste natsien julmuuksista. Useana erilaisena editiona julkaistu päiväkirja on liitetty osaksi Unescon ylläpitämää maailmanmuistoluetteloa.

Daniil Harms: Sattumia

Tuskin koskaan yhdestä teksti­kokoelmasta voi laatia luku­suosituksen niin, että julkaisee yhden kertomuksen kokonai­suudessaan. Venäläisen surrealistisen humoristin Daniil Harmsin kohdalla se kuitenkin onnistuu. Uusi anatomia, olkaa hyvä:

Erään pikkutytön nenään kasvoi kaksi vaaleansinistä nauhaa. Tapaus oli siinä mielessä harvinainen, että toisessa nauhassa luki ”Mars” ja toisessa ”Jupiter”.

Eleonoora Riihinen

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Näinä aikoina keskittymis­kyky voi olla koetuksella. Siihen mielen­tilaan sopivat loistavasti novellit. Yhdysvaltalaisen Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (1981, suom. Seppo Lahtinen 2015) kertoo ihmisistä, jotka elävät eristyksessä, vieraantuneina, yksinäisinä, alkoholisoituneina.

Se muistuttaa, että moni joutuu elämään kodeissa, joissa ei ole turvallista. Carver näkee ihmisen pimeät puolet mutta kirjoittaa myös rakkaudesta, solidaarisuudesta ja selviytymisestä.

Don DeLillo: Valkoinen kohina

Nyt jos koskaan tarvitsemme kirjaa, joka kertoo kollek­tiivisesta kata­strofista ja kuoleman­pelosta humo­ristisesti ja älykkäästi.

Don DeLillon satiirisessa mestariteoksessa Hitler-tutkija perheineen pakenee myrkyllistä kaasupilveä ja joutuu kohtaamaan kuolevaisuutensa.

Samuli Tiikkaja

David Mitchellin tuotanto

Britti­kirjailija David Mitchell (s. 1969) rakentaa tuotan­nostaan valtavaa verkostoa, jossa aiemmista kirjoista tutut aiheet ilmaantuvat ja sekoittuvat uudempiin, sinänsä itsenäisiin kertomuksiin.

Tunnetuin hänen kirjoistaan on Pilvikartasto (2004, suom. 2008), joka jo itsessään koostuu eri aikatasoissa liikkuvista, toisiinsa kietoutuvista juonilinjoista.

Mitchellin luomaan universumiin on mahtavaa upottautua ihailemaan paitsi varsinaista sisältöä, myös hänen taitoaan pitää valtava kokonaisuus hallinnassa.

Se ei varmasti ole aivan helppoa, sillä hänen uusin romaaninsa Slade House ilmestyi jo viisi vuotta sitten ja vaikutti muuhun tuotantoon suhteutettuna sivutyöltä. Mutta kesäkuussa ilmestyy uusi romaani Utopia Avenue, jolta voi odottaa paljon.

Suomennoksina Mitchellin kirjoja on julkaissut Sammakko, tuoreimpana Luukellot vuonna 2017.