Laura Tresselin esikoisrunokokoelmalla on ajankohtainen aihe, mutta tuntuu kuin hengittämistä käsittelevät tekstit välttelisivät hengästymistä - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Laura Tresselin esikoisrunokokoelmalla on ajankohtainen aihe, mutta tuntuu kuin hengittämistä käsittelevät tekstit välttelisivät hengästymistä

Laura Tresselin esikoisrunokokoelma tarjoaa ovelia mutta intohimottomia fragmentteja.

Laura Tresselin esikoisrunokokoelma on nimeltään Hengitys. Kuva: Veikko Somerpuro / WSOY

Julkaistu: 25.3. 12:55

Runot

Laura Tressel: Hengitys. WSOY. 76 s.

Näinä aikoina ei ole ihan helppo lukea kirjaa, jonka aiheena on hengittäminen. Kirjaa, jossa esiintyy hengityskone ja hengityssuojus.

Tietenkin Laura Tresselin fragmen­taarinen proosa- ja runo­kokoelma Hengitys on kirjoitettu kauan ennen vuoden alussa alkanutta epidemiaa. Niinpä sen aikajana ulottuu menneisyyteen, jolloin uskottiin merenneitoihin.

Yksi kirjan lyhyistä tekstikappaleista kertoo, että vuonna 1224 Skotlannissa kalastaja löysi myrskyn jälkeen rantakivikosta merenneitovauvan:

”Hänen hiuksistaan hulmusi sammaleenvihreä nukka, / pyrstön suomuissa säkenöi sateenkaaren hehku.”

Hehkua tähän kirjaan kaipaisi lisääkin. Tressel toteaa tyynesti, että Israelissa usea silmännäkijä väitti nähneensä merenneidon vuonna 2009, ja valokuvasta luvattiin miljoonan dollarin palkkio. Mitä kaikkea moisesta saisikaan irti!

Meri ja vesi ovat läsnä muutenkin kautta kirjan. Puhuja toteaa lapselle puhallettuaan uimalelun, että ”hengitykseni kannattelee sinua vedessä”.

Todetaan että ”aivojen hapenpuute aiheuttaa hetkellisen euforian / ennen tajunnan menettämistä”. Hukkuvankin olo helpottaa, kun antaa periksi.

Hengityksen merkitys käydään läpi laidasta laitaan. Mukana on tahallisen triviaaleja to­teamuksia, kuten että uloshengitystä seuraa sisäänhengitys ja että meri tuottaa puolet maailman hapesta.

Mukana on onneksi ovelia fragmentteja, joita pitää pysähtyä miettimään: ”seisovaa ilmaa tai seisovaa vettä ei luonnossa ole / molemmat pyrkivät kohti vakaata tilaa / juuri se saa ne jatkuvaan liikkeeseen”.

Tekstiä ei Hengityksessä kuitenkaan ole kovin paljon. Sen ilmaisu on lähinnä toteavaa, jopa kliinisen tuntuista. Vain muutaman harvan kerran kirjoittaja uskaltaa heittäytyä kielen vietäväksi.

Nämä rivit osoittavat, että pieni runokielen tartunta ei tee sittenkään pahaa: ”kuin aalto pidättäisi hengitystään / kuin merenneito viistäisi pyrstöllään vettä / kuin / pehmeä uurre nenäsi ja ylähuulesi kaaren välissä.”

Hengitys kaivaa ansiokkaasti arkisen elämänkatsomuksen katveita esiin ja muistuttaa, että maailma on eri pituisten hengenvetojen lisäksi kertomisen ja käsitysten prosessi.

Mutta kovin moni sen tekstikappale tekee tämän pidättelevän intohimottomasti, kuin hengästymistä välttäen.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.