Tuoreiden kirjoitusoppaiden tekijät neuvovat: Kirjoita haiku, kirje tai tarina pelosta - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirjat

Tuoreiden kirjoitusoppaiden tekijät neuvovat: Kirjoita haiku, kirje tai tarina pelosta

Poikkeusoloissa kannattaa kirjata tunteitaan ja ajatuksiaan ja dokumentoida ainutlaatuista tilannetta.

Karin Erlandsson (vas.), Terhi Rannela, Anneli Kanto ja Jani Saxell.

Julkaistu: 29.3. 2:00

Kaksi kysymystä kirjoitusoppaiden tekijöille:   1) Mitä kirjoittaminen ihmiselle antaa?   2) Mitä kannattaisi kirjoittaa nyt, koronaviruksen aikaan, huviksi, hyödyksi tai terapiaksi?

Karin Erlandsson:

1 Kirjoittaa voi muutenkin kuin julkisuuteen, ja niin pitäisi useampien ihmisten tehdä. Taide on maagista myös siten, ettei se aina vaadi yleisöä. Kun sen muistaa, saa rohkeutta toimia.

2 Juuri nyt kannattaa kirjoittaa päiväkirjaa, sillä ajankohta on ainutlaatuinen ja päiväkirja sen tärkeää dokumentointia. Päiväkirjassa tutkii myös itseään, ja monet tunteet helpottuvat, kun ne sanallistaa.

Päivi Haanpää:

1 Kirjoittaminen on keino ilmaista tunteita, jakaa ajatuksia ja luoda uusia maailmoja. Kirjoittaessa on turvassa: teksti ei karkaa paperilta, sitä voi muokata ja jatkaa, ja kirjoittaja päättää itse, jakaako hän sen muille vai ei.

Minulle kirjoittaminen on keino yrittää ymmärtää itseäni ja maailmaa, ilmaista itseäni.

2 Miltä kuulostaisi haikupäiväkirja? Haiku on japanilainen kolmerivinen runo, jossa on yhteensä 17 tavua: ensimmäisellä rivillä on 5, toisella 7 ja kolmannella 5 tavua. Esim. Kolmatta päivää / kaikki koossa kotona. / Nyt tutustumme.

Anneli Kanto:

1 Kirjoittaessaan ihminen keskustelee itsensä kanssa ja tavoittaa jotain syvää, ydintä, oleellista ja vaikeasti sanoiksi muotoutuvaa. Kirjoittaessa avautuu yhteys itseä suurempaan.

2 Pihistin tämän harjoituksen Niina Hakalahden kirjasta Syön aamupalaksi Eiffel-torneja: Kirjoita isosta asiasta – ahdistuksesta, menetyksestä, pelosta, elämänmuutoksesta – jonkin esineen kautta. Kirjoita kahvimukista tai maitopurkista pöydällä ja anna ison asian liukua mukaan.

Terhi Rannela:

1 Poikkeustilanteessa kirjoittaminen voi lievittää yksinäisyyttä. Se tuo mielenrauhaa, turvallisuudentunnetta ja antaa kaivattua muuta ajateltavaa. Kirjoittaja ei ole koskaan karanteenissa, vaan hänellä on vapaus liikkua menneisyyden, tulevaisuuden ja kaikkien mahdollisten maailmojen välillä.

2 Olen mukana Setlementti Tampereen Kirje tuntemattomalle -toiminnassa ja aion nyt kirjoittaa tavallista enemmän kirjeitä. Niiden kirjoittamiseen ei kuitenkaan tarvita yhdistystä, vaan kuka tahansa voi niitä kirjoittaa.

Mieti, millaisesta kirjeestä itse ilahtuisit juuri nyt. Millaisia sanoja kaipaisit? Postikortin kirjoittamisesta voi aloittaa. Sujauta ilahduttava kortti naapurin postiluukusta tai kiinnitä taloyhtiön ilmoitustaululle.

Lisätietoja: https://www.setlementtitampere.fi/kirje

Jani Saxell:

1 On todella tärkeää, että ihmisille välittyisi nyt signaali elämän jatkumisesta. Ja siitä, ettei uneksumista, luovuutta ja uusien maailmojen kuvittelemista ole mihinkään peruttu.

Samoin historiallinen viesti: miten hienoa runoutta vaikkapa Uuno Kailas, Edith Södergran ja Saima Harmaja ovat aikoinaan kirjoittaneet, ilman tietoa nykymaailman hoitomuodoista ja -järjestelyistä. Elämä siis ihan varmasti jatkuu, samoin kulttuurityö. Maailmanlopun ennustajat ovat yksinkertaisesti väärässä.

2 En kauheasti tykkää käsitteestä ”kulttuurinen omiminen”, koska on kulttuurin ydinaluetta mennä kaikkien kuplien ja ymmärtämättömyyden muurien yli kohti sitä vierasta ja kuitenkin läheistä, universaalia kokemusta. Ja kertoa siitä, miten kaikilla vuosisadoilla ja kymmenluvuilla on ollut valtavan paljon samaa ja yhdistäviä tekijöitä. Kirjallisuuden sulkeminen vain omaan kokemuspiiriin ja ”autofiktioon” johtaisi melkoiseen umpioon.

Siksi hyvä kirjoitus- ja näkökulmaharjoitus juuri nyt olisi erilaisen ihmisen nahkoihin meneminen. Vaikkapa sellaisen ihmisen, jonka elämään kuuluu pysyvä poikkeustila ja päivästä toiseen improvisointi: pätkätyöläisen, turvapaikanhakijan, mielenterveysongelmaisen tai saattohoidossa olevan omaisen.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat