Miksi katsoa elokuvia, jos ei muista niitä? - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kolumni

Miksi katsoa elokuvia, jos ei muista niitä?

Juoni ei ole tärkeintä, kirjoittaa Veli-Pekka Lehtonen.

Julkaistu: 1.4. 2:00, Päivitetty 1.4. 9:33

Sattuneesta syystä olen katsonut elokuvia normaalia enemmän. Vanhat elokuvat ovatkin tuntuneet kuin uusilta.

Ensim­mäisenä eristys­elokuvana katsoin Netflixistä Armottoman, Clint Eastwoodin bravuurin vuodelta 1992.

Edellisestä katselusta oli yli 20 vuotta. Oli ilo havaita, miten vanhan elokuvan teema eli naisiin kohdistuva väkivalta, sen vähättely ja asiaan jämerä puuttuminen toimi edelleen.

Eastwood on elokuvassa palkkionmetsästäjä William Munny, joka jahtaa naistenhakkaajia mitä omantunnon tuskiltaan ehtii.

Jos Armoton oli kova western uutena, on se sitä edelleenkin.

Toinen eristyselokuvani oli sekin 1990-luvulta: Pulp Fiction.

Pidin sitäkin tuoreeltaan neronleimauksena kuten moni.

Ilahduttavaa oli pitkän tauon jälkeen huomata, miten selvästi Quentin Tarantinon myöhemmät aiheet kuten samuraimiekat ja Hollywoodin historia olivat jo Pulp Fictionissa läsnä. Muuten olin uudelleenkatselussa Netflixissä ymmälläni: moni kohtaus kuten sanailu Le Big Macista oli tuttu, mutta moni myös unohtunut.

Oli henkilöhahmoja ja näyttelijöitä, joita en lainkaan muistanut. Muistin verilöylyt, mutta en muistanut kuka kuolee ja kuka selviää.

Herää kysymys: miksi katsoa elokuvia, jos ei muista niitä?

Elokuvia katsotaan tietenkin monista syistä: on mielihyvä, ajantappaminen, jännitys, addiktio, sosiaalinen yhdessäolo, yleinen populaarikulttuurin tiedoilla päteminen, ja tietenkin intohimokin. (Nyt joukkoon nousee syynä myös koronavirus.)

Pitää muistaa, että juoni ei ole tärkeintä. Olen varmasti eri ihminen nähtyäni mieltäni liikuttaneen elokuvan vaikka en muistaisi pääosanäyttelijän nimeä. Se on elokuvien oveluutta. Hetken elämys jättää mieleen aina jotakin, toisella kerralla jotakin muuta.

Elokuviin myös tallentuu tietoa, jota eivät edes tekijät ymmärrä.

Siitä todistaa kolmas eristyselokuvani, kotimainen Polyteekkarifilmi, jonka löytää maksuttomasta Elonetistä. Suosittelen vahvasti. Elokuvan voi katsoa tämän linkin takaa.

Elokuvalla piti rahoittaa Suomen osallistumista vuoden 1924 olympialaisiin. Kisoihin päästiin, elokuva tosin teki tappiota.

Polyteekkarifilmi on yhdistelmä sieppauksia ja takaa-ajoa, harrastajateatteria ja kauneuskilpailua, teekkarihuumoria ja Antiikin jumalia. Mukana on myös riemastuttavaa tuotesijoittelua sadan vuoden takaa. Parasta onkin juuri se: mykkäelokuva on Helsingin ajankuvana ilmiömäinen. On ilmakuvaa Katajanokalta, lumihankia Esplanadilla, luistelijoita merenjäällä, urheilijoita Eläintarhankentällä. Polyteekkarifilmi on kurkistusluukku jonnekin mitä ei ole.

Aikaan, paikkaan, mielentilaan. Mihin elokuva vain pystyy.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat