Kasvustoja, kudoksia, tuntemattomien prosessien tutkimista ja elämän manipulointia – Biotaiteessa ihminen on eläin muiden joukossa - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kuvataide

Kasvustoja, kudoksia, tuntemattomien prosessien tutkimista ja elämän manipulointia – Biotaiteessa ihminen on eläin muiden joukossa

Biotaiteilijat tutkivat elävää elämää eivätkä kaihda transhumanistisiakaan kokeiluja.

Kasperi Mäki-Reinikan taide liikkuu transhumanismin eli teknologian ja ihmisen rajoja liudentavan suuntauksen alueella. Mäki-Reinikan performanssissa The Suit (2014) taiteilijan puku reagoi pörssikurssien vaihteluun. Pukuun sonnustautunut voi tuntea konkreettisesti kehossaan, kuinka talouden nousut ja laskut vaikuttavat.

Julkaistu: 4.4. 2:00

Biotaide

Art As We Don’t Know It, Suomen biotaiteen seura & Aalto-yliopisto, 279 s.

Minkälaisesta taiteesta on kyse, kun taiteilija tekee ”aikamatkoja” fossiilien ja mikrobien kanssa? Tai kun elävän kasvuston annetaan vaikuttaa siihen, millaiseksi taideteos muodostuu?

Biotaide on kiinnostunut elävästä organismista ja sen manipuloinnista. Osittain tieteiselokuvien maailmasta muistuttavilla menetelmillä operoiva laji ei kaihda myöskään transhumanistisia eli ihmisen kehon ja teknologian rajoja hälventäviä lähtökohtia.

Biotaide on tänä päivänä ajankohtaisempaa kuin koskaan. Se lainaa luonnontieteen menetelmistä sekä tutkii ja tekee näkyväksi näkymättömiä, tuntemattomia voimia.

Suomen biotaiteen seuran tuore julkaisu Art As We Don’t Know It on monipuolinen katsaus kenttään. Englanninkielinen artikkelikokoelma on yhtä aikaa tietokirja ja taidekirja. Erich Bergerin, Kasperi Mäki-Reinikan, Kira O’Reillyn ja Helena Sederholmin toimittama kirjoituskokoelma sisältää tieteellisten artikkeleiden lisäksi katsauksia biotaiteen alueelta, jotka esittelevät laajan kirjon ­taiteilijoita ja heidän projektejaan.

Suomen biotaiteen seura tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman kanssa. ”Field Notes” -projektissa seuran jäsenet tekevät erilaisia taiteellis-tieteellisiä testejä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kuvassa seuran jäseniä kenttätyömatkalla vuonna 2015.

Hybridimuoto kuvaa hyvin taiteenlajia ilmiönä: biotaide yhdistää tieteellisiä lähtökohtia taiteen ilmaisukeinoihin. Suomessa biotaidetta pitävät elävänä vuonna 2008 perustetun biotaiteen seuran lisäksi Aalto-yliopiston Biofilia-yksikkö, jossa voidaan suorittaa biotaiteellista tutkimusta ja tehdä siihen liittyviä kokeiluja.

Aalto-yliopistossa väitöskirjatutkimusta tekevä Bartaku keskittyy marja-aroniaan. Bartaku antaa marja-aronian vaikuttaa teoksiinsa monin eri tavoin: aronia muun muassa kommentoi synteettisen biologian menetelmin William Turnerin maalausta Höyrylaiva sataman suulla (1842). Kuvassa marja-aronia-kokeissa toteutettu solutason kommentaarinen toisinto Turnerin maalauksesta.

Kirjan nimi, Art As We Don’t Know It, viittaa niin sanottuun synteettiseen biologiaan, joka on kiinnostunut sellaisista biologisista prosesseista, joita ei tavata luonnossa. Synteettisen biologian alalaji astrobiologia on puolestaan suuntautunut tutkimaan sellaisia biologisia systeemejä, jotka ovat meille ennestään tuntemattomia – eli elämää sellaisena kuin se on meille vielä vierasta.

Tämä tiivistää biotaiteen ­idean: se on taidetta elävästä elämästä, hyvin kirjaimellisesti.

Taiteen historiassa taiteilijat ovat tehneet kokeiluja risteyttämällä eläin- ja kasvilajeja. Esimerkiksi vuonna 1936 New Yorkin MoMAssa oli esillä Edward Steichenin risteyttämiä ritarinkannuksia. Taiteilija Lauri Linna kulkee omassa praktiikassaan vastakkaiseen suuntaan ja pyrkii palauttamaan jalostetulle porkkanalajikkeelle niiden oman luontaisen lisääntymistavan. – Kirjan Art As We Don’t Know It kuvitusta.

Biotaiteen piirissä nähdään kasvustoja, kudoksia, tuntemattomien prosessien tutkimista ja käynnistämistä sekä elämän manipulointia. Näkökulmaltaan se on biosentristä; ihminen on eläin muiden joukossa ja monet teokset syntyvät yhteistyössä elävissä prosesseissa vaikuttavien materiaalien kanssa.

Villeiltä kuulostavien metodien vuoksi biotaiteeseen on liitetty paljon ennakkoluuloja, pelkojakin. Biotaiteilijoiden on pelätty kehittelevän epäeettisiä elämää loukkaavia hankkeita tai levittävän taiteensa kautta vaarallisia tauteja.

Ajatus tutkimuslaboratoriossaan outoja kokeita tekevästä taiteilijasta ei ole tietenkään ­uusi. 1500-luvun lopulla innostuttiin kuriositeettikabineteista, joihin kerättiin luonnontieteellisiä ihmeitä täytetyistä kaloista fossiileihin ja ihmetystä herättäviin kasvistoihin. Mikroskoopin käytön yleistyminen tieteessä 1600-luvulla avasi peruuttamattomasti ihmiskunnan silmät näkymättömälle maailmalle.

Vaikka luonnontiede ja taide ovat olleet historiallisesti usein lähellä toisiaan, varsinainen biotaide syntyi kuitenkin vasta, kun luonnontieteen metodeja alettiin hyödyntää taiteessa systemaattisesti. Taiteenlajina biotaiteen ajatellaan kehittyneen 1980- ja -90-luvuilla, omaksi lajikseen se vakiintui 2000-luvulla.

Art As We Don’t Know It -kirjan perusteella biotaiteilijoiden kiinnostuksen kohteet suuntautuvat tänä päivänä planeetan histo­riaan, ihmisen luontosuhteeseen, elävien organismien tapaan toimia ja vaikuttaa sekä teknologian tuomiin mahdollisuuksiin. Useat hankkeet tehdään yhteistyössä tieteilijöiden kanssa.

Suomalaisen biotaiteen pioneeri Antero Kare on tehnyt biotaiteen kokeiluja 1980-luvulta lähtien. Kare on tehnyt mikrobien ja fossiilien avulla ”aikamatkoja” planeettamme syvään historiaan. Aluksi taiteilijan omaan henkilöhistoriaan suuntautuneet matkat ovat sittemmin kulkeneet jopa 30 000 vuoden taakse. Kuvassa Antero Kare Kolilla vuonna 1985.

Esimerkiksi suomalaisen biotaiteen pioneerin Antero Karen yhteistyökumppanit löytyvät Helsingin yliopiston biologian laitokselta. 1980-luvulta lähtien biotaiteellisia kokeiluja tehneen Karen erityisiä kiinnostuksenkohteita ovat syanobakteeri eli tuttavallisemmin sinilevä sekä useat fossiilit. Kare tunnetaan muun muassa ”elävistä maalauksistaan”, joissa luolamaalauksista tuttu kuva-aihe kuten joutsen tai hirvi kasvaa esiin ­syanobakteeriviljelmästä.

Suomen biotaiteen seuran näyttelytila Solu sijaitsee Kataja­nokalla. Kun koronapandemia sulki Solun ovet maaliskuun puolessavälissä, galleriaan jäivät Johanna Rotkon hiivagrammitekniikalla toteutetut muoto­kuvat.

Johanna Rotkon Wild Yeastogram (2018) on toteutettu hiivagrammitekniikalla. Rotko viljelee erilaisia hiivalajeja mikrobiologiassa käytettäville elatusalustoille ja valottaa niille UV-lampun avulla rasterikuvia. Filmille tulostetun rasterikuvan mustat osat suojelevat hiivasoluja, kun taas niissä kohdissa, jotka UV-valo läpäisee, solut kuolevat tai vahingoittuvat. Kuvat syntyvät hitaasti, kahden vuorokauden mittaisessa valotussessiossa.

Rotkon hiivagrammit muistuttavat Karen ”eläviä maalauksia”: valokuvissa voi nähdä ihmiskasvoja, joita peittää osittain hiivakasvusto. Teosten kehittyessä hiivan kasvua pyritään ohjailemaan, mutta aivan täysin sitä ei voida kontrolloida.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat