Näytelmäkirjailija E. L. Karhu kyseenalaistaa sensaatiolehtien tapaa kuluttaa ihmisten surua – uusin näytelmä saa ylistystä Saksassa - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Teatteri

Näytelmäkirjailija E. L. Karhu kyseenalaistaa sensaatiolehtien tapaa kuluttaa ihmisten surua – uusin näytelmä saa ylistystä Saksassa

Näytelmäkirjailija E. L. Karhun uusin näytelmä on harvinaisuus: suomalainen näytelmä ei usein saa kantaesitystä saksaksi.

Schauspiel Leipzig -teatterissa E.L. Karhun Eriopis -näytelmän ohjasi Anna-Sophie Mahler. Rooleissa nähtiin Michael Wilhelmin (vas.) ja Yuka Yanagiharan lisäksi Julia Berke.

Julkaistu: 30.4. 13:09

Maaliskuun alussa Saksassa tapahtui suomalaisittain harvinainen juttu.

Suomalaisen näytelmäkirjailijan E. L. Karhun uusin näytelmä Eriopis – Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken sai kantaesityksensä Schauspiel Leipzig -teatterin Diskothek-näyttämöllä. Marraskuussa 2017 avautunut Diskothek on Saksan tämän hetken kiinnostavimpia uuden näytelmän areenoja.

E. L. Karhu

Karhun esitys on kerännyt runsaasti kehuja. Nachtkritik-lehden nosti Karhun antiikin Kreikan traagikkojen rinnalle: ”Euripideetä voi muuttaa, mutta vain silloin kun häntä lähestyy samalla tasolla. Ja juuri se onnistuu kirjailija E. L. Karhulta ja ohjaaja Anna-Sophie Mahlerilta.”

Teos on ladattu vahvalla symboliikalla ja isolla yhteiskunnallisella ajattelulla ja se ottaa uuden näkökulman lapsensa tappavan Medeian tragediaan.

Tarina on sijoitettu nykypäivän Lappiin ja Helsinkiin. Eriopis on Medeian, Lapissa huskykoiratilalla turistibisnestä tekevän naisen, tytär, jonka täytyy elää elämäänsä eteenpäin sen jälkeen kun äiti on tappanut hänen veljensä.

Kaikki – niin iltapäivälehdet, meedio, psykoanalyytikot kuin television empaattiset keskusteluohjelmat – haluavat osansa tästä true crime -tarinasta.

Eriopis jää mykäksi, hänen kielensä leikataan pois. Välillä hän kuitenkin laittaa kielen takaisin. Se tapahtuu silloin, kun hän ei jää kenenkään tyttäreksi tai pelkäksi ”reunamerkinnäksi”. Eriopista kuvataan muun muassa komean isän rumaksi tyttäreksi, mikä tekee hänen kohtalostaan sinetöidyn. Hänellä ei ole asiaa päähenkilöksi.

Karhun näytelmä purkaa hurjalla tavalla sitä, kenen tarina kuuluu keskiöön. Sinämuotoisen monologin käyttäminen välillä saa arkisetkin tilanteet vaikuttamaan intensiiviseltä kauhukertomukselta.

Eriopis on 38-vuotiaan Karhun toinen Schauspiel Leipzigissa ensi-iltansa saava teos. Kaksi vuotta sitten siellä sai ensi-iltansa Prinsessa Hamlet, joka kuuluu edelleen teatterin repertuaariin. Suomessa sitä esitettiin Q-teatterissa keväällä 2017. Münchenissä Karhulta on nähty Leipäjonoballadi vuonna 2018.

Ensimmäistä kertaa Karhun näytelmiä esiteltiin saksankieliselle teatteriväelle 2008 Heidelbergin festivaalilla. Siellä saksalaisen teatterikentän vaikuttaja, dramaturgi Katja Herlemann pani Karhun merkille.

Uusimman teoksen syntyprosessi on ollut erityinen: Karhu kirjoitti näytelmänsä suomeksi ja kääntäjä Stefan Moster käänsi siitä kolme eri versiota teatterille. Noita versioita teatterin dramaturgi ja Karhun saksalaisen kustantamon Rowohltin kustannustoimittaja sitten kommentoivat – ja näin suomalainen näytelmä sai kantaesityksensä saksaksi.

Saksalaisten lehtien kriitikot ovat olleet vaikuttuneita etenkin siitä, miten käsikirjoittaja Karhu ja näytelmän ohjaaja Anna-Sophie Mahler siirtävät teoksessa painopisteen niihin, jotka joutuvat elämään tragedian jälkeen.

Juuri ajan kahtiajakautuminen tragedioissa sekä sensaatiolehdistön tapa kuluttaa toisten surua onkin ollut useiden Karhun teosten aiheena. Esimerkiksi Kansallisteatterin ja Teatteri 2.0:n yhteistyö, vuonna 2013 esitetty kuka tahansa meistä -dokumentti kuvasi sitä, miten läheisen kuoleman jälkeen ajantaju muuttuu.

”Unohdamme, että kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu aina jollekin”, Karhu sanoo.

Tragedian toistamisen sijaan Eriopis pyrkii muuttamaan käsitystämme oikeudestamme kertoa toisten tarinoita. Ei ihme, että saksalaisten lehtien vastaanotossa puhutaan Eriopiksen harvinaisesta kyvystä ”harjoittaa yhteisön mielikuvitusta.”

Eriopis-näytelmässä kuvataan hyväksikäyttöä monella tasolla – turismia myöten. Eniten katse kohdistuu kasvavien tyttöjen asemaan aikuisten mielivallan alla.

”Mietin kauan, että jätänkö Eriopiksen täysin ilman ääntä, mutta niin en lopulta tehnyt. En halunnut kirjoittaa vääjäämätöntä tragediaa”, Karhu sanoo.

Näyttämöllä – kolmen esiintyjän kautta – on elossa pikemmin iso tekstimassa kuin henkilöhahmot.

”Lähtökohtana minulla oli koetella proosan ja näytelmätekstin rajaa. Tärkeitä vaikuttajia proosan puolelta ovat Sara Stridsbergin romaani Unelmien tiedekunta ja Monika Fagerholmin Diiva.”

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri