Jo antiikin filosofi tiesi, että itsehillintä on miehuuden mitta – Plutarkhoksen neuvot vihan hallitsemiseksi ovat ajankohtaisia - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Jo antiikin filosofi tiesi, että itsehillintä on miehuuden mitta – Plutarkhoksen neuvot vihan hallitsemiseksi ovat ajankohtaisia

Antiikin filosofi Plutarkhos neuvoo vihan hallintaa hyvin ajankohtaisella tavalla uudessa Juhana Torkin suomennoksessa.

Kreikkalainen filosofi Plutar khos suuntasi aikanaan kirjoituksensa hyväosaiselle lukevalle yleisölle. Kuva: Mary Evans Picture Library

Julkaistu: 9.5. 16:25

Filosofia

Plutarkhos: Mielen tyyneydestä. Suom. Juhana Torkki. 157 s.

Filosofi Plutarkhoksen aikana kreikkalaiset olivat eläneet jo vuosi­satoja osana Rooman valtakuntaa. Plutar­khos liikkui sujuvasti roomalaisten valtaapitävien parissa, mutta yhtä lailla myös kreikkalaisen kulttuurin ja filosofian piirissä. Hän suuntasi kirjoituksensa hyväosaiselle lukevalle yleisölle.

Tämä näkyy myös uuden suomennosvalikoiman esseissä, joissa pohditaan sellaisia ongelmia kuin kuinka hillitä vihaansa, kun omat orjat käyvät hermoille: ”Kuka meistä on niin julma, että ruoskii ja kurittaa orjaa, jos tämä viisi tai kymmenen päivää sitten käräytti ruoan, kaatoi pöydän tai vastasi kutsuumme liian hitaasti?”

Juhana Torkin kääntämien esseiden kantavana teemana on itsehillintä, joka on sivistyneen ihmisen tunnusmerkki ja tulosta sinnikkäästä itsensä kehittämisestä. Erityisesti esseissä Mielen tyyneydestä ja Vihan hallinnasta tulee esiin kreikkalaisen miehen ihanne. Rauhallinen, harkitseva ja lempeä mies on Plutarkhoksen ja yleensäkin antiikin filo­sofien ihanne.

Itsehillintä on todellista miehekkyyttä, ja vastakohtana Plutarkhos tuo esiin vihan ja into­himojen valtaan joutuneen ihmisen, jonka viha ”ei ole jalo­syntyistä eikä miehekästä eikä siinä ole mitään suurta eikä ylevää”. Plutarkhos pyrkii kasvattamaan lukijoitaan irti, nyky­termein ilmaistuna, toksisesta maskuliinisuudesta.

Hän valittaa miehistä, jotka ”tukistavat pieniä lapsia, raivoavat naisille ja katsovat oikeaksi rangaista hevosia, koiria ja muuleja”. Antiikin hierarkkisessa yhteiskunnassa vihaa saattoi purkaa orjiinsa: ”Armottomat ja kärttyisät ihmiset puolestaan tunnistat heidän orjiensa kasvoista, polttomerkeistä ja kahleista.”

Plutarkhoksen ajan roomalaisessa yhteiskunnassa ihmiset kilpailivat asemista ja rikkauksista siinä missä nykyäänkin. Filosofi muistuttaa, että mielenrauhan saavuttaa havainnoimalla omaa elämäänsä eikä vertailemalla sitä muiden menestykseen:

”Olemme typeryyttämme tottuneet elämään katse enemmän muissa kuin itsessämme ja olemme luonnostamme kateellisia ja pahansuopia, niin että emme osaa iloita omastamme yhtä paljon kuin ärsyynnymme muilla olevasta hyvästä.”

Plutarkhoksen neuvot vihan hallitsemiseksi ovat ajankohtaisia. Ei kannata provosoitua eikä antaa vihan lähteä alkuvaiheessakaan ”kytemään ja savuamaan jonkin joutavan pilkkapuheen tuloksena” sillä ”tuli sammuu jo sillä, että sitä ei ruoki”.

Esseessä Turhasta uteliaisuudesta Plutarkhoksen pilkka ute­liaasta touhottamisesta pätee myös nykyaikaan: ”Olemme laiskoja ja tietämättömiä ja välin­pitämättömiä silloin, kun on kyse omista asioistamme, ja samalla tunnemme toisten sukupuut, tiedämme että naapurimme iso­isä on Syyriasta ja isoäiti Traa­kiasta ja että tämä on velkaa tuolle kolme talenttia eikä ole maksanut korkojaan. Selvitämme myös tarkkaan, mistä sen ja sen vaimo on palaamassa kotiin ja mistä tämä ja tuo juttelivat kadunkulmassa”. Kuten suomentaja Torkki johdannossaan toteaa, antiikin ajan uteliasta viekoittelevat houkutukset kalpenevat sen ärsyketulvan rinnalla, jonka nykyihminen kohtaa.

Plutarkhoksen mukaan uteliaisuus on sielun sairaus ja yhteydessä kateuteen ja pahansuopuuteen, ja tähänkin paheeseen auttaa itsehillintä. Hän kehottaa lukijoitaan suuntaamaan tiedonhalunsa hyödyllisiin aiheisiin: ”Entä jos kiinnostuisit siitä, mitä on taivaassa, maassa, ilmassa ja meressä?” Plutarkhoksen neuvoa noudattaen voisimme rauhoittua katsellessamme televi­siosta Avaraa luontoa.

Tai jos ehdottomasti haluaa olla tekemisissä alhaisen kanssa, niin voi opiskella historiaa, ”siellä pahuutta on kyllä runsaasti nähtävänä” eikä häiritse eläviä ihmisiä.

Kokoelman päättää Lohdutukseksi puolisolle, jonka Plutarkhos kirjoitti vaimolleen pariskunnan tyttären kuoltua vain kaksi­vuotiaana. Jälleen itsehillintä nousee ratkaisuna, ja nyt se on myös naisen hyve. Itsehillintä ei tarkoita luonnollisten kiintymyksentunteiden kieltämistä, vaan se on taistelua sielun epäjärjestystä vastaan.

Lohdutus puolisolle on osa pitkää kirjallista ja filosofista traditiota, jossa pohdittiin ihmiselämän katoavaisuutta, sielun kuolemattomuutta ja jälkeenjääneiden surua. Kirjoitusta voi lukea myös Plutarkhoksen lohdutuksena itselleen, kun hän muistelee pienen lapsensa suloisuutta:

”Mutta meidän tyttäremme – hänen halaamisensa oli ihanampaa kuin mikään, se että sai katsella ja kuunnella häntä! Siksi meidän on pidettävä hänen muistonsa elävänä, annettava sen asua meissä, sillä se tuottaa paljon, moninkertaisesti enemmän iloa kuin tuskaa.”

Suomentaja Juhana Torkki on tehnyt hyvää työtä tuodessaan Plutarkhoksen kreikankielisiä kirjoituksia nykylukijoille luettavaan muotoon. Pieniä kömmähdyksiä (joitakin kreikankielisiä nimiä latinankielisessä muodossa) on jäänyt muuten huolellisesti toimitettuun tekstiin.

Lukiessa tuntee jatkuvasti tuttuutta antiikin ihmisen kanssa. Meitä yhdistävät samanlaiset inhimillisen elämän ongelmat, me kaikki haluamme saavuttaa mielen tyyneyden ja hillitä vihaamme, kärsimme turhasta uteliaisuudesta, suremme kuolemaa ja rakastamme lapsiamme.

Tuttuuden tunne kumpuaa myös siitä, että antiikki vaikuttaa meissä edelleen – usein tietämättämme selkämme takana.

Plutarkhosta ja muita antiikin kirjoittajia opiskeltiin vuosisatojen ajan, ja he ovat muokanneet länsimaisia käsityksiä ja ihanteita, vaikkapa juuri itsehillinnästä.

Kirjoittaja on latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa.

Plutarkhos

Kreikkalainen filosofi Plutarkhos (45–125 jaa.) muistetaan ehkä parhaiten Kuuluisien miesten elämäkerroista, jossa hän esittelee kuuluisia kreikkalaisia ja roomalaisia pareittain kuten Aleksanteri Suuren ja Julius Caesarin.

Paljon merkittävämpiä ovat Plutarkhoksen esseet, joita hän kirjoitti lähes 80 – monenlaisista aiheista, runouden lukemisesta ja luentojen kuuntelemisesta velan oton välttämiseen ja lasten kasvatukseen.

Plutarkhoksen esseitä on suomennettu viime aikoina useita, mm. kokoelmissa Lihansyönnistä (suom. Tua Korhonen, Antti J. Niemi ja Pia Åberg, 2004), Hellien tunteiden kirja (suom. Erkki Sironen ja Sampo Vesterinen, 2005) ja Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia (suom. Tua Korhonen ja Liisa Kaski, 2015).

Plutarkhos on oivallinen valinta käännettäväksi, sillä hän kirjoittaa yleisinhimillisistä aiheista yksinkertaisella ja koskettavalla tavalla.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat