Enni Mustonen vie lukijansa nyt Suomen Filmiteollisuuden studioille – Hittisarja on oivallisen hauskaa luettavaa - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Enni Mustonen vie lukijansa nyt Suomen Filmiteollisuuden studioille – Hittisarja on oivallisen hauskaa luettavaa

Enni Mustosen kirjasarjan keulille nousee uusi pirteä skeptikko, nyt elokuvan palvelukseen.

Enni Mustonen eli Kirsti Manninen vuonna 2011.

Julkaistu: 11.5. 16:40, Päivitetty 12.5. 12:46

Romaani

Enni Mustonen: Pukija. Otava. 524 s.

Enni Mustosen eli oikeammin Kirsti Mannisen Syrjästä­katsojan tarinoita -romaanisarjan uusin on jo kahdeksas osa suosikki­sarjassa. Viihdejättipotti ilakoi yhtä ahnaasti kuin ennenkin sillä, miltä Suomen kulttuuripiirien touhut olisivat voineet tapahtumahetkellä todella näyttää selväjärkisten sivullisten silmissä.

Mustosella on Pukijassa silti jotain uutta ja yllättävääkin tarjolla. Kolmatta sukupolvea edustava uusi kertoja Viena Aaltonen ei ole ihan yhtä kipakka kommentoimaan hölmöiltä vaikuttavia keikailuja kuin hänen äitinsä oli – mutta Mustonen tipauttaa hihastaan lisävahvistukseksi pohjalaisen Martta Valon. Valo ei murresanojaan säästele Hollywoodin suurista.

Hahmon kautta Kirsti Manninen verevöittää kommentit vielä piirua räväkämmiksi. Kirjailija päästelee mainiosti omia kielihöyryjään, sillä hän on Seinä­joen seudulta.

Kurikasta on kotoisin Martta Valokin. Valo on Universal-studioiden puvustopäällikkö, joka sinkoaa lauselmia tyyliin: ”Aiva hyvinhä tua tanttu istuu tuan flikan päälle.” Tämä sanottuna Marilynin timanttilaulun asusta, joka vaati fiksaamista ja improvisointia.

Tai: ”Annoon niiren pöykäpäiren kuulla kunniansa eikä ne muuta ku vikisi.”

Ei, amerikansuomalainen Martta Valo ei ole todellinen henkilö. Mutta Mustonen kääntää jälleen joustavasti Valon avulla kurssin Suomesta suureen maailmaan sidottuaan ensin juoneen leegion 1950-luvun alun henkilöitä ja ilmiöitä pelottelevasta T. J. Särkästä Armi Kuuselaan.

Parikymppisen Vienankin horjumattomassa persoonassa toki riittää vetovoimaa. Viena pukee elokuvatähtiä kuvauksissa. Ensikosketukset filmialaan hän saa koti-Helsingissä SF:n Liisankadun studioilla.

SF:n halleilla tykitetään mustosmaisia nokkeluuksia erityisesti vuonna 1950 kuvattavasta historiafilmistä Tanssi yli hautojen, studioduunareiden nimityksen mukaan ”Keisarista”.

Sekä näyttelijä että Viena voivat vain pyöritellä päitään epäkäytännöllisyydelle, kun Leif Wagerin keisarihahmon univormun olkapäällä pitää roikottaa lisätakkia. Se pysyy kovassa menossa hankalasti paikallaan.

Viena näkee vahingossa Wagerin myös munasillaan. Kirjailija pyöräyttää siinä vertauskuvan koko sarjastaan. Keisarin uudet vaatteet eivät juuri koskaan hämää tarkkanäköisiä kertojia.

Sarjassa porskuttavan suvun totuuksienlaukojat eivät kuitenkaan aina ole ihan oikeassa. Jopa SF-filmitehtaan toimintoja huvittavampi on Vienan ja Kirsti-äidin sotkeutuminen Mari­mekon ihka ensimmäiseen, epävarmalla pohjalla olleeseen näytökseen Kalastajatorpalla 1951. Kirsti ei yhtään usko kirjavien pumpulimekkojen mahdollisuuksiin sarjatuotantona.

Mustosen/Mannisen kirjasarja on hemmetin hauskaa luettavaa.

Tässä vaiheessa erottuu jo kulttuurihistoriaseikkailun suurempi suunnitelma ajanhengistä: suomalaisuuden pystyttäjät Mantan veistäjästä Ville Vallgrenista alkaen, Tulenkantajat, sitten populaarin voittokulku.

Pukijan tapahtuma-aikaan ei muuten käytetty vielä Mustosen lipsauttamia sanoja humppa ja tieteiselokuva.

Totutusti Pukijan loppu sisältää salavihjeen seuraavan osan vetonauloista.

Odottakaamme sitä, kun Marlon Brando ilmaantuu ja alkaa oikutella näyttävästi asiasta, joka liittyy erääseen romaani­sarjan henkilögallerian suomalaiseen.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat