Katsoin 40 jaksoa tv-sarjaa, jossa ranskalaiset ovat suuria rakastajia, sovinisteja ja elävät kaksoiselämää - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kolumni

Katsoin 40 jaksoa tv-sarjaa, jossa ranskalaiset ovat suuria rakastajia, sovinisteja ja elävät kaksoiselämää

Vakoilusarja Le Bureau yhdistää uutta ja vanhaa ja on enemmän ihanteellinen kuin kyyninen, kirjoittaa elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen.

Julkaistu: 12.5. 2:00, Päivitetty 12.5. 10:34

Onhan siinä hetkensä. Vakoilusarja Le Bureaussa nimittäin, jonka kaikki neljä kautta katsoin Yle Areenasta.

Harvoin seuraan mitään sarjaa 40:ää jaksoa, joten ranskalaissarjassa on pakko olla jotakin.

Le Bureau kertoo Ranskan vakoojista. En paljasta juonta enempää, mutta sen voi kuuluttaa julki ja kovaa, että sarjan ohjaajilla ja kirjoittajilla on rutiinia ja taitoa. He osaavat rakentaa tyyppejä, punoa käänteitä muuallekin kuin jaksoloppuihin, osaavat kertoa vertauksin ja yhdistää yksityistä ja yleistä.

Le Bureaun perusta on tuttua vakoilukamaa: on vaaraa ja juonikkuutta, härpäkkeitä ja petollisuutta. Uutta on se, että kylmään sotaan yleensä yhdistetyt pelimerkit on tuotu Pariisiin ja 2010-luvulle.

Uutta on sekin, että sarjassa on vain vähän vastaaville sarjoille tyypillistä kyynisyyttä. Ihanteellisuutta on sitäkin enemmän.

Perinnetietoisia ollaan ja näkyvästi: on viittauksia Tinttiin ja John le Carréen, on viittauksia selkäänpuukottajiin, Mozartiin ja Salieriin. Vakoilutoimiston käytävillä kävellään kuin West Wingissä.

Sarjan suomalainen nimi ”vakoojaverkosto” on kyllä pöhkö. Se hävittää pois tiedustelun perusluonteen. Likaisetkin päätökset tehdään aina toimistoissa, joissa on pukukoodi, pöydät rivissä ja kuppilassa tarjolla lounasta.

Sarjan kiinnostavuutta lisää tapahtumien ankkurointi ranskankielisen maailman tapahtumiin sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ääriliikkeisiin. Le Bureau tuo esiin, miten merkittävinä ranskalaiset itse pitävät rooliaan maailmanpolitiikassa.

Itsekorostusta tai ei, näkemys jää usein pimentoon, kun median hegemonia on angloamerikkalaisilla. Le Bureau ei tietenkään kerro vain kulissien takaisesta vakoilusta.

Sarja on yhtä kautta kuvaus mistä tahansa työpaikasta: usein vakoojien suurin vastus on nimittäin oma esimies.

Le Bureau todistaa myös, että ranskalaiset ovat rakastajakansaa – sekä myös sovinisteja, jotka eivät ole vielä perillä #metoo-liikkeestä. Sarjan henkilöt rakastavat ja rakastavat, ja usein niin kovasti, että unohtavat itsensä ja läheisensä. Jopa vuosiksi.

Ytimessään Le Bureau onkin sarja kuvittelusta, toisesta mahdollisuudesta, toisesta elämästä. Sama ajatusleikki on kaiken taiteen ja fiktion ytimessä. Se tiivistyy kysymykseen: entä jos?

Le Bureau kertoo ihmisistä, joille ei yksi elämä riitä. Sarjan vakoojat haluavat elää toisilla nimillä, toisissa maissa, uusissa ammateissa, uusissa suhteissa. Tavallisesti tätä kutsuttaisiin kaksoiselämäksi. Le Bureaussa päähenkilöt haluavat olla aina muualla eivätkä koskaan missään. Se on heidän onnensa, ja vankilansa.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri