Kaakelihedelmiä ja kuolleita eläimiä – asetelmataide elää ja voi hyvin Sara Hildénin taidemuseon uudessa näyttelyssä - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Näyttelyarvostelu

Kaakelihedelmiä ja kuolleita eläimiä – asetelmataide elää ja voi hyvin Sara Hildénin taidemuseon uudessa näyttelyssä

Näyttelyn vieraileva tähti on viime vuonna Venetsian biennaalissa esillä ollut Zhanna Kadyrovan installaatio, jossa torikojun tuotteet ovatkin kiveä ja kaakelia.

Ukrainalaisen Zhanna Kadyrovan teos Tori (2017–2019) nähtiin viime vuonna Venetsian biennaalissa.

Julkaistu: 15.5. 11:02

Asetelmat

Still Still Life 23.8. saakka Sara Hildénin taidemuseossa (Särkänniemi, Tampere). Avoinna 1.6. eteenpäin ma–su 11–18.

Asetelmataiteesta voi helposti tulla ensimmäisenä mieleen museoiden loputtomat kuvat kukkakimpuista ja hedelmäkulhoista – jotain vanhainaikaista ja vaaratonta.

Giorgio Morandi: Asetelma vuodelta 1953.

Voi asetelma olla sitäkin, mutta myös kaikkea muuta. Sara Hildénin kokoelmanäyttely osoittaa, miten asetelmataide taipuu niin arkielämän ihmettelyyn, elämän pohjamutien kaiveluun ja kuvataiteen olemuksen tutkimiseen. Se voi olla villiä, pohdiskelevaa, hauskaa, ahdistavaa ja paljon muuta.

Näyttelyyn voi tällä hetkellä tutustua virtuaalisesti museon nettisivuilla. Museo avautuu yleisölle jälleen maanantaina 1. kesäkuuta.

Asetelma on kaikkea muuta kuin kuollut genre. Hildénillä ei nähdä ainuttakaan 1600-luvun hollantilaista kukkamaalausta, vaan nykytaidetta modernismilla höystettynä. Näyttelyn pointti tiivistyy otsikon Still Still Life näppärään sanaleikkiin: asetelma (still life) on yhä (still) elävä osa kuvataidetta.

Susanne Gottberg: Objekti, 2015.

Yläkerran teokset keskittyvät arkeen ja kuvataiteen kykyyn kuvata erilaisia materiaaleja. Pentti Kaskipuron grafiikka kuvaa rakkaudella arkisten perunoiden, purjojen ja ruisleipien yksityiskohtia, ja Susanne Gottberg tavoittaa häkellyttävästi lasiesineiden läpinäkyvyyden. Claudio Bravo taas kuvaa esineitä niin fotorealistisesti, että kuvia ei tahdo uskoa maalatuiksi.

Perinteisessä taiteen hierarkiassa asetelmaa pidettiin vähäpätöisimpänä maalaustaiteen alana, sillä sen katsottiin ainoastaan jäljittelevän aineellista, ei henkistä todellisuutta.

Anna Retulainen: Nimetön, 2006.

Hildénillä arkiset kuva-aiheet kääntyvät kuitenkin kohti korkealentoisia kysymyksiä: Mitä katsomme, kun katsomme kuvaa? Mitä kaikkea kuvan avulla voi esittää?

Näyttelyn vieraileva tähti on viime vuonna Venetsian biennaalissa esillä ollut Zhanna Kadyrovan installaatio Tori (2017–19), joka on saatu Tampereelle lainaan näyttelyn ajaksi. Ukrainalaisen Kadyrovan teos näyttää tavalliselta torikojulta, jossa lihatuotteet, hedelmät ja hillopurkit on aseteltu houkuttelevasti esille.

Heikki Marila toisintaa teoksissaan 1600-luvun hollantilaisia asetelmamaalauksia. Kuvassa teos Flowers XIV, 2009.

Tarkempi vilkaisu paljastaa jotain kummaa: makkarat ovat kiveä ja hedelmät kaakelia. Oivaltava materiaalinkäyttö nostaa hymyn huulille. Hassun kulmikkaat torituotteet käyvät hienoa vuoropuhelua Hildénin kokoelmien klassikoiden, kuten Juan Gris’n, Picasson ja Fernand Legérin modernististen asetelmien kanssa.

Saara Ekströmin Nature Morte (2004–2020) muuttaa perinteisen vanitas-aiheen videoteokseksi.

Yksi asetelmataiteen tunnetuimmista alalajeista on vanitas-aihe, joka muistuttaa elämän rajallisuudesta ja kaiken maallisen katoavaisuudesta. Museon alakerrassa käsitellään vahvemmin eksistentiaalisia teemoja muun muassa Heikki Marilan, Berlinde De Bruyckeren ja Saara Ekströmin voimin.

Toni R. Toivonen vie teoksissaan memento mori -teemaa uudelle konkreettisuuden tasolle. Pronssilevyjen päälle mätänemään asetellut eläimet ovat jättäneet itsestään raadollisen, mutta koskettavan muiston. Valtava, useasta metallilevystä koostuva Crucifixion (2018) nostaa kasvottomaksi jäävän eläimen kuoleman raamatullisiin mittoihin.

Ajatuksella rakennettu näyttely onnistuu hyvin esittelemään asetelmagenren monipuolisuutta ja relevanssia nykytaiteessa. Oivaltavat rinnastukset ohjaavat katsomaan Hildénin kokoelmien tuttuja teoksia uudella tavalla, mikä on onnistuneen kokoelmanäyttelyn merkki.

Toni R. Toivosen teoksissa mätänevät eläimet jättävät viimeisen jäljen pronssilevyihin. Kuvassa teos The Scream, 2019.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat