Elina Backmanin esikoisteos avaa jännittävän dekkarisarjan, joka toimii myös matkailumainoksena kesäiseen Hartolaan - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Elina Backmanin esikoisteos avaa jännittävän dekkarisarjan, joka toimii myös matkailumainoksena kesäiseen Hartolaan

Elina Backmanin Kun kuningas kuolee on jännittävä ja taitavasti rakennettu kokonaisuus.

Elina Backman työskentelee luovana johtajana Bauer Mediassa.

Julkaistu: 15.5. 11:10

Rikosromaani

Elina Backman: Kun kuningas kuolee. 493 s. Otava.

True crime, tosielämän rikoksiin perustuva viihde, on ollut viime vuosina niin suuressa suo­siossa, että sen lipuminen osaksi rikos­romaanien täysin fiktiivisten hahmojen elämää on vain luonnollista.

Elina Backmanin esikois­romaanissa Kun kuningas kuolee kolmekymppinen Saana on saanut potkut työstään ”klikkijournalistina” ja muuttanut kesäksi tätinsä luo Hartolaan.

Perillä Saana kiinnostuu 30 vuotta sitten tapahtuneesta teinitytön selvittämättömästä murhasta, ja ryhtyy penkomaan tapausta päämääränään oman true crime -kirjan tai podcastin teko.

Samaan aikaan toisaalla: Suomenlinnasta löytyy miehen ruumis, jonka kiveksiin on poltettu kruunun kuva. Tutkintaan tarttuu rikosylikomisario Jan Leino, yksinäinen susi, jonka äiti tekee kuolemaa hoitokodissa.

Kaksi tarinalinjaa punoutuvat yhteen pikku hiljaa, kunnes ne ovat yhtä. Kaikki liittyy kaikkeen. Rinnalla kulkevat myös toiset äänet: enimmäkseen 15-vuotiaana kuolleen Helena Toivion sekä nimettömän murhaajan, ”hänen”, mutta satunnaisesti myös salaperäisten ”koskentyttärien” ja muiden pienempiin rooleihin jäävien, mutta merkittävien sivuhenkilöiden.

Toinen toistaan raaempia murhia keventää puolivälin paikkeilla syntyvä rakkaus­tarina.

Elina Backman pitää monet langat sujuvasti käsissään ja rakentaa viihdyttävän, kesäisen dekkarin.

Cozy crimeksi Kun kuningas kuolee ei sentään solahda, sen verran raskaita aiheita Backman kirjaansa poimii.

Kuvaukset Suomen ainoasta kuningaskunnasta Hartolasta ovat kuitenkin niin idyllisiä kaikessa kesäisyydessään, että voisi hyvin kuvitella niiden vauhdittavan matkailua itäisen Päijät-Hämeen suuntaan.

Kunnon dekkarin tapaan kirjassa myös syödään ja juodaan hyvin: valkoviiniä, perunarieskaa, pistaasikierrepullia, sherryä, viskiä, moussakaa, mansikoita ja jäätelöä.

Noin muutaman esimerkin mainitakseni.

Tai Saana ja hänen Inkeri-tätinsä syövät. Janin hahmon synkeyttä alleviivaa se, että hän unohtaa syödä ja juo kitkerää kahvia – mustana, tietenkin.

Kirjailija selvästi tuntee genrensä eikä välttele sen latteuksia, kuten Janin tunteistaan puhumatonta, huolten painama hahmoa.

Vedestä löytyvän nuoren, kauniin naisen ruumis puolestaan on rikosviihteessä siinä määrin klisee, että siitä tehdään jo parodioita.

Backman kuitenkin ottaa dekkarikirjallisuuden kuluneenkin kuvaston omakseen ja rakentaa siitä lukijalle pesän. Tarpeeksi paljon tuttua, mutta silti jännitys pysyy.

Irralliseksi jää vain esoteriajuonne, joka ei missään vaiheessa pääse pinnan koristeita syvemmälle.

Kaikkinensa dekkarisarjan avaava Kun kuningas kuolee on sujuva, jännittävä ja taitavasti rakennettu kokonaisuus, jolle jää odottamaan jatkoa.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat