Muumipappa kulkee synkkänä ja saa äkillisiä kiukunpuuskia. Muumipeikko vaeltaa öisin lyhdyn kanssa rannalle.
Tove Janssonin vuonna 1965 ilmestynyt Muumipappa ja meri on muumikirja synkimmästä päästä: siinä muumiperhe muuttaa ulkosaariston majakkasaarelle. Siellä he kokevat yksinäisyyttä kukin omalla tavallaan.
Janssonin kirjaa tarkastellaan Vuoden Tiedekynä -palkinnon voittaja-artikkelissa. Artikkeli on nimeltään Yksinäisyyden tunteet teoksessa Tove Janssonin teoksessa Muumipappa ja meri ja sen on kirjoittanut filosofi Sanna Tirkkonen (s. 1980).
Sanna Tirkkonen Kuva: Daniel Schreiber / Koneen säätiö
25 000 euron Tiedekynä-palkinto on Suomen suurimpia tieteellisen kirjoittamisen palkintoja, ja sen myöntää vuosittain Koneen säätiö. Voittajan valitsi yhdentoista artikkelin joukosta Suomen historian professori Juha Siltala.
Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa tutkijatohtorina toimiva Sanna Tirkkonen on parhaillaan vierailevana tutkijana Saksassa Heidelbergin yliopistoklinikalla.
Soitetaan Heidelbergiin.
Onnea, Sanna Tirkkonen. Miltä nyt tuntuu?
”Tämä tuli yllätyksenä – mutta on tosi hienoa saada tunnustusta. Tämä artikkeli oli tietyllä tavalla oma kokeiluni, jossa halusin väittelemisen jälkeen löytää oman ääneni ja kirjallisen tyylin. Sellaisen, jossa voi yhdistää kaunokirjallisuutta filosofiaan.”
Tirkkonen muistaa lukeneensa Muumipappa ja meri -kirjan jo lapsena ja pitäneensä sitä silloin tapahtumien puutteen vuoksi jopa vähän tylsänä.
Palattuaan siihen aikuisena hän koki kirjan läheisenä, mutta kertoo, ettei pitkään aikaan saanut oikein kiinni siitä, mikä kirjasta teki niin koskettavan. Kun Tirkkonen sitten teki kirjasta esitystä Tove Janssonin filosofiaa käsittelevään konferenssiin 2017, alkoi kirjan jännitteinen ilmapiiri avautua.
Kuten artikkelin nimikin kertoo, siinä tarkastellaan niitä erilaisia yksinäisyyden tunteita, joita muumiperheen jäsenet kokevat saarella. Artikkelin teoreettisessa viitekehyksessä Tirkkonen yhdistää fenomenologista analyysia ja psykiatrian filosofiaa.
”Minulle oli tärkeää jäsentää erilaisia yksinäisyyden muotoja”, Tirkkonen selittää.
Vaikka yksinäisyys on surullisen yleistä, ei sen hahmottaminen missään nimessä ole yksinkertaista.
”Yksinäisyyttä on kokemuksena vaikea erottaa erilaisista tunteista, tai nähdä sitä, miten eri tavoin ihmiset voivat olla yksinäisiä. Minulle tapa havainnollistaa sitä oli miettiä, miten muumiperheen jäsenet ovat kirjassa kaikki omalla tavallaan yksin.”
Muumipapan yksinäisyys esimerkiksi on eksistentiaalista yksinäisyyttä: ahdistusta, joka värittää kaikkea olemista.
”Hänen yksinäisyydellään ei ole kaipauksen kohdetta, se on enemmänkin tausta, joka värittää sitä, miten hän näkee maailman ja muut.”
Tirkkonen kirjoittaa artikkelissa, miten Martin Heidegger käsittelee erityisesti ahdistusta sisäisenä virittymisenä, jolla ei ole tarkkaa kohdetta: ”itsetietoisuuden hetkenä, joka saa maailman näyttämään hetkellisesti täysin vieraalta.”
Kun lukee Tirkkosen artikkelia nyt, keväällä 2020, nousee väistämättä mieleen, että koronavirus on paitsi lisännyt entisestään yksinäisyyttä myös todellakin saanut maiseman näyttämään vieraalta.
Sanna Tirkkonen on samaa mieltä.
”Korona on paljastanut aika tavalla sitä, mihin olemme tottuneet. Esimerkiksi emme olleet huomanneetkaan tottuneemme siihen, että kadulla on ihmisiä. Ja miten yhtäkkiä ei olekaan. Tai miten nyt ei voida toimia totutusti eri paikoissa ja on alettu väistää muita ihmisiä. Että me olemme siinä mielessä nyt vähän sijoiltamme kyllä.”
Heidelbergissa Sanna Tirkkonen on töissä tutkimusyksikössä, joka toimii psykiatrisessa sairaalassa. Järjestely on maailmankin mittakaavassa hyvin ainutlaatuinen.
Tirkkonen kertoo, että filosofien tehtävä yksikössä on antaa käsitteitä ja sanoja esimerkiksi mielenterveysongelmien kokemukselliselle puolelle.
”Meillä filosofeilla ei ole potilaskontakteja, mutta työskentelemme samoissa tiloissa ja työhuoneissa psykiatrien ja psykologien kanssa. Arkinen vuorovaikutuksemme siirtyy siihen, miten asiat yhdistyvät tutkimuksissa. Myös yksikön psykiatreilla ja psykologeilla on samanlainen orientaatio: on tärkeää ymmärtää, millaista on kärsiä jostain mielenterveyshäiriöstä.”
Kuulostaa konkreettiselta – vaikka filosofia on ehdottomasti tieteenala, jota ei yleensä pidetä konkreettisten tekojen tieteenä.
Konkretia on kuitenkin asia, johon Sanna Tirkkosen palkittu muumiartikkelikin kurottaa.
”Filosofia antaa käsitteitä eri ilmiöille, kuten vaikka juuri yksinäisyyden kokemukselle. Filosofia myös luo uusia käsitteitä, ja ne käsitteet taas rakentavat maailmoja. Se kuulostaa abstraktilta, mutta vaikuttaa siihen, millaisina ilmiöt hahmotetaan.”
Muumipappa ja meri -kirjassa kalastaja on ennen muumien tuloa ollut saarella vuosikaupalla eristyksissä. Hän on turhaan odottanut, että joku tulee.
”Hänen yksinäisyytensä on kroonistunut. Ja kuten tiedetään kroonistuneen yksinäisyyden tapauksista, yksinäisyydestä tulee linssi, jonka valossa kaikki alkaa näyttäytyä. Kalastaja ei pääse yksin ulos eristäytymisestään, hän tarvitsee muiden apua.”
Muumit onneksi auttavat, ja heidän apunsa saa kalastajan toipumaan.
Se muistuttaa tärkeästä jutusta, Tirkkonen sanoo.
”Yksinäisille ei pitäisi sanoa, että tsemppaa ja hae kontaktia. Yksinäisyys on sellaista, että se alkaa vaikuttaa siihen, mitä pitää itselle mahdollisena. Siksi yksinäisyyden hoidossa erityisen tärkeää on merkityksellisten suhteiden mahdollistaminen sekä se, miten yksinäisyydestä kärsivät kohdataan.”
Sanna Tirkkosen artikkeli löytyy Psykoterapia-lehdestä 3/2019, verkossa psykoterapia-lehti.fi/verkkolehti.
