”Suomella ei ole varaa jättää tätä mahdollisuutta käyttämättä” – Näin villejä haaveita ammattilaisilla on uuden arkkitehtuurin ja designin supermuseon varalle - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Museot

”Suomella ei ole varaa jättää tätä mahdollisuutta käyttämättä” – Näin villejä haaveita ammattilaisilla on uuden arkkitehtuurin ja designin supermuseon varalle

Ammattilaisten haaveissa uudessa museossa voisi pelata, työskennellä ja seilata.

Helposti saavutettava Oodi voisi olla hyvä lähtökohta uuden museon suunnittelulle. Suomalaisammattilaisten mielestä museossa voisivat olla edustettuina myös esimerkiksi suomalaisen vaatesuunnittelun, pelisuunnittelun ja graafisen suunnittelun prosessit.

Julkaistu: 20.5. 2:00, Päivitetty 20.5. 10:02

Supermuseossa pääsee aivan meren äärelle, ehkä jopa saattaa seilata sisään. Se on Helsingin urbaanikeskustan, Tähtitorninvuoren puiston ja Itämeren välinen linkki.

Iho, kudokset ja luusto tulevat esille. Rakennuksen näkyvät rakenteet ovat siis pedagoginen osa näyttelyä.

Vahva idea ja draaman kaari välittyvät kaikista yksityiskohdista. Materiaalit ovat niin laadukkaita, että ne houkuttelevat koskemaan.

Monien pitkään haaveilema uusi arkkitehtuurin ja designin museo olisi matalan kynnyksen rakennus, jonne pääsisi joustavasti pitkien aukioloaikojen puitteissa, yksi Helsingin keskustakirjaston Oodin suunnittelijoista, arkkitehti Niklas Mahlberg sanoo.

Helppo läpikulkutalo Oodi voisi olla esikuva uudelle suunnittelun museolle. Kuva: Heikki Saukkomaa

Mainetta keränneen uudisrakennuksen suunnittelija hahmottelee pyynnöstä, millainen yhteismuseo voisi olla Etelärannan kaavaillulla tontilla.

Paikka ei ole helppo, kuten kävi ilmi siihen suunnitellussa Guggenheim-museohankkeessa, joka kaatui lopullisesti valtiollisen rahoituksen uupumiseen vuonna 2016.

”Rakennuksen pitää asettua kaupungin mielenmaisemaan, olla omaksi koettava”, Mahlberg sanoo.

Arkkitehtuurin ja taideteollisuuden supermuseosta on keskusteltu vuosikausia. Viimeisin selvitys museokonseptista valmistui vuosi sitten. Helsingin pormestarit toivoisivat valtiolta varmistusta rahoitukseen.

Päättäjät soutavat ja huopaavat, mutta ammattilaiset ovat varmempia. Suunnittelijat, joiden töitä todennäköisesti museorakennuksesta nähtäisiin, tietävät, mihin uutta instituutiota tarvitaan.

”Prosessi esille”, sanoo Maria Korkeila.

Hän on kuukausi sitten Pariisista Helsinkiin muuttanut vaatesuunnittelija, joka on palkittu arvostetuilla Hyèresin muotifestivaaleilla.

Suomessa design-näyttelyissä keskitytään hänestä usein lopputuotteeseen. Usein vaatteet näytetään staattisen mallinuken päällä.

”Vaatteiden suhteen ihmisille on vierasta, mikä työ on taustalla ja kuinka monimutkainen prosessi on.”

Vaatteita voisi valmistaa näyttelytilassa, kuten vaatemerkki Dior on tehnyt. Korkeila kertoo myös vaikuttuneensa, kun suomalaiskollektiivin ylläpitämässä pariisilaisgalleria The Communityssa esiteltiin Tomihiro Konon peruukkeja ja peruukintekijä kertoi, miten tekee hiustyönsä vuonna 2018.

Vaatesuunnittelu kannattaisi nostaa perinteisen suomimuotoilun – lasin ja kalusteiden – rinnalle ja yhdistää taidetta, muotia ja luovia aloja monimuotoisesti. Vaatenäyttelyt saavat kansainvälisesti usein suurinta huomiota.

Korkeila muistuttaa, että suomalaisesta vaatesuunnittelusta ei voi esitellä vain menneisyyden saavutuksia, koska niitä on vähäisesti. Siksi parempi on näyttää uutta, maailmalla jo hieman huomiota saanutta suunnittelua ja yhdistää eri aikakausia.

Vaatesuunnittelu kohtaa työkalumuotoilun Maria Korkeilan ja Fiskarsin mallistossa. Kuva: Chris Vidal Tenomaa

Korkeila on tänä vuonna osallistunut projektiin, jossa suomidesignin perinteeseen yhdistetään uutta muotoilua.

Hän suunnitteli Fiskarsin kanssa yhteistyössä vaatemalliston, joka ottaa vaikutteita työkaluista, kuten saksien kuuluisasta oranssista. Erikoinen yhdistelmä on herättänyt mielenkiintoa kansainvälisestikin. Unisex-työvaatteita esiteltiin tammikuussa firenzeläisessä renessanssipalatsi Palazzo Puccissa, jossa mallit eivät poseeranneet vaan tekivät puutarhatöitä.

On myös suunnittelun aloja, joita palkitaan jatkuvasti kansainvälisesti, mutta hittinäyttelyitä on vaikea synnyttää.

”Miten graafinen suunnittelu voitaisiin esittää? Se, että se tuotaisiin kontekstiin muiden alojen kanssa, olisi hyvä juttu, niin sen voisi yhdistää osaksi tutumpaa muotoilun kulttuuria”, graafinen suunnittelija Anna-Mari Tenhunen sanoo.

Tenhusen kansisuunnittelu kirjasta Hukkuneet voitti huhtikuussa ykköspalkinnon European Design Awardseissa. Suomen vuoden 2019 kauneimmaksi kirjaksi valittiin maaliskuussa valokuvateos Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä, johon Tenhunen on suunnitellut ulkoasun.

Suomalainen graafinen suunnittelu jää usein kotimaassa huomaamatta. Anna-Mari Tenhunen sai European Design Awardsin Hukkuneet-kirjasta. Kuva: Teemu Ullgren

”Yhteismuseo voisi erilaisten näyttelyiden kautta tuoda vaikeammin hahmotettavan graafisen suunnittelun pariin”, Tenhunen sanoo.

Hänelle itselleen uudessa museossa ei kuitenkaan olisi olennaista, esitetäänkö siellä nimenomaan graafista suunnittelua. Tärkeää olisi, että suurelle yleisölle tehtäisiin suunnittelemista tutuksi.

”Sellaisen designin tutuksi tuominen, joka ei huuda, että olen designia, on hirveän kiinnostavaa.”

Anna-Mari Tenhusen suunnittelema Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä palkittiin Suomen kauneimpana kirjana. Kuva: Teemu Ullgren

Valokuvaa on onnistuttu valtavirtaistamaan esimerkiksi Fotografiska-museoilla.

”Osa näyttelyistä on helppoja ja seassa on vaikeampaa. Se on toimiva ohjelma.”

Eri alojen yhdistäminen voisi tehdä hänestä hyvää tekijöille ja kävijöille. Ajatustyö ja ideoiden kehittely ovat henkinen yhteys eri alojen välillä. Muotoilu ja arkkitehtuuri vastaavat samoihin perustavanlaatuisiin kysymyksiin.

”Millaista on oleminen, tekeminen, kommunikaatio ja ympäristö. Näihin asioihin luodaan ratkaisuja suunnittelun keinoin. Sen luulen olevan kenelle tahansa kiinnostavaa”, Tenhunen sanoo.

Pelit voi määritellä taiteeksi, mutta ne myös lähentyvät koko ajan perinteistä taideteollisuutta.

Mallintajat tekevät peleihin kolmiulotteisia esineitä. Tila- ja maailmasuunnittelijat livahtavat arkkitehtuurin puolelle. Käyttäjäkokemussuunnittelu on palvelumuotoilua.

”Design näkyy pelisuunnittelussa joka puolella”, pelisuunnittelija ja ensimmäinen suomalainen pelitaiteen läänintaiteilija Jaakko Kemppainen sanoo.

Suomalaispelitalo Remedyn vuonna 2019 ilmestyneessä ammuntapeli Controlissa brutalistinen arkkitehtuuri on näyttävässä roolissa. Jos kokijaa ei miellytä jylhä betonisuunnittelu, peli antaa silti nautinnon mahdollisuudet.

Suomalaispeli Control näyttää, miten pelisuunnittelusta on tullut muotoilua ja arkkitehtuuria. Kuva: Remedy

”Seiniä saa ammuttua rikki. Voi purkaa brutalistista vihaansa.”

Pelien kulttuurihistoriaa esitellään Tampereen pelimuseossa, mutta muuten näyttelynäkyvyys on vähäistä. Edelleen pelaajat pitävät merkkipaaluna Helsingin kaupungin taidemuseossa esillä ollutta pelinäyttelyä Game on. Siitä on 16 vuotta.

Pelaamisen museoimisessa on aina haasteita. Visuaalinen esittely ei riitä, vaan kävijän pitää päästä kokeilemaan.

Kemppainen on mukana suunnittelemassa pelitaidetta esittelevää näyttelyä Kouvolaan Poikilo-museoihin vuodelle 2022. He laittavat esille pelejä, joissa kokematonkin voi saada onnistumisen tunteita. Tällä tavalla pelejä suunnitellessakin houkutellaan aloittelijaa menemään eteenpäin.

”Pelisuunnittelussa käyttäjä on osa sitä teosta kuin näyttelijä näytelmässä.”

Kemppainen utopioi täydellisen näyttelyn: Supermuseon tilat annettaisiin vuodeksi immersiivisen eli upottavan kokemuksen tekijöille arkkitehdeistä huippumuotoilijoihin. Jättiprojekti lisäisi ymmärrystä eri aloista.

”Se olisi aika kova. Otettaisiin Amos Rexin ensimmäisestä näyttelystä askel eteenpäin fyysiseen narratiiviseen toimintaan.”

Taidemuseo aloitti japanilainen teamLab-kollektiivin teoksella, joita kävijä pystyi omalla kehollaan liikuttamaan.

Kemppainen haaveilee, että koko museota voisi pelata.

Tämä kaikki olisi mahdollista saada saman katon alle. Rakennus ei olisi sankariarkkitehdin statement, perinteinen kulttuurirakennus. Ajatukseltaan se voisi pikemminkin olla kehys, joka mahdollistaisi kaikenlaisen arkkitehtuurin ja muotoilun esittelyn, arkkitehti Niklas Mahlberg sanoo.

Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo voisi olla kuin Oodi: kaunis kaukaa ja koskettamaan houkutteleva läheltä. Kuva: Mika Ranta / HS

Keväällä hän vaihtoi työpaikkaa Oodin toteuttaneesta Arkkitehdit Alasta Arkkitehdit Davidsson Tarkelaan. Jos hän pääsisi suunnittelemaan uutta museota kotikaupunkiinsa, se olisi hänelle toinen kerran elämässä -työ. Palkittu keskustakirjasto oli ensimmäinen.

Supermuseossa arkkitehtuuri saisi vihdoin tarvitsemaansa ilmaa. Riittävän isossa tilassa voisi esitellä muutakin kuin nykyisessä Arkkitehtuurimuseossa usein nähtyjä pienoismalleja tai piirustuksia, esimerkiksi täysikokoisia tilamalleja.

Museot ovat avanneet viime vuosina taustatilojaan ja varastojaan näkyville. Tätä ajattelua voisi vielä kehittää.

”Miksei museo voisi olla kuin toimiston jatke, jossa tehtäisiin arkkitehtuuria ja yleisö saisi osallistua ja nähdä, miten sitä tehdään”, Niklas Mahlberg sanoo.

Samalla museossa voisi olla toimistoille kalliita laitteita yhteiskäyttöön. Tämä hyödyttäisi erityisesti pieniä toimistoja. Koska toimistotilojen tarve saattaa vähetä koronan jälkeen, museo voisi antaa tilaa, jossa kohdataan asiakkaita.

”Sitä kautta museolla olisi aina jotain pöhinää ja aktiviteettia”, Mahlberg sanoo.

Museohistoriaa tutkinut Susanna Pettersson johtaa Nationalmuseumia Ruotsissa. Kuva: Magnus Laupa

Ruotsin kansallismuseon Pettersson arkkitehtuuri- ja designmuseosta: ”Jos museota ei perusteta nyt Helsinkiin, Suomen juna on mennyt ohitse”

Suomi tarvitsee arkkitehtuuri- ja designmuseon, Ruotsin kansallismuseon Nationalmuseumin pääjohtaja Susanna Pettersson kirjoitti Helsingin Sanomien mielipiteessään toukokuun alussa.

Museoammattilainen kertoo halunneensa kommentoida tilannetta, koska kokee museon olevan tärkeä Suomelle juuri nyt. Koronatilanne tai muu taloudellinen kriisi ei pitäisi olla syy lykkäykselle.

”Jos tätä ei perusteta nyt Helsinkiin, se tullaan perustamaan jonnekin muualle. Silloin Suomen juna on mennyt ohitse. Suomella ei ole varaa jättää tätä mahdollisuutta käyttämättä”, hän kertoo puhelimessa Tukholmasta.

Kansallishenkisesti pitkäaikaista hanketta ovat kevään aikana Helsingin Sanomissa perustelleet myös Aalto-yliopiston emeritusprofessori Yrjö Sotamaa ja Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar.

”Olen toiveikas sen suhteen, että arkkitehtuuri- ja designmuseosta saadaan vielä päätös. Suomalainen muotoilu ja arkkitehtuuri tunnetaan maailmalla ja ne ansaitsevat oman lippulaivamuseon. Museo olisi koko Suomen hanke ja myös matkailuvaltti. Investointipäätös loisi uskoa tulevaisuuteen myös matkailualalle, joka on kärsinyt koronakriisistä erityisen kovasti”, Razmayar kommentoi tekstiviestillä.

Nykyiset museot sijaitsevat vierekkäin Helsingin Ullanlinnassa. Designmuseon rakennus on alun perin oppikoulu vuodelta 1894 ja Arkkitehtuurimuseon Tieteellisten seurain talo vuodelta 1899.

”Tämän hetkinen tilanne on hankala, kun kaksi väsähtänyttä koulurakennusta ei millään tasolla palvele esimerkiksi näyttelyteknisiä vaatimuksia”, Pettersson sanoo.

Museot ovat koronarajoitusten aikaan keskittyneet digitaaliseen esittelyyn. Näyttelytoimintaa ei voi Petterssonista siirtää kokonaan nettiin.

”Meillä on sisäsyntyinen tarve nähdä asiat oikeasti. Se tarkoittaa, että täytyy päästä asian äärelle. Näyttelyt ovat myös jaettavia kokemuksia eli katsotaan, opitaan, puhutaan yhdessä. Katsominen vaatii aikaa ja se vaatii tilaa”, Pettersson sanoo.

Helsingistä puhutaan Ruotsissa museoammattilaisten keskuudessa hyvänä esimerkkinä, kuinka kaupunki ymmärtää satsata ihmisten kannalta keskeisten foorumien rakentamiseen, ja huolehtia siitä, ettei kaupungin kehittyminen pysähdy.

Oodi on herättänyt ruotsalaisissa pientä ”positiivista kateutta”, kuinka korkeatasoinen arkkitehtuuri ja uudella tavalla palveleva kirjasto on onnistuttu yhdistämään.

Keskustelua herättää myös Amos Rexin muuntautuva ja kaupunkikuvaan sopiva ratkaisu.

”Tämä on merkki siitä, että kuinka suuri merkitys kulttuurilla on identiteetin rakentajana.”

Petterssonista on Suomen asia rakentaa arkkitehtuuri- ja designmuseo Suomelle.

Hänestä suomalaisten kannattaa rakentaa ”mahdollisimman inspiroivat puitteet loistavalle historialle, nykyhetkelle ja tulevaisuudelle”, koska kukaan muu ei sitä tee.

”En sano, että tästä pitäisi kuitenkaan rakentaa kansallista mausoleumia. Sellaisten aika on ohi. Maa tarvitsee kansainvälisesti näkyvän ja profiililtaan vahvan foorumin.”

Ateneumin entinen museojohtaja Pettersson kirjoitti väitöskirjassaan keskustelusta, joka liittyi museon perustamiseen vuonna 1887. Puhuttiin paljon, että Suomi täytyy saattaa sivistysvaltioiden joukkoon museolla ja sen taide- ja taideteollisuuskokoelmalla.

Taideteollinen osuus kokoelmasta on nykyisen Designmuseon hallussa.

Sillä nähtiin selkeä rooli maan profiloimisessa.

Tuolloin jo perusteltiin, että asianmukaisen foorumin rakentaminen on myös taloudellisesti järkevää. Yhteiskunta hyötyy uusista avauksista.

Kansallisista saavutuksista kannattaa iloita ja olla ylpeä.

Petterssonista länsinaapurissa ruotsalaisuus korostuu kansankotiajattelussa ja yhteisten asioiden hoitamisessa. Ylpeys onnistumisista näkyy kaikkialla. Samaa asennetta Pettersson kannustaa suomalaisille.

”Tässä ajassa meidän kannattaa toden totta olla ylpeä kaikesta siitä menestyksestä, joka suomalaisella arkkitehtuurilla ja designilla on, se on hemmetin hieno juttu.”

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat