Uhrilampaiden kirjoittajan kauan odotettu uutuus on täydellinen mahalasku - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Uhrilampaiden kirjoittajan kauan odotettu uutuus on täydellinen mahalasku

Yhteensä vain kuusi romaania kirjoittaneen Thomas Harrisin pitkä tauko päättyi epäonnistumiseen.

Carl Mora on Uhrilampaista (1988) tunnetun Thomas Harrisin ensimmäinen kirja 13 vuoteen.

Julkaistu: 20.5. 15:48

Romaani

Thomas Harris: Cari Mora. Suom. Jorma-Veikko Sappinen. WSOY. 203 s.

Yhdysvaltalainen Thomas Harris (s. 1940) ei ole kovin tuottelias jännitys­kirjailija. Vuodesta 1975 hän on kirjoittanut vain kuusi romaania, joista Jonathan Demmen viiden Oscarin elokuvan maineeseen nostama Uhrilampaat (1988) on tunnetuin.

Harris palasi Uhrilampaiden päähenkilöön, sarjamurhaaja Hannibal Lecteriin, vielä kahdessa kirjassa, joista jälkimmäinen ilmestyi 2006. Alun perin viime vuonna julkaistu Cari Mora on siis Harrisin ensimmäinen kirja 13 vuoteen.

Jodie Foster ja Anthony Hopkins esittivät pääosia Jonathan Demmen ohjaamassa, vuonna 1991 valmistuneessa Uhrilampaat-elokuvassa.

Jos en olisi tiennyt lukevani Harrisin uutuutta, olisin hyvin voinut uskoa, että käsissäni on jokin muinaisen Manhattan-kioskikirjasarjan puolivillainen trilleri. Harrisille tuntuu käyneen kuten muutamallekin maineikkaalle jännityskirjailijalle ennen häntä: kun menestys on joka tapauksessa aika lailla taattu, ei viitsitä enää edes yrittää. Cari Morasta on tullut melko täydellinen pohjanoteeraus.

Uutuuden keskiössä on huumegangsteri Pablo Escobarille kuulunut talo Miamissa. Escobarin uskotaan piilottaneen taloon ison kulta-aarteen. Sen perässä ovat Kolumbiassa taskuvarkaiden koulua pitävä Don Ernesto sekä inha sadisti ja naiskauppias Hans-Peter Schneider.

Miesten ja aarteen välissä on vain talonvahtina toimiva nuori nainen, entinen kolumbialaisen Farc-sissiliikkeen lapsisotilas Caridad Mora, joka on enemmän Don Erneston kuin tämän kilpailijan puolella. Tietenkin mielipuolisella Schneiderilla on ilkeitä suunnitelmia kauniin Carin suhteen.

Näistä aineksista Harris on kehittänyt röpellyksen, jossa ei ole jälkeäkään hänen aikaisempien kirjojensa huolellisuudesta. Väkinäisesti toiminnallinen juoni kompastelee eteenpäin kuin kehnon toimintaelokuvan käsikirjoitus.

Cari Mora on sinänsä kiinnostava vahva naishahmo, mutta Hans-Peter Schneider on hiilipaperikopio Harrisin aiemmista ihmishirviöistä, mukana kai vain siksi, että moista hahmoa Harrisilta on totuttu Hannibal Lecterin jälkeen odottamaan.

Kirjan muut hahmot ovat joko nopeasti tapettavia statisteja tai sitten täysin persoonattomia. Romaanin ainoat onnistuneet kohtaukset ovat takautumia, jotka kuvaavat nuoren Carin elämää sissiliikkeen riveissä. Sympaattista on myös se myötätunto, jota Harris selvästi tuntee Yhdysvaltojen kaltoin kohdeltuja köyhiä siirtolaisia kohtaan.

Harris on usein valitellut sitä, että kirjoittaminen on hänelle vaikeaa. Se selittänee pitkät tauot kirjojen välissä, ja ehkä myös sen, miksi Cari Mora on niin huonosti ja hätäisen tuntuisesti kirjoitettu.

Toisaalta kirjassa voi myös olla kyse yrityksestä itseironiaan ja mustaan huumoriin. Sekään ei toimi, paitsi lyhyessä luvussa krokotiilin ruokailutottumuksista ja närästyksestä. Sekin tosin tuntuu muusta kokonaisuudesta irralliselta.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat