Runoilijan ensimmäisessä romaanissa juoni vetää, mutta kokonaisuus kärsii heikosta viimeistelystä - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Runoilijan ensimmäisessä romaanissa juoni vetää, mutta kokonaisuus kärsii heikosta viimeistelystä

Jukka Koskelaisen ensimmäinen romaani yhdistää taiteilijakuvauksen vetävään mysteerijuoneen.

Café Cosmos eli jäähyväiset runoudelle on kriitikko ja esseisti Jukka Koskelaisen ensimmäinen romaani.

Julkaistu: 26.5. 2:00

Romaani

Jukka Koskelainen: Café Cosmos eli jäähyväiset runoudelle. Aviador. 355 s.

Runoilijana, esseistinä ja Helsingin Sanomien kriitikkonakin tunnetun Jukka Koskelaisen ensimmäisen romaanin ala­otsikko on ”jäähyväiset runoudelle”, mikä saa odottamaan jonkinlaista tilinpäätöstä. Olisiko romaani luettavissa manifestina, kenties runoutta vastaan?

Sellaisesta ei tässä mysteeri- ja taiteilijaromaanissa näy merkkejä, mutta runoa ja runopuhetta on viljalti.

Café Cosmos vaikuttaa kysyvän, mikä on runouden rooli nopeiden sisältöjen ja pikavoittojen ­aikana. Sen kaksi keski-ikäistä kertojaa, vapaa toimittaja Arno ja kulttirunoilija Richard Vaas­vesi, josta Arno väsää elämäkertaa, edustavat olennaisesti erilaisia tapoja olla maailmassa. Silti kumpikaan ei ole täällä kotonaan.

Richard eli Rick on kuin runous itse, tai pikemminkin eräs romantiikan runousihanne: vai­keasti tavoitettava ja sisäänpäin käpertynyt, samaan aikaan suuren hengen ja tekijän persoonallisuuden ilmaus, kotonaan kaikkialla ja ei missään. Rick on ulkopuolinen tarkkailija, joka kuitenkin saa pienehkössä fanikunnassaan aikaan voimakasta omistautumista. Hän on ennen kaikkea esiintyjä, myös muusikkona tunnettu, joka tuntuu lavalla kanavoivan salattuja voimia.

Mahdollisista elävistä esikuvista tulee ensimmäisenä mieleen ruotsalainen kulttirunoilija Bruno K. Öijer, mikseivät myös hämäläinen kosmopoliitti J. K. Ihalainen tai okkultismista ammentava muusikko A. W. Yrjänä ”koulukunnan” jäsenet tykkäävät näköjään lyhentää etu­nimiään.

Arno puolestaan on pientä perhettään elättävä freelancer, joka tekee työkseen mitä sälähommia sattuu saamaan. Lukiokaveri Rick on kuitenkin ollut ihanne ja esimerkki siitä, miten asiat voisi tehdä toisin. Elämäkertahankkeesta muodostuu vakava fiksaatio, joka uhkaa ajaa perheen muutenkin kiikkerän talouden pahasti miinukselle.

Arnon vaimo Sanna on paljon poissa ja mies kokee Elisa-tyttärensä hoidon ja kasvatuksen olevan lähinnä omalla vastuullaan – ei tosin vastentahtoisesti. Päivät koostuvat naputtelusta kahviloissa ja kiiruhtamisesta päiväkotiin sulkemisajaksi. Arno epäilee Sannan pettävän ja rakastuu itsekin vieraaseen naiseen. Näiltä osin romaani voisi olla arkeen ankkuroituneen dekkarisarjan ensimmäinen osa, sillä ytimestä löytyy myös arvoitus.

Kirjan alkaessa elämäkerta on melkein valmis, mutta Rick puolestaan kadoksissa. Symbolisesti Rickin katoaminen tarkoittaa, että hänen edustamansa uutta teknologiaa ja välitöntä tavoitettavissa olemista vastustava elämäntyyli on vakavasti uhanalainen – arki on syönyt runouden.

Runoilijan etsintä pienten vihjeiden varassa muodostaa kirjan juonesta valtaosan ja vie Arnon yhtä hyvin Turkuun ja Kristiinaan kuin Berliiniin ja Pyreneillekin. Siellä, Jaca-nimisessä turistikaupungissa päästään lopulta jäljille. Löytyy omalaatuinen paikka nimeltä Café Cosmos, joka on nimetty Rickin Jälkikaiku-yhtyeen ainoan hittikappaleen mukaan.

Oman ironiansa tarinaan tuo se, että ”Café Cosmique” -kappale on toimittaja Arnon humalaspäissään sanoittama, mutta Teosto-rahoja siitä ei ole vuosien mittaan kuulunut. Selviää, että Rick on rahoittanut vapaan maailmankansalaisen elämäänsä osaksi juuri niillä. Säyseä Arno ei kuitenkaan riko välejään Rickiin, ei varsinkaan nyt, kun elämäkerran valmistuminen on hilkulla.

Ironinen romaani on myös siinä mielessä, että sekä Rickin tuottama ikuisuutta syleilevä abstrakti tajunnanvirta että Arnon arkisuus on toteutettu liioitellun toiston kautta. Romantiikan ajattelija Friedrich Schlegelille ­reaalisen ja ideaalisen absoluuttinen erilaisuus oli satiiria. Silkkaan arkiseen selviämiseen tai eksistentiaalisiin pohdintoihin uppoava ihminen eivät lopulta ole niin erilaisia kuin miltä näyttävät – kummastakin tulee koominen.

Café Cosmos toimi ainakin omalla kohdallani yllättävän tehokkaasti siihen nähden, että se on melko kehnosti kirjoitettu. Polveileva, assosioiva tyyli on paikallaan Rickin kertomissa muodoltaan avoimissa kohtauksissa, mutta valtaosassa kirjaa poukkoilut johtavat umpikujiin. Uusia teemoja nousee kuin taikurin hatusta ja moni unohtuu saman tien.

Etenkin viimeistely on huonolla tolalla. Romaanissa on tuskin sivuakaan ilman kirjoitusvirheitä ja huolimattomuuden jälkiä. ­Teos tuntuu kantavan huolta hitaan tekemisen ja perusteellisuuden kohtalosta cv-yhteiskunnan keskellä, mutta ei itse kunnioita lukijaansa oikoluvun vertaa.

Autossa Siilitien lähellä ”Artsi väistää sian” ja saa miettimään, miten yleisiä sorkkaeläimet Itä-Helsingissä ovatkaan, kunnes mieli täydentää: sivulla 148 taitaa olla kyse asiasta.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri