Michael Mooren tuottama kiistanalainen elokuva ehti kerätä yli kahdeksan miljoonaa katsojaa, sitten se poistettiin Youtubesta – Tekijät syyttävät kriitikoita ”räikeästä sensuurista” - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Elokuva

Michael Mooren tuottama kiistanalainen elokuva ehti kerätä yli kahdeksan miljoonaa katsojaa, sitten se poistettiin Youtubesta – Tekijät syyttävät kriitikoita ”räikeästä sensuurista”

Ilmastotutkijoiden tuomitsemaa elokuvaa epäillään nyt myös tekijänoikeusrikkomuksesta.

Planet of the Humans -elokuvan kuvastoa tuulivoimalapuistosta.

Julkaistu: 26.5. 13:34

Youtube on poistanut palvelustaan miljoonia kertoja katsotun kiistanalaisen dokumenttielokuvan, jonka on tuottanut tunnettu amerikkalainen dokumentaristi ja yhteiskuntakriitikko Michael Moore.

Dokumentti on saanut ristiriitaisen vastaanoton, ja ilmastotutkijat ovat syyttäneet sitä väärän informaation levittämisestä.

Lue lisää: Ilmastotutkijat kauhistuivat Michael Mooren tuottamasta dokumentista ja vaativat: Virheitä pursuava ”lahja öljy-yhtiöille” on poistettava nähtäviltä

Youtube ei poistanut Planet of the Humans -dokumenttia kuitenkaan sitä kritisoineiden ilmastotutkijoiden vaatimuksesta, vaan vastauksena tekijänoikeusrikkomussyytökseen.

Harhaanjohtavaksi syytetty dokumentti sisältää uusimman syytöksen mukaan myös ilman lupaa käytettyä videomateriaalia. Brittiläinen luontokuvaaja Toby Smith ei hyväksy, että hänen kuvaamaansa muutaman sekunnin mittaista pätkää käytetään elokuvan yhteydessä.

Smith jätti reklamaation Youtubelle 23. toukokuuta huomattuaan siinä omaa kuvamateriaaliaan. Materiaali on peräisin hänen Rare Earthenware -teoksestaan, joka kuvaa harvinaisten mineraalien globaaleja hankintaketjuja. Smith perustelee reklamaatiotaan sillä, ettei halua työnsä näkyvän sellaisen dokumentin yhteydessä, jonka sanomaa hän ei voi allekirjoittaa.

”En tue dokumenttia, enkä pidä sen tavasta käyttää faktoja harhaanjohtavalla tavalla”, Smith sanoo The Guardianille.

Elokuvantekijät ovat kiistäneet käyttäneensä materiaalia ilman lupaa. Dokumentin ohjaaja Jeff Gibbs syyttää julkilausumassaan elokuvaa kritisoivia ”räikeästä poliittisesta sensuurista”.

”On tekijänoikeuslain väärinkäyttöä poistaa elokuva, joka on avannut vakavan keskustelun siitä, miten osa ympäristöliikkeestä deittailee Wall Streetin ja vihreiden kapitalistien kanssa. Tämä on jälleen uusi yritys horjuttaa sananvapautta”, Gibbs sanoo.

Michael Moore puhumassa demokraattiehdokas Bernie Sandersin esivaalikampanjatilaisuudessa Iowassa tammikuussa.

Yli 8 miljoonaa ihmistä on katsonut Gibbsin ohjaaman ja Mooren tuottaman dokumentin sen jälkeen, kun se julkaistiin huhtikuussa.

Ilmastotutkijat ja -aktivistit syyttävät elokuvaa virheellisen tiedon levittämisestä. Monet ovat tyrmistyneitä siitä, että vasemmistolaisena elokuvantekijänä ja ihmisoikeuksien suojelijana tunnetuksi tullut Moore on tuottanut elokuvan, joka näyttää tukevan oikean laidan ilmastoskeptikoiden näkemyksiä.

Palkittu elokuvantekijä Josh Fox ja monet ilmastotutkijat allekirjoittivat huhtikuun lopulla vetoomuksen, joka vaati poistamaan elokuvan jakelusta.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri