Jarkko Sipilän uutuusdekkarissa tapahtuu mieltäkääntävä murhasarja – kirjassa on niin mojovia yllätyksiä, että se on luettava kerralla - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Jarkko Sipilän uutuusdekkarissa tapahtuu mieltäkääntävä murhasarja – kirjassa on niin mojovia yllätyksiä, että se on luettava kerralla

Jarkko Sipilän rikosromaanisarja jatkaa tiiviinä ja laadussa pysyen.

Jarkko Sipilän tuoreen rikosromaanin juoni on todentuntuinen.

Julkaistu: 29.5. 2:00

Romaani

Jarkko Sipilä: Syy tappaa. CrimeTime. 326 s.

Ei näy vaaraa, että rikos­kirjailija Jarkko Sipilän Takamäki-sarja polkisi jotenkin paikallaan. Kaksi­kymmentä nidettä tehtynä, ja hänen Syy tappaa -romaaninsa osoittaa poliisidekkarien jatkuvan tunnelmiltaan tiheinä ellei petraavankin.

Uutuus esittää mieltäkääntävän murhasarjan. Sipilä kuitenkin pudottelee toteavaan kerrontaansa niin mojovia yllätyksiä ja arkirealistisia tehotippoja, että juttu oli pakko selvittää yhdeltä lukurupeamalta. Tekstin veto ei synny mistään toisteisista efektiherkutteluista, vaan hyvin simppelisti todentuntuisesta stoorista – rikoskirjailijan ammattitaidosta.

Komisario Takamäen joukko on taas täysilukuinen. Murharyhmään palanneen ataripoliisi Suhosen osa ei ole syrjäisimpiä ja hänen tutkintakeinonsa leventävät sävykarttaa hyvin. Toivottavasti kirjailija ei enää siirtele Suhosta passipoliisin tehtäviin, hän on sen verran mainio vastapaino läpianalyyttisille kollegoille.

Tarina yhdistää kaksi juonnetta, raskaan rikostapauksen ja yhteiskunnassa leijuvia sakeita tunnelmia.

Äkkiseltään luulisi olevan hankala sitoa yhteen niin kaukaisia ulottuvuuksia, mutta hyvin luonnistuu sekin. Kuten aiemmissa kirjoissaan Sipilä viittaa paitsi useimpien rikosten epäinhimillisyyteen, niin myös tekojen yhtä järkyttäviin pohjasyihin. Murhaajaksikaan ei motivoiduta tyhjiössä.

Sivuhuomiona se, miten tiukasti kirjailija asennoituu rikosjournalismin sameampiin muotoihin. ”Toisen suru oli toisen onnenpotku. Tämä oli kovaa materiaalia”, Iltalehden toimittaja miettii saatuaan purkkiin haastattelun murhatun tytön isältä. Ja kuvaaja kommentoi reportterille: ”Ne [lehti] nyt ajaa tuon innosta puhkuen ulos saman tien ja antaa sulle bonuksen.”

Sipilän, pätevän rikostoimittajan, kanta ammattialansa haaskailmiöihin käy selväksi.

Outoa sen sijaan on, että hän (kahdestikin) painottaa erään keskeisen henkirikoksen ajoittuneen Maikkarin Kympin uutisten ja Tulosruudun tietämille – malttaen sentään olla lanseeraamatta omaa Rikospaikka-ohjelmaansa.

Ei enää tällaista tuotesijoittelua, pliis.

Kaikkinensa juttu viedään perille tyylillä. Juonta sinänsä ei ole syytä raottaa, mutta vakuuttavaa on, miten ääriherkillä aihealueillaan Sipilä ei horjahda ylilyönteihin tai epäuskoa herättäviin mutkiin. Jos vauhtia ja käänteitä onkin, ei vaivaannuttavan tuntuisia käänteitä.

Hyvänä lisänä on, että romaaneissaan Sipilä pitää lukijoita ajan tasalla rikostutkinnan ja poliisityön uusista tai harvinaisemmista menetelmistä. Nytkin niitä oli ilo havaita.

Puistattavia tekoja, puhutteleva teos.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri