Amerikkalaisjuristi sijoitti episodiromaaninsa Helsinkiin, jonka ravintoloista kirjailija löytää suomalaisille tyypillistä ”sosialistista mielenlaatua” - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Amerikkalaisjuristi sijoitti episodiromaaninsa Helsinkiin, jonka ravintoloista kirjailija löytää suomalaisille tyypillistä ”sosialistista mielenlaatua”

Howard Shernoffin kirjassa tarinoidaan Helsingin kapakoissa ja löydetään muun muassa ”sosialistista mielenlaatua”.

Yhdysvaltalaisjuristi Howard Shernoffin tekstikokoelma sijoittuu Helsinkiin.

Julkaistu: 31.5. 2:00, Päivitetty 31.5. 11:45

Episodiromaani

Howard Shernoff: Heijastin ja 13 muuta tarinaa suomalaisilta jalkakäytäviltä. Atena. 159 s.

Mies menee etelähelsinkiläiseen Penny-ravintolaan sunnuntai­brunssille vaimonsa ja poikansa kanssa.

Maailmaa kiertäneen kosmopoliitin itsevarmuudella hän arvioi paikan sisustuksen, palvelun ja ruoat sekä tekee huomioita suomalaisesta tapakulttuurista. Jälkimmäinen on kliseiden mukaan aina suomalaisista kiinnostavaa.

Novelli juoksee joutuisasti kuin viiden tähden ravintola-arvostelu, mutta silmään osuu muutama glitsi – asia, joka ei kuulu kokonaiskuvaan.

Esimerkiksi ravintola-arviossa ei todettaisi, että juotavaksi otettiin pullo viiniä eikä pohdittaisi hiprakassa penny-sanan etymologiaa puoliriettaasta näkökulmasta.

Niminovellissa Heijastin sama kertojaminä haluaa sopeutua pimeänä vuodenaikana Suomen oloihin ja hankkii heijastimen, mutta esineen kiinnittäminen takkiin osoittautuu vaikeaksi tehtäväksi.

Lopulta miehen on myönnettävä, että vatsan päällä keikkuvan lepakonmuotoisen design-heijastimen kanssa hän muistuttaa Rapalan viehettä.

Onko kirjoituskokoelma siis maassamme osa-aikaisesti asuvan ulkkarin huomioita arkipäivän Suomesta ja suomalaisuudesta?

Sitäkin, mutta myös tarinointia amerikkalaisista, venäläisistä, virolaisista – ja esineistä. Kirjailija Howard Shernoffin oma globaali kokemussäkki roikkuu luontevasti teksteissä mukana.

Tarinoissa ei juuri luonnostella profiilia suomalaisuudesta, vaikka kirjan alaotsikosta voisi niin päätellä. Osa Shernoffin Suomi-huo­mioista päätyy vallan outoihin johtopäätöksiin.

En esimerkiksi ymmärrä, kuinka kotimaisten ravintoloiden lounaslistakäytäntö juontaisi juurensa suomalaisten ”sosialistisen mielenlaadun ja väsymättömän säästäväisyyden” yhdistelmästä.

Ehkä minulle ei ole vain kerrottu kaikkea.

Shernoff on syntynyt ja kasvanut Yhdysvalloissa, ja hän on asunut pitkään Euroopassa ja Venäjällä.

Tällä hetkellä hän on koronamotissa Tallinnan-asunnollaan. Kirjailijalla on kakkosasunto Helsingin Punavuoressa, mistä kumpuaa hänen Helsingin-tuntemuksensa.

Koulutukseltaan Shernoff on juristi ja hän on toiminut yrittäjänä. Hän on kertonut laatineensa tekstejä runoista lakiteksteihin, mikä näkyy vaivattomassa tarinankuljetuksessa.

Heijastin on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa ja ensimmäinen suomeksi julkaistu teos. Suomentajana on ollut Heli Naski.

Heijastin sisältää 14 kertomusta, joiden aiheet kimpoilevat ovensulkimesta amerikkalaisiin pöytätapoihin. Paikkana on Uudenmaankatu ja sen lähiympäristö sekä aikana tämä hetki.

Kirja onkin tuoreimmillaan juuri nyt, sillä syksyllä osa siinä luetelluista baareista ja yökerhoista voi olla jo lopettanut.

Näkökulma on kertojaminän.

Itseriittoisessa ja -ironisessa keskushenkilössä on jotain sympaattisen elitististä. Hän seikkailee Etelä-Helsingin kaduilla, käyttää rahaa poikkeuksellisen avokätisesti ravintolapalveluihin eikä tunnu tekevän mitään järkevää työkseen.

Kirjassa on silti liikaa hetkiä, jolloin on epäselvää onko kertojaminä satiiri vai ei.

Kertomusten muodostamaan maailmaan muodostuu säröjä, kun loppupuolen tarinoihin tulee huuruista kierrettä.

Tarinoissa alkaa kulua laatujuomia huomattavia määriä, baarista haetaan venäläisiä prostituoituja kimppakivaan ja filmit napsahtelevat poikki.

Tyylinvaihdon myötä kokonaisuus kärsii.

Lukija menee sekaisin, onko Shernoffin alkuperäinen tarkoitus esittää lempeää Suomi-kriitikkoa Roman Schatzia, paheellista rellestäjää Charles Bukowskia vai ultrasekoilevaa Helsinki 12:n Tuomas Vimmaa?

Toinen ongelma on kertomusten juonenkuljetukset: niitä ei juuri ole. Tekstit alkavat, jatkuvat ja loppuvat ilman, että niissä olisi sen ihmeempää suuntaa tai lopputulemaa.

Jutustelevina havaintopötköinä ne ovat kelpoa viihdelukemistoa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri