Radio kiinnostaa nyt maakuntalehtiä – Joensuussa Radio Rex sai taustavoimakseen sanomalehti Karjalaisen - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Radio

Radio kiinnostaa nyt maakuntalehtiä – Joensuussa Radio Rex sai taustavoimakseen sanomalehti Karjalaisen

Paikallisradio kuuluu taas useissa kaupungeissa. Paikallisuus tarkoittaa joensuulaisessa Radio Rexissä ”paikallista näkökulmaa niin valtakunnanuutisissa kuin julkkishaastatteluissakin”, radiotoimialan päällikkö Liina Mustonen sanoo.

Radio Rexin Joensuun studiossa livelähetystä tekemässä Heikki Rasanen, Johanna Hautasaari ja Aino Kyrö (oik.).

Julkaistu: 4.6. 2:00, Päivitetty 4.6. 8:32

Suomalainen kaupallinen radio täytti huhtikuun lopulla 35 vuotta. Mainosrahoitteisen radiotoiminnan alkaessa vuonna 1985 kaikki kanavat olivat paikallisradioita.

Sittemmin paikallisuus ehti kadota mainosradiosta lähes kokonaan, kun pienet kanavat korvautuivat valtakunnallisilla ja osavaltakunnallisilla kanavilla. Tämä kehitys on jatkunut näihin päiviin asti. Vuodenvaihteessa kajaanilainen Radio Kajaus sulautui lopullisesti Aito Iskelmä -ketjuun ja menetti paikallissisältönsä.

Viime vuosina pitkälle trendille on kuitenkin noussut myös vastavoima, kun maakuntalehdet ovat kiinnostuneet paikallisesta radiotoiminnasta. Mediakonserni Keskisuomalainen palautti paikallisradion Jyväs­kylään toukokuun alussa ja ­aikoo tehdä saman tempun Kuopiossa vielä tämän vuoden aikana.

Sanomalehti Karjalainen puolestaan osti joensuulaisen Radio Rexin liiketoiminnan syksyllä 2018 ja palautti tämän vuoden huhtikuussa sen lähetykset sataprosenttisesti paikallisiksi.

Radio Rexin elämänkaareen kiteytyy monta suomalaisen kaupallisen radion vaihetta. Karjalainen oli mukana perustamassa kanavaa vuonna 1988 nimellä Radio Jokinen. Ensi kertaa liiketoiminta sakkasi muusikin Gramex-tekijänoikeuskorvauksiin vuonna 1994. Radion työntekijät pelastivat konkurssiin hakeutuneen kanavan perustamalla oman yhtiön jatkamaan lähetyksiä.

Näillä eväillä pärjättiin vuoteen 2008, jolloin kustannuksia oli leikattava. Silloin osa sisällöstä ryhdyttiin ostamaan Iskelmä-kanavalta. Se laajeni lähes valtakunnalliseksi ketjuradioksi tekemällä samanlaisia yhteistyösopimuksia ja ostamalla entisiä paikallisradioita eri puolilta maata.

Ympyrä sulkeutui vuonna 2018, kun Karjalainen palasi Rexin taustavoimaksi. Tänä keväänä ylikansallisen Bauer Median omistaman Iskelmän sisällöt kanavalla vaikenivat, ja kaikki lähetykset tehdään jälleen Joensuussa.

Liina Mustonen

Mitä paikallisuus radiossa sitten tarkoittaa vuonna 2020?

”Tästä on puhuttu koko paikallisradion historian ajan, eikä yksiselitteistä vastausta ole. Meillä se tarkoittaa paikallista näkökulmaa niin valtakunnanuutisissa kuin julkkishaastatteluissakin”, radiotoimialan päällikkö Liina Mustonen muotoilee.

Karjalaisen uutisosaaminen kuuluu kanavalla yllättävän vähän. Mustonen syyttää tästä koronakevättä, joka sotki suunnitelmat reportaaseista ja haastatteluista eri puolilta maakuntaa:

”Tekniikka rakennettiin uusiksi lennossa, kun uutisetkin ryhdyttiin lukemaan toimittajien kotona.”

Radio Rexin musiikkiprofiiliin mahtuvat sekä Jukka Poika että Jukka Kuoppamäki tai Elvis ja Europe. Monipuolisuudesta huolimatta sielläkin on käytössä myös joidenkin hittien tiheä voimasoitto. ”Musiikinhallintaohjelmamme rakastui tiettyyn kategoriaan ja nyt yritämme ymmärtää, miksi. Tietokone on aiheuttanut meille harmaita hiuksia”, Mustonen syyttää.

Kaikkiaan ohjelmasisältö on vielä kevyttä ja jopa arkipäivien prime timesta löytyy ohjelma­osuuksia ilman juontajaa.

Paikallisradion uusi tuleminen osui taloudellisesti mahdollisimman huonoon saumaan. Radion mainosmyynti on valtakunnallisesti kasvanut kuusi vuotta putkeen, mutta koronakriisi käänsi kehityksen päälaelleen.

Nähtäväksi jää, miten 32-vuo­tias kanava selviää uusimmasta mainosradion käännekohdasta.

radiorex.fi

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri