Musiikkineuvos Jukka Haavisto on saanut todistaa melkein kaikki suomalaisen jazzin vaiheet: ”Minä olen sydämeltäni vain tällainen jazzia rakastava pelimanni” - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|90-vuotias

Musiikkineuvos Jukka Haavisto on saanut todistaa melkein kaikki suomalaisen jazzin vaiheet: ”Minä olen sydämeltäni vain tällainen jazzia rakastava pelimanni”

Monissa yhtyeissä soittaneen Jukka Haaviston ensimmäinen julkinen esiintyminen oli jo vuonna 1940, ja heti radiossa.

Kansankoulunopettajaksi vuonna 1956 valmistunut Jukka Haavisto ehti olla koulutustaan vastavassa työssä vain vuoden. Mutta aivan alussa Haavisto haaveili apteekkialasta, jota hän opiskeli Helsingin yliopistossa. ”Opinnot jäivät vuoteen, sillä hermostuin yhteen professoriin”, nauraa hän nyt.

Julkaistu: 4.6. 2:00, Päivitetty 4.6. 13:58

Runsas vuosi sitten musiikkineuvos Jukka Haavisto ajatteli, että soittaminen saa jäädä lopullisesti. Oli käynyt niin ikävästi, että kädet eivät totelleet aivojen käskyjä enää täysimääräisesti pahan, pitkyttyneen borrelioosin jäljiltä.

”Jonkin piuhan se sairastelu katkaisi. Päättelin, että ehkä on parempi lopettaa vapaaehtoisesti ajoissa kuin myöhään vasta pakon edessä, yleisön pyynnöstä.”

Mutta helmikuussa helsinkiläinen Happy Swing Band nostatti tunnelman taas niin korkealle, että kuuntelemaan menneen Haaviston oli pakko päästä vanhojen ystäviensä joukkoon. Hän otti konsertissa jälleen hetkeksi haltuunsa tutun paikan yleisön edessä ja soitti vibrafonilla napakan soolon kappaleeseen All of me, itseään vain vuotta nuorempaan amerikkalaiseen jazzstandardiin.

”Olin ilahtunut, että sooloni sujui olosuhteisin suhteutettuna kohtuullisesti. Mutta lupaus kohtuullisesta ei riitä uuteen alkuun”, sanoo Haavisto ja vilkaisee varmuuden vuoksi takin taskusta pilkottavaa keltaista lappua.

”Nyt taitaa olla parasta kirjata tähän virallisesti, että Jukka Haavisto soitti viimeisen kerran julkisesti 27. helmikuuta vuonna 2020.”

Päätös lopettamisesta voisi vetää mielen matalaksi, mutta hän ei halua harmitella väistämätöntä. Ja onhan takana kahdeksankymmentä vuotta julkisia esiintymisiä, joista ensimmäinen oli 1940 Vaasassa, Yleisradion lähetyksessä. Haavisto esitti silloin kaverinsa kanssa kaksi supisuomalaista laulua huuliharpulla, jonka oli saanut äidiltä vasta edellisenä jouluaattona – samana päivänä, jolloin luutnantti-isä kaatui Taipaleenjoella.

Haaviston omaksi ilmaisukanavaksi valikoitui silti pian vierasmaalainen swing, amerikkalainen svengijatsi. Se oli hänen keskeisten nuoruusvuosiensa uusinta ja muodikkainta musiikkia, vaikka ei välttämättä kotiseudulla Pohjanmaan Kauhavalla.

”Se swingin rytmiikka tuntui heti ensikuulemalta omalta ja sytytti kiinnostuksen, joka ei ole hiipunut”, Haavisto vakuuttaa, mutta varoo kutsumasta itseään muusikoksi, arvostamastaan musiikkineuvoksen arvonimestä huolimatta.

”Minä olen sydämeltäni vain tällainen jazzia rakastava pelimanni”, hän sanoo vähätellen.

Haavisto teki kuukausipalkkaisen elämäntyön mainostoimistoissa. Ensin yhteysmiehenä ja yhteyspäällikkönä, sitten varatoimitusjohtajana ja viime vaiheessa oman toimiston johtajana. Musiikkimiehenä hänet tietysti tunnetaan parhaiten, ja juuri siihen svengijatsiin erikoistuneena vibrafonistina.

Haavistolla on historiaa myös musiikkiaiheisten televisio-ohjelmien ja varsinkin radio-ohjelmien tekijänä.

Omaa pitkää Yleisradion arkistosarjaa varten kerätty aineisto kannusti hänet kirjoittamaan kuusikymppisenä suomalaisen ”jatsin ja jazzin” vaiheita esittelevän tietoteoksen. Nelisatasivuinen ja puolitoistatuhatta suomalaista jazzin soittajaa nimeävä Puuvillapelloilta kaskimaille (1991) on edelleen alan tuorein yleisesitys.

”Hieman olen ihmetellyt, että kukaan ei ole kirjoittanut jatkoa tai toista teosta”, Haavisto sanoo ja luettelee kuulemiaan nuoria muusikkoja, jotka voisivat olla hänen lastensa lapsia.

”Minua ilahduttavat paljon nämä uudet polvet, jotka ovat nostaneet Suomessa soitetun jazzin ­aivan toiselle kansalliselle ja kansainväliselle tasolle. Suomalainen jazz ei perustu enää matkimiseen, ei edes esikuvien jäljittelyyn.”

Kansakoulunopettajaksi valmistuneen Haaviston oma musiikillinen ura näyttäytyy sarjana odottamattomia tilaisuuksia, joihin hän on tarttunut sen suuremmin suunnittelematta ja pyrkimättä.

”Toisaalta olen ollut yllytyshullu, sellainen haasteiden etsijä, joka on helppo suostutella uusiin hankkeisiin”, Haavisto sanoo ja nauraa.

Hänen viimeisin suuri hankkeensa vaati muidenkin suostuttelua. Hän oli 1990 perustetun Suomen Jazzarkiston ensimmäinen johtaja seitsemän vuotta ja keräsi arkistolle monenlaista jazziin liittyvää aineistoa.

Haaviston kaudella nimeen lisättiin vielä pop-sana ja sittemmin kehitys on vain kehittynyt: entinen Suomen Jazz & Pop Arkisto on ollut viimeiset kolme vuotta pelkkä Musiikkiarkisto.

Jazz-pelimanni Haavistoa tämä ilahduttaa, kuten hän enteili oman kirjansa loppuluvussa Musiikit yhdentyvät myös jazzin tulevaisuudesta: ”Puolustautumiseen ja oman aseman oikeutuksen todistamiseen käytetty aika on poissa omaehtoisesta kehitystyöstä.”

Jukka Haavisto

Syntynyt Alajärvellä 1930 ja varttunut Kauhavalla, asunut Porissa, Jyväskylässä ja Espoon Tapiolassa ja Helsingissä.

Ylioppilas 1948, kansankoulunopettaja Jyväskylästä 1956. Toimi vuoden opettajana.

Muusikkojen liiton järjestösihteeri 1957–59.

Päätyö mainostoimistossa SEK, Artifex ja Prax vuosina 1959–1990: yhteyspäällikkö, varatoimitusjohtaja, toimitusjohtaja.

Tehnyt jazzista radio-ohjelmia ja tv-ohjelmia Ylelle.

Kirja Puuvillapelloilta kaskimaille – Jatsin ja jazzin vaiheita Suomessa (1991).

Soitti haitaria ja trumpettia 1945–49, vuodesta 1950 vibrafonia eri yhtyeissä. Keskeisiä yhtyeitä myöhemmin Happy Swing Band, Jukka Haavisto Band ja Haavisto Swingers.

Oli perustamassa 1990 nykyistä Musiikkiarkistoa, jonka johtaja oli vuoteen 1997.

Suomen Jazzliiton Andania-palkinto 1995, Suomen Musiikintekijöiden Prix Elvis 2000, musiikkineuvos 2007.

Avioliitossa Ulla-Maija Haaviston kanssa vuodesta 1953. Pojat Olli Haavisto ja Janne Haavisto ovat muusikkoja, tytär Susanna Haavisto näyttelijä ja laulaja. Kuusi lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi.

Täyttää 90 vuotta perjantaina 5. kesäkuuta.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat