Vesalan uusi trio esiintyy Savoyn turvavälikeikalla alle 170 ihmiselle - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Musiikki

Vesalan uusi trio esiintyy Savoyn turvavälikeikalla alle 170 ihmiselle

Savoyn väljillä keikoilla kuullaan myös PK Kerästä ja Lauri Porran uusi luontoteos.

Paula Vesalan trio esiintyy Savoy-teatterissa.

Julkaistu: 6.6. 11:47

Paula Vesalan uusi trio Vesala – Järvelä – Rahmel esiintyy pienelle yleisömäärälle, kun helsinkiläinen Savoy-teatteri aloittaa turvavälikeikat.

Trioon kuuluvat Aili Järvelän ja Jutta Rahmelin, joiden kanssa Vesala on esiintynyt aiemmin esimerkiksi Vain elämää -ohjelmassa. 15. kesäkuuta järjestettävällä keikalla kuullaan konserttikanteleelle, viuluille ja harmonille sovitettuja kappaleita kaikkien tuotannosta.

”Teimme Ailin ja Jutan kanssa viikko sitten kolmestaan streamauskeikan. Se herätti niin paljon innostusta, että päätimme uskaltautua kesän alkajaisiksi myös ihan oikealle keikalle. Keikalle pääsee kuitenkin vain hyvin pieni yleisö, turvallisuussyistä tietenkin”, Vesala kertoo tiedotteessa.

Trion oli määrä konsertoida myös perutulla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla heinäkuussa.

Trio Vesala – Järvelä – Rahmel ovat sovittaneet Vesalan soolokappaleita konserttikanteleelle, viuluille ja harmonille. Kuvassa Jutta Rahmel (vas.), Paula Vesala ja Airi Järvelä.

Savoyssa esiintyy myös 22-Pistepirkosta tuttu PK Keränen yhdessä Valtteri Laurellin kanssa 13. kesäkuuta. Basisti-säveltäjä Lauri Porran kamarimusiikkiteos Cabins & Hideouts saa kantaesityksensä 16. kesäkuuta. Mökki- ja luontoteemaisessa konsertissa eläinten ja luonnon äänet sekoittuvat jousikvartetin esittämään musiikkiin.

Turvavälikeikoilla on erityisjärjestelyt. Savoyn 750 istumapaikalle otetaan alle 170 ihmistä. Lippuja myydään yhdelle, kahdelle ja neljälle hengelle.

Tarjoilut tuodaan paikoille, narikka ei ole käytössä ja siivousta on tehostettu. Keikat kestävät reilun tunnin, eikä niissä ole väliaikaa.

Konserttiarvostelu|Savoy-teatteri avattiin tiukoin turvatoimin: Ensimmäinen livekonsertti pitkään aikaan vahvisti, että elävässä musiikissa on taikaa, jota mikään striimaus ei voi saavuttaa

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri