Nicaraguan näkökulmasta koko maailma oli tiukka verkko jo kauan ennen kuin globaali-sanasta tuli muotitermi - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Nicaraguan näkökulmasta koko maailma oli tiukka verkko jo kauan ennen kuin globaali-sanasta tuli muotitermi

Sergio Ramírezin romaani vie Nicaraguan lähihistorian isoihin käänteisiin.

Sergio Ramírez vie romaanissaan lukijan Nicaraguan lähihistorian isoihin käänteisiin.

Julkaistu: 7.6. 2:00

Romaani

Sergio Ramírez: Miten kaunis on meri, Margarita (Margarita, está Linda la mar). Suom. Jyrki Lappi-Seppälä. Aviador. 405 s.

Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden nousu isoksi kansainväliseksi trendiksi 1960-luvun lopulla oli maagiselle realismille lopultakin sekä siunaus että rasite.

Se toi markkinoille tasaiseen tahtiin liudan merkittäviä kirjailijoita, joita monet eurooppalaiset lukijat eivät entuudestaan tunteneet, mutta juoksutti samalla maagisen realismin vuosikymmenten saatossa lähes hengiltä kuin ravihevosen, jonka odotetaan tuovan viimeiseen asti omistajalleen palkintorahoja.

Hyökyaallon jälkeen kentän perkaaminen on jäänyt paljolti yksittäisten suomentajien harteille.

Yksi heistä on Jyrki Lappi-Seppälä. Viime vuosina hän on esimerkiksi suomentanut kaksi aiemmin paitsioon jäänyttä kuubalaiskirjailija Alejo Carpentierin (1904–1980) klassikkoteosta.

Nuoremman polven kirjailijoista hän on esitellyt nicaragualaisen Cervantes-palkitun Sergio Ramírezin (s. 1942) tuotantoa. Nyt vuorossa on Masatepessa syntyneen kirjailijan värikäs romaani Miten kaunis on meri, Margarita, joka ilmestyi alkukielellä vuonna 1998.

Kirjailija on ollut myös poliittisesti aktiivinen. Ramírez toimi Nicaraguan varapresidenttinä vuosina 1985–1990 sandinistihallituksen aikaan.

Siksi ei ole lainkaan yllättävää, että romaanilla Miten kaunis on meri, Margarita on vahva poliittinen ja historiallinen kehyksensä. Siinä Ramírez käsittelee kaunokirjallisesti kahta erillistä tapahtumaa, jotka ovat kasvaneet osaksi Nicaraguan kansallista mytologiaa.

Toinen niistä on diplomaattinakin toimineen kansallisrunoilija Rubén Daríon paluu kotimaansa toiseksi suurimpaan kaupunkiin Leóniin lokakuussa 1907.

Toisenkin historiallisen tapahtuman miljööksi nousee juuri León. Ajanjakso on syksy 1956, jolloin Nicaraguan diktaattorin Anastasio Somozan kunniaksi järjestetään juhlatanssiaiset.

Nämä historialliset polttopisteet keräävät yhteen ison, vähintäänkin omalaatuisen henkilögallerian, joka koostuu sekä aidoista että keksityistä henkilöhahmoista.

Historian tulkintana Miten kaunis on meri, Margarita tar­joaa aikamoisen kavalkadin. Sivuhenkilöinä vilahtavat esimerkiksi Italian yhdistäjä, nationalisti Giuseppe Garibaldi ja kirjailija Stendhal eli Marie-Henri Beyle, joka on paikallisten puheissa sukua diktaattori Somozan vaimolle Salvadora Debaylelle.

Tässä mielessä romaani kuvaa globaalia verkkoa, joka on yhdistänyt maailmaa kauan ennen kuin siitä tuli muotitermi käsitteen nykymielessä.

Seka-aineksisen romaanin kerronta haarautuu niin, että Ramírez pikemminkin mytologisoi kuin dekonstruoi Nicaraguan lähihistoriaa. Romaanin jännite kohdistuu pariin keskeiseen motiiviin, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Kun runoilija Rubén Daríon saapuu riemusaatossa kotiin, hän kirjoittaa vasta yhdeksänvuotiaan Salvodora Debaylen käsissään pitämään viuhkaan yhden kauneimmista runoistaan.

Miten juoppoontuneen runoilijan elämä ja kuolema nivoutuvat diktaattoripariskunnan kohtaloon?

Miten Anastasio Somozan kunniaksi järjestetyt juhlatanssiaiset lähes 40 vuotta runoilijan kuolemaan jälkeen lopulta päättyvät Leónissa?

Taustalla vaikuttaa aktivistien salaliitto, jonka nimissä toimivat paikalliset eivät voi sietää somozalaisen diktatuurin ilmapiiriä. jossa haisee ”paholaisen paska”.

Käänteitä on yli tarpeenkin.

Toki faktan ja fiktion rajapinnassa etenevä Miten kaunis on meri, Margarita on puutteistaan huolimatta hyvä löytö. Siinä maagisuus ei näyttäydy toden ylittävänä unen jälkikuvana vaan todellisuuden omana elementtinä.

Tässä kudelmassa liian runsaat yksityiskohdat nakertavat kerronnan imua, mutta luovat samalla romaanin omaleimaisen pintaornamentiikan.

Myönnettävä on, että väliin henkilöhahmot ovat varsin rasittavia eräänlaisina puhuvina päinä, joilta tuntuu puuttuvan oma karaktäärinsä.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri