Muusikkopojan unelmat täyttyvät samaan aikaan, kun äiti kuoli viinaan: Samuli Laiho paljastaa romaanissaan poikkeuksellisen suorasukaisesti heikkoutensa ja häpeänsä - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Muusikkopojan unelmat täyttyvät samaan aikaan, kun äiti kuoli viinaan: Samuli Laiho paljastaa romaanissaan poikkeuksellisen suorasukaisesti heikkoutensa ja häpeänsä

Samuli Laihon omaelämäkerrallinen romaani Lasiseinä piirtää hienosti kaksinaisuuden: suuren tragedian ja suuret unelmat, jotka toteutuivat samaan aikaan, kirjoittaa kriitikko Antti Majander.

Muusikko Samuli Laiho on aiemmin julkaissut romaanin nimeltä Topliner (2018).

Julkaistu: 7.6. 2:00, Päivitetty 8.6. 10:03

Romaani

Samuli Laiho: Lasiseinä. Like. 370 s.

Voisi luulla, että alkoholiin kuolleen äidin ja itsekin riippuvaisuuden kanssa kamppailleen pojan omaelämäkerrallisen romaanin nimi Lasiseinä viittaa pulloihin ja ryyppylaseihin.

Vaan ei sentään. Muusikko Samuli Laiho, 51, on kirjailijanakin taiteilija, yksilöllisen äänen etsijä ja löytäjä. Niinpä jo teoksen otsikko on jotakin muuta kuin se ilmeisin mahdollisuus. Tarkempaa. Enemmän.

Tanssijan uralle nuorena päässyt ja teollisuus­siivoojana sittemmin kalja­rahansa hankkinut äiti on juuri kuollut. Lasi­seinän Samppa istahtaa hänen nuoruuttaan hallinneen häpeän ja murheen näyttämöllä, Kontulan vuokra­kämpässä, äidin vanhan meikkaus­pöydän ääreen; kääntelee sen sivupeilejä, muuntelee ja kadottelee siten kasvojensa kuvajaista vaihtuvien peilinäkymien mosaiikkiin.

”On löydettävä reitti ulos, rikottava tuo lasiseinä joka erottaa minut noista muista mahdollisista maailmoista”, Laiho kirjoittaa. ”On löydettävä se kuvajainen joka voi kasvaa joksikin suuremmaksi.”

Sekä vielä:

”Vaimennettava, kätkettävä muut, epätäydelliset, kelvottomat versiot itsestäni.”

Hän on lankeamassa liki koko äitinsä suvun vitsaukseen. Samalla se tarkoittaisi tietysti kirouksen siirtämistä eteenpäin, myrkyksi omien lasten päälle.

Puhumattakaan puolisosta. Jatkuva rahapula asuu kolmantena jäsenenä heidän liitossaan – ja näyttää siltä, että kaikkein vahvimpana määrääjänä. Hyville tunteille ei jää tilaa, tai ainakaan voimaa niiden osoittamiselle, jos täytyy poimia tupakantumppeja kadulta.

Samaan aikaan jo harmaantuneen miehen tajunnassa jyskyttää se nuoruuden tummaksi värjätty palavasieluinen kitarasankari, joka halusi olla paras ja toviksi jopa valloitti maailman.

Merkkipäivähaastattelussaan (HS 31.10. 2019) Laiho puhui suuresta tragediasta ja suurimmista unelmista, jotka toteutuivat samaan aikaan. Tämän kaksinaisuuden Lasiseinä piirtää hienosti.

Hearthill-bändin menestys maailmalla merkitsee pääsylippua pois kotoa.

Ahdistus kuitenkin jää. Sivusta katsoen näyttää siltä, että Lasiseinä on viisikymppisen miehen viimeinen taisto yritykseksi siitä eroon.

Onnistumiselta se vaikuttaa myös. Kuilun reunalla kiikkuva perheenisä onnistuu pysäyttämään luisumisensa. Hän tuntee jopa onnellisuutta. Se on suuri sana, jota ei taideta mainita ollenkaan huuruisten rokkiriemujen kohdalla.

Laiho lavalla kesäkuussa 1994. Aika Hearthill-bändissä oli jo ohi.

Silti Laiho onnistuu välttämään parannuksentekijän elkeet vaikeuksien jalostavasta vaikutuksesta. Hän ei jaa viisautta vaan pelkästään kokemuksen itsensä kohtaamisen välttämättömyydestä.

Heikkoutensa ja häpeänsä hän avaa jopa poikkeuksellisen suorasukaisesti, vaikka tänä knausgårdilaisena aikana onkin jo nähty kaikki.

No, ehkä ei aiemmin esimerkiksi sitä, että lopun eheytymis­käynnillä äidin haudalla tuhlaajapojan mieleen muistuu, miten silloin vuosikymmenet sitten uurna ja kaikki muutkin viimeisen matkan kulungit jäivät suorittamatta. Sekä ennen muuta se, että niitä ei armollisesti edes yritetty periä häneltä.

Kirjallisena suorituksena Lasiseinä loppua kohden hieman hajoaa ja kadottaa siten intensiteettiään.

En pidä sitä isona ongelmana. Sillä teoksen ydin nousee esiin kirkkaasti: miten olla arjessa samalla lailla saumatta yhtä ja sovussa itsensä kanssa kuin mitä virtuoosi on esiintymislavalla suhteessa soittimeensa?

Toisin sanoen: miten antaa kotona lähimmilleen se, minkä antaa taiteilijana yleisölleen? Osaamisensa, omistautumisensa, ilonsa, rakkautensa.

Väsytti tai ei.

Hitintekijä Samuli Laiho väsyi musiikkibisnekseen ja teki kirjan nuoruusvuosistaan: ”Koko aikaan liittyy suuri tragedia ja toisaalta suurimmat unelmat, jotka toteutuivat”

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri