Kirjailija Christer Kihlman jysäytti 1960-luvulla läpi sivaltelemalla suomen­ruotsalaisen yläluokan falskiutta: ”Mutta yhtä kriittinen olen ollut itseäni kohtaan” - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|90-vuotias

Kirjailija Christer Kihlman jysäytti 1960-luvulla läpi sivaltelemalla suomen­ruotsalaisen yläluokan falskiutta: ”Mutta yhtä kriittinen olen ollut itseäni kohtaan”

Christer Kihlman aloitti runoilijana, ja toimitti kulttuurilehtiä. Mutta proosakirjailijana hän jysäytti itsensä läpi.

”Kirjailijan tehtävä on olla äänessä, puhua, kirjoittaa, mutta hänen on myös lupa vaieta oman itsekritiikin niin vaatiessa”, Christer Kihlman sanoo.

Julkaistu: 9.6. 2:00, Päivitetty 9.6. 11:15

”Hyvin nuoresta asti pidin selvänä, että ryhdyn kirjailijaksi. ­Oikeastaan se oli itselleni pakollinen päämäärä”, Christer Kihlman miettii elämänsä alkutaivalta. Puhuessaan kirjailija nojaa hopeapäiseen keppiin, sanat putoilevat hiljakseen ja mietittyinä.

”Kirjailijana olen onnistunut paremmin kuin mitä olisin onnistunut missään muussa ammatissa.”

Muitakin ammatteja ja vastuita tarjolla oli. Kihlmanien mahtisukuun oli kuulunut pappeja, tehtailijoita, pankkiireita, laki- ja tiedemiehiä, mutta Christerin isä Bertel Kihlman (1898–1977) oli aikoinaan valinnut kirjailijantyön hänkin.

”Kihlmanien talo” oli ja on uusbarokkinen patriisilinna Korkeavuorenkatu 19:ssä. Kihlmanien sukuyhteisöä asui talon avarissa asunnoissa, elämä soljui vauraana ja porvarillisena, ja kesäksi aina muutettiin Villa Rull­uddiin Espooseen.

Christer Kihlman on sijoittanut Kallis prinssi -romaaninsa (1975) keskushahmon, proleta­riaatista kohoavan Donald Blaadhin elämänvaiheita Korkeavuorenkadun taloon.

”Vanhempani olivat melko vapaamielisiä, ja erityisen kiitollinen olen siitä, että missään vaiheessa he eivät koettaneet torjua päätöstäni käydä kirjailijaksi. Päinvastaisiakin tapauksia oli”, hän muistelee.

Kihlman aloitti runoilijana, ja toimitti kulttuurilehtiä. Mutta proosakirjailijana hän jysäytti itsensä läpi. 1960-luvun romaaneillaan Varo autuas!, Sininen ­äiti ja Madeleine hän profiloitui nimenomaan oman taustansa, suomenruotsalaisen yläluokan sivaltelijana, peräti kuvainsärkijänä.

Yhteiskunnalliset, moraaliset ja seksuaaliset tabut oli tarkoitettu rikottaviksi. Kirjalliseksi hengenheimolaisekseen hän sai sittemmin muun muassa Henrik Tikkasen. Poliittisesti Kihlman asettui sosiaalidemokraattien leiriin.

”Suhtauduin hyvin syyttävästi siihen tekopyhään ja falskiin elämänmuotoon, rahan ja muutamien sukujen perittyyn valtaan, mutta samalla olin vähintään yhtä kriittinen itseäni kohtaan”, Kihlman valottaa.

”No, nykyään olen vähän vanhempi ja ehkä viisaampi, ja suvaitsen paremmin porvaristoakin.”

1960–70-luvun suomenruotsalaiset piirit asennoituvat kirjailijan näkemyksiin kaksijakoisesti.

”Oli heti joitakin Jörn Donnerin kaltaisia, jotka ymmärsivät asian ytimen, mutta enemmistö närkästyi ja arvosteli minua, että kakkaan omaan pesään.”

Oli koviakin reaktioita.

Christer Kihlman on vastaanottanut monta merkittävää suomenruotsalaista kulttuuripalkintoa.

Myöhempinä vuosina tilanne rauhoittui paljon, ja Christer Kihlman on vastaanottanut monta merkittävää suomenruotsalaista kulttuuripalkintoa. Pitkään hän asuikin arvossa pidetyssä Diktarhemmetissä Porvoossa.

Kiittävää kirjallista kritiikkiä Kihlmanille on piisannut. Useimmat teokset herättivät eloisaa julkista sananvaihtoa ja käännöksiä eurooppalaisille kielille ropisi.

Erityisesti Pohjoismaissa hän on ollut kovin luettu ja kohuttukin.

”Runsaat myönteiset arvostelut myös sekoittivat. Saatoin tuntea itseni hyvin tärkeäksi henkilöksi, joka kirjoittaa suurenmoisia teoksia ja antaa muille ihmisille paljon”, hän naurahtaa.

”Toisinaan nousi hattuun.”

Kirjailijana Kihlman on vaiennut pidempään. Päivät kuluvat pitkälti maailmaa ja tilanteita sivusta tarkkaillen, mutta ilmaisun tarvettakin on.

”Aamupäivällä viimeksi ajattelin, että tekisi niin mieli sanoa asioita. On sellaisia pysyviä ratkaisemattomia teemoja, jotka edelleen askarruttavat.”

”Mutta nuorempien on vuorostaan keksittävä uusia tapoja sanoa vastaan maailmanmenolle”, kirjallisen kapinan veteraani muistuttaa.

”Uudet sukupolvet, samat tehtävät.”

Kirjailijat Christer Kihlman (oik.) ja Veijo Meri Lahden kirjailijakokouksessa vuonna 1975.

Christer Kihlman

Syntyi 1930 Helsingissä. Asuu Helsingissä.

Ylioppilas 1948, Svenska Norsen. Opiskeli kirjallisuutta ja historiaa Helsingin yliopistossa.

Päätoimitti kulttuurilehti Arenaa 1951–54. Avusti Nya Presseniä 1952–60. Toimitti Nya Argusta 1961–82.

Vapaa kirjailija.

Vuodesta 1951 alkaen julkaissut 15 teosta, kuten Varo autuas! (1960), Ihminen joka järkkyi (1971) ja Kallis prinssi (1975).

Taiteilijaprofessori 1975–80.

Litteraturfrämjandetin suuri romaanipalkinto, 1972. Ruotsin akatemian Suomi-palkinto, 1976. Tollanderin palkinto kahdesti. Kirjallisuuden valtionpalkinto kolmesti. Svenska litteratursällskapetin palkinto kahdesti. Längmanska kulturfondenin palkinto, 1986.

Pro Finlandia, 2003.

Täyttää sunnuntaina 14. kesäkuuta 90 vuotta. Juhlii perheen kanssa.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri