Kirjailija Christer Kihlman jysäytti 1960-luvulla läpi sivaltelemalla suomenruotsalaisen yläluokan falskiutta: ”Mutta yhtä kriittinen olen ollut itseäni kohtaan”
Christer Kihlman aloitti runoilijana, ja toimitti kulttuurilehtiä. Mutta proosakirjailijana hän jysäytti itsensä läpi.
”Kirjailijan tehtävä on olla äänessä, puhua, kirjoittaa, mutta hänen on myös lupa vaieta oman itsekritiikin niin vaatiessa”, Christer Kihlman sanoo. Kuva: Antti Yrjönen / HS
”Hyvin nuoresta asti pidin selvänä, että ryhdyn kirjailijaksi. Oikeastaan se oli itselleni pakollinen päämäärä”, Christer Kihlman miettii elämänsä alkutaivalta. Puhuessaan kirjailija nojaa hopeapäiseen keppiin, sanat putoilevat hiljakseen ja mietittyinä.
”Kirjailijana olen onnistunut paremmin kuin mitä olisin onnistunut missään muussa ammatissa.”