Isoäidin pihalla - Kulttuuri | HS.fi

Paulus ja Adeliina Arajuuri ovat saaneet paljon tukea isoäidiltään, näyttelijä Aila Arajuurelta.

Isoäidin pihalla

Näyttelijä Aila Arajuuren perheessä kulttuuri ja urheilu elävät rinta rinnan. Oli kyse sitten teatterista tai jalkapallosta, Aila-mummi on ollut aina tukena, sanovat kylään saapuneet lapsenlapset, näyttelijä Adeliina Arajuuri ja jalkapalloilija Paulus Arajuuri.

Julkaistu: 18.6. 2:00, Päivitetty 18.6. 8:05

Oletko sukua Aila Arajuurelle?

Tähän kysymykseen jalkapalloilija Paulus Arajuuri on saanut vastata pienestä pitäen. Kansallisteatterissa näyttelijänä työskennellyt isoäiti oli kaikelle kansalle tuttu.

”Nyt se on kääntynyt niin päin, että minulta kysytään, mitä sukua olen Paulukselle!” Aila Arajuuri sanoo.

Aila Arajuuri, 84, näytteli pitkän uransa aikana muun muassa Radioteatterissa, Tampereen teatterissa ja lukuisissa elokuvissa. Kiinnostus kulttuuria kohtaan on periytynyt lapsenlapsille.

Vanhin pojanpoika Niila Arajuuri, 33, asuu Berliinissä ja tekee uraa muusikkona. Adeliina Arajuuri, 28, valmistui vuosi sitten näyttelijäksi tanskalaisesta Copenhagen International School of Performing Artsista.

Sisaruksista keskimmäinen, FC Pafos -jalkapalloseurassa tällä hetkellä pelaava Paulus, 32, tunnetaan kulttuurialalle lähtemisen sijaan Suomen maajoukkueen topparina, joka oli yksi kantavista voimista menestyksekkäissä EM-karsinnoissa. Hänkin tosin kuluttaa kulttuuria mielellään, elokuvia ja musiikkia eritoten.

Kevät on kulunut koronaeristyksessä, mutta nyt Aila, Paulus ja Adeliina ovat kerääntyneet isoäitinsä pihalle Munkkiniemeen. Kyprokselta vastikään kotiutuneelle Paulukselle kyseessä on ensimmäinen tapaaminen mummin kanssa sitten tammikuun.

”Tämä on ihan juhlaa”, Aila Arajuuri sanoo ja ihmettelee samaan hengenvetoon, kuinka nopeasti aika kuluu.

”Olette te isoja roikaleita!”

Koronakevät on koetellut koko perhettä. Paulus Arajuuren suunnitelmat epidemia laittoi täysin uusiksi: kauan odotetut jalkapallon EM-kilpailut, Suomen miesten maajoukkueen ensimmäiset sellaiset, siirtyivät vuodelle 2021. Huuhkajien kanssa treenaaminen vaihtui Kyproksella vietettyyn karanteeniin, jossa seuraa pitivät kodin pihalle eksyneet kulkukissat.

Myös Adeliina Arajuuri on joutunut tekemään uusia suunnitelmia, kun kuvauksia on koronaviruksen vuoksi peruttu. Töitä on onneksi riittänyt esimerkiksi pienellä porukalla tehtyjen mainoskuvausten parissa.

”On ollut surullista, kun monet ystävät ovat joutuneet hankalaan tilanteeseen. Varsinkin freelancerit ovat kokeneet kovan kolauksen, kun kaikki produktiot seisautettiin ja teatterit menivät kiinni”, Adeliina pohtii.

Ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluva Aila taas on joutunut viettämään kevään omissa oloissaan. Vielä pitäisi malttaa pitää hiukan etäisyyttä, vaikka lapsenlapsia tekisikin kovin mieli halata. Varsinkin ulkomailta matkustanut Paulus on tarkka siitä, että nyt ei olla liian lähekkäin.

”Olen erityisesti kärsinyt siitä, että kaikki rakkaat ystäväni kuuluvat riskiryhmään. Olen ollut kädetön ja jalaton. Onneksi minulla on kiva koti”, Aila Arajuuri sanoo.

Aila Arajuuri esiintyi Suomen Kansallisteatterin syyskauden avajaisissa näyttelijä Tarmo Mannin kanssa elokuussa 1971.

Aila Arajuuren kevät on ollut raskas myös muista syistä. Pitkäaikainen puoliso, koripallovalmentaja Kalevi Tuominen kuoli tammikuussa 92-vuotiaana sairastettuaan pitkään. Aila Arajuuri toimi hänen omaishoitajanaan kahden viimeisen vuoden ajan.

Tuominen tunnettiin yli 20 vuotta kestäneestä työstään olympia­komitean valmennuspäällikkönä. Hän toimi pitkään myös Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajana ja johdatti joukkueen Tokion olympialaisiin vuonna 1964.

Kalevi ”Kallu” Tuominen

”Kallun” valokuva on kehyksissä kodin ruokailu­huoneessa. Aila muistelee puolisonsa saavutuksia mielellään. Kannustus oli molemminpuolista, hän sanoo.

”Kallu oli minusta aina ylpeä. Ne hänen tuomansa ensi-iltakimput olivat upeita!”

Arajuurten perheessä urheilu ja kulttuuri ovat eläneet rinnakkain. Onhan jalkapallokin eräänlaista itseilmaisua, Aila huomauttaa.

”Molemmissa on kyse viihteestä ja yleisötapahtumista”, Paulus täydentää.

Kun Paulus ja Niila olivat pieniä, Kalevilla oli tapana ottaa heidät mukaansa Olympiastadionille katsomaan jalkapalloa. Kentällä olivat suomalaisen jalkapallon legendat Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.

”Muistan, kun kerran tavattiin Kallun kanssa Sami Hyypiän isä. Kallu sanoi hänelle minusta, että tässä on maajoukkueen seuraava toppari”, Paulus kertoo.

Huuhkajien pelaajat Jasse Tuominen, Joni Kauko, Teemu Pukki ja Paulus Arajuuri juhlivat Pukin tekemää 3–0-maalia EM-karsintaottelussa Liechtensteinia vastaan viime marraskuussa.

Hän sanoo alkaneensa haaveilla ammattipelaajan urasta verrattain myöhään. Perheenjäsenet sen sijaan huomasivat pojan innon jo varhain. Pelaamaan oli päästävä jatkuvasti – vaikka sitten vatsataudissa.

”Kun tulitte meille Tapiolaan, mentiin aina potkimaan palloa. Kerran Pauluksella ja Niilalla oli vatsa­flunssa, mutta eivät he halunneet tilalleen varamiehiä vaan pelasivat vain”, Aila Arajuuri muistelee.

Niilan kutsumus löytyi lopulta musiikista. Etunimellään esiintyvällä laulajalla on levytyssopimus Saksan Universalin kanssa, ja uransa aikana hän on esiintynyt muun muassa Sunrise Avenuen lämmittelijänä.

Musiikki on aina ollut perheessä vahvasti läsnä. Sekä Niila että Adeliina ovat soittaneet ja laulaneet pienestä saakka. Niissä tilanteissa Paulus on jättäytynyt taka-alalle.

”Usein on ollut oletusarvo, että kun sun sisarukset laulaa niin hyvin, niin säkin varmaan osaat. Musikaalisuus on hypännyt keskimmäisen lapsen yli”, Paulus kertoo nauraen.

Hän ei kuitenkaan ole kokenut itseään ulkopuoliseksi asian johdosta.

”Olen nähnyt sisarusten musikaalisuuden suurena siunauksena ja ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että saan olla mukana, kun he esiintyvät ja laulavat. Kuinka moni pääsee tällaisiin olohuonekonsertteihin? Se ei ole minulta mitenkään pois.”

Tosi samanhenkisiä ihmisiä. Parhaat ystävät.

Näin Paulus ja Adeliina luonnehtivat koko sisaruskolmikon välejä.

Kuvaavaa on, että kun Paulus ja Adeliina päätyivät samaan aikaan asumaan Kööpenhaminaan, tuntui luontevalta ratkaisulta ryhtyä kämppiksiksi. Vaikka sisarukset ovat eri aloilla, kaksikon elämänrytmissä oli paljon samaa.

”Molemmilla oli tosi intensiivinen meininki, Pauluksella paljon treenejä ja pelejä ja mulla fokus näyttelemisessä. Oli ihanaa, kun saatiin iltaisin vaan olla kotona yhdessä, katsoa leffoja ja laittaa ruokaa. Ei tarvinnut välttämättä edes puhua mistään”, Adeliina muistelee.

Sisarukset kävivät vuorotellen katsomassa toistensa pelejä ja näytöksiä. Kerran myös muu perhe matkusti porukalla Kööpenhaminaan katsomaan Adeliinan tähdittämää Henrik Ibsenin Hedda Gabler -näytelmää. Aila kertoo seuranneensa näytöstä ”opettajan silmin”.

”Atu oli vaikuttava, hirveän pitkä korkeissa koroissaan! Ajattelin, että voiko tuo olla mun pojantyttöni”, Aila sanoo ja kertoo jutelleensa näytöksen jälkeen Adeliinan koulun rehtorille.

”Luettelin, mitä näytelmiä olen tehnyt. Rehtori oli aivan hämmästynyt, kun sanoin, että olen esittänyt Nukkekodin pääroolin. Se tajusi, että toi ei ole ihan tavallinen mummi.”

Mummin esimerkistä huolimatta Adeliinalle ei ollut itsestään selvää, että hänestä tulisi näyttelijä. Jossain määrin isoäidin ura on kuitenkin asiaan vaikuttanut, Adeliina uskoo.

Aila Arajuurella oli tapana ottaa pojantytär mukaan Kansallisteatterin harjoituksiin. Adeliina vietti lukemattomia tunteja ihastellen pukuhuoneen kirkkaita valoja ja hajuvesipulloja tai piirrellen näyttämön takahuoneessa.

Aina mielenkiinto ei tosin riittänyt koko illaksi. Kerran Adeliina nukahti eturiviin, jossa hän istui katsomassa mummin näytöstä.

”Vilkaisin yleisöön ja huomasin, että Adeliinan paikka oli tyhjä. Hän makasi lattialla tuolien edessä, ja vieressä istuvat ihmiset ihmettelivät, kenen lapsi tuo voi olla”, Aila kertoo.

Vuonna 1998 Kansallisteatterissa nähtiin Molièren näytelmä Tartuffe. Pääosissa olivat Aila Arajuuri ja Jukka Puotila.

Muusikon, urheilijan ja näyttelijän ammatit eivät ole helpoimmasta päästä. Miten Aila Arajuuren kaikki kolme lastenlasta ovat uskaltaneet valita niin kilpaillun alan – ja vieläpä onnistuneet lyömään läpi?

Siitä on kiittäminen kotoa saatua tukea, Paulus ja Adeliina sanovat.

Jos kokeesta tuli seiska, saattoi Sirja-äiti sanoa, että hienoa, sehän on hyvä numero. Kaikkea sai harrastaa, mutta mitään ei ollut pakko tehdä.

”Ainakin jalkapallossa se palo pitää tulla itseltä. Treenimäärät menevät nopeasti niin suuriksi, että ellei pelaaminen olisi omasta mielestä mielekästä, ei sitä varmasti jaksaisi”, Paulus pohtii.

Paulus ja Adeliina viettivät lapsuutensa Halkiassa – pikkukylässä, jossa harrastusmahdollisuuksia ei kovin paljoa ollut. Kun Pauluksen ja Niilan jalkapallojoukkueelta puuttui valmentaja, lasten isä Uula päätti ryhtyä hommaan. Hän keksi seuralle oman kannatushuudonkin.

”Muistan, kun jossain turnauksessa mentiin jonossa kentälle. Niila joukkueen kapteenina huusi huudon, ja muut vastasivat. Kaikki katsoivat, että mikä toi pikkukylän joukkue on. Mutta se oli coolia, ei noloa”, Paulus sanoo.

Aila Arajuuri kiittelee poikansa ja tämän puolison suhtautumista lasten tekemiin valintoihin. Omassa lapsuudenkodissaan hän ei saanut kokea vastaavaa.

Aila rakasti esiintymistä pienestä pitäen, mutta näyttelijäksi ryhtymisestä nousi perheessä haloo. Ylioppilaaksi kirjoittaneesta tyttärestä olisi isän mielestä pitänyt tulla jotain aivan muuta.

”Olin outolintu. Lopulta enoni Niilo, naimaton vanha mies, kustansi opiskeluni Suomen Teatterikoulussa. Muiden suhtautuminen oli sellaista, että näytteles nyt sitten jotain, kun kerran olet joku komeljanttari.”

Vastustus vähentyi kummasti, kun uravalinta osoittautuikin onnistuneeksi.

Lapsenlapsiaan Aila on kannustanut tekemään juuri sitä, mitä nämä itse haluavat. Adeliinalle hän on kirjoittanut asiasta kirjeenkin: älä välitä muiden mielipiteistä vaan tee oman pääsi mukaan!

Kritiikkiä lapsille onkin tullut lähinnä pukeutumisesta. ”Mummi on ollut raudanluja kriitikko vaatetyylien suhteen. Myös kynnet on pitänyt aina muistaa leikata, kun mummin luokse on mennyt kylään”, Paulus sanoo hymyillen.

Lapsena Paulus ja Adeliina leikkivät mummolan vadelmapensaiden alla. Nykyään yhteistä aikaa vietetään esimerkiksi elokuvissa ja ravintoloissa.

Kunhan arki palautuu normaaliksi, Ailalla ja Adeliinalla on selvät suunnitelmat: leffakerho kokoontuu taas. Se on isoäidin ja pojantyttären yhteinen juttu.

Viimeksi leffakerholaiset ovat käyneet katsomassa elokuvat Pikku naisia ja Nuoren naisen muotokuva.

”Siihen liittyy aina ateriat ja lasi viiniä päälle. Usein nuoret ovat huomanneet jotain, mikä kiinnostaa, ja se käydään katsomassa. Pitää olla hyvä elokuva, ei mitään roskaa”, Aila sanoo.

Perhe odottaa innolla myös Pauluksen seuraavia pelejä. Topparin katse on vakaasti vuoden 2021 EM-kisoissa.

”Kisojen peruuntuminen oli tosi iso šokki, mutta siinä vaiheessa kun isoja tapahtumia alettiin perua, aika nopeasti ymmärsi tilanteen vakavuuden. Terveys tulee aina ensin. Kyse on kuitenkin vain urheilusta”, Paulus pohtii. ”Kaikki on vielä edessä. Tässä on vuosi aikaa tehdä töitä ja kehittyä, jotta olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ensi kesänä.”

Jalkapallouralla on yksi suuri varjopuoli. Koska Paulus on asunut ulkomailla yli vuosikymmenen, koko perhe on samassa maassa harvoin, yleensä pari kertaa vuodessa.

”Läheisten tapahtumia on jäänyt paljon väliin. Totta kai siihen tottuu, eikä elämässä voi koskaan saada kaikkea. Se on kuitenkin ollut jalkapallon suurin ja vaikein kääntöpuoli”, Paulus pohtii.

Onneksi on esimerkiksi Skype, jota Aila on juuri kokeillut ensimmäistä kertaa. Sen avulla on hyvä ”haastatella” lapsenlapsia heidän kuulumisistaan. Sitä Arajuurten perheessä on tehty aina.

”Suurin lahja, jonka lapsi voi saada, on se että joku osoittaa aitoa kiinnostusta”, Paulus sanoo.

”Mummin ja Kallun luo on ollut aina kiva mennä. Siellä on aina hyväksytty sellaisena kuin on.”

Aila Arajuuri

Syntyi Haminassa heinäkuussa 1935. Asuu Helsingissä.

Valmistui näyttelijäksi Suomen Teatterikoulusta vuonna 1958. Työskennellyt Kotkan kaupunginteatterissa, Tampereen teatterissa ja Radioteatterissa.

Näytteli Suomen Kansallisteatterissa yli 30 vuoden ajan.

Jäi eläkkeelle 67-vuotiaana vuonna 2002.

Keskeisiä elokuvia: Nummisuutarit (1957), Nuori mylläri (1958), Lasisydän (1959), Takiaispallo (1970).

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luetuimmat - Kulttuuri