Briteissä 1960-luvulla boikottiin joutuneen hittikappaleen laulaja Ricky Valance on kuollut – Hector teki pahamaineisesta laulusta suomalaisversion - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Musiikki

Briteissä 1960-luvulla boikottiin joutuneen hittikappaleen laulaja Ricky Valance on kuollut – Hector teki pahamaineisesta laulusta suomalaisversion

Ricky Valancen kappale Tell Laura I Love Her kertoo Tommy-nimisestä pojasta, joka kuolee traagisesti onnettomuudessa.

Ricky Valance esiintyi yli 70-vuotiaaksi saakka.

Julkaistu: 18.6. 15:57

Kiistanalaisesta Tell Laura I Love Her -hittikappaleesta tunnettu laulaja Ricky Valance, syntymänimeltään David Spencer, on kuollut 84-vuotiaana, kertoivat useat kansainväliset mediat tällä viikolla. Valance oli sairastanut pitkään dementiaa.

Valance muistetaan vuonna 1960 julkaistusta kappaleesta Tell Laura I Love Her, joka jäi laulajan ainoaksi hitiksi. Kappale joutui hetkeksi BBC:llä boikottiin, koska sen pelättiin yllyttävän itsemurhaan. Kappaleen ”pahamaineisuus” konservatiivisella 1960-luvulla kuitenkin johti pian siihen, että BBC päätti sallia sen soittamisen. Tell Laura I Love Her viihtyi singlelistan ensimmäisenä kolmen viikon ajan. Hittiä myytiin yli miljoona kappaletta.

Tunnelmallinen pop-kappale kertoo Tommy-nimisestä pojasta, joka kuolee traagisesti onnettomuudessa. Viimeiset sanansa hän osoittaa Laura-rakastetulleen.

Kappaleesta on tehty useita eri versioita. Alkuperäisen kappaleen lauloi amerikkalainen Ray Peterson RCA Records -levy-yhtiölle vuonna 1960, jolloin Tell Laura I Love Her pääsi Yhdysvaltojen top 10 -listalle. Isossa-Britanniassa Columbia ja Top Rank -levy-yhtiöt julkaisivat pian Petersonin jälkeen cover-versiot Ricky Valancelta ja John Leytonilta. Valancen tulkinnasta tuli menestys.

Valance on kertonut uskoneensa lauluun sen kauniin melodian takia ja koska se liikautti hänessä jotain, kertoo The Guardian. Vaikka kappale oli Ricky Valancen ainoa varsinainen hitti, pop-laulaja esiintyi yli 70-vuotiaaksi saakka.

Vuonna 1974 Hector teki kappaleesta suomalaisen version, joka mukailee alkuperäistä tarinaa rakkauden surullisesta lopusta. Laura (Sua kauheesti kaipaan) julkaistiin Hectorin menestyslevyllä Hectorock I (1974). Suomalaiseen versioon Hector muutti Tommyn nimen Ilmariksi.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri