Suomen taitavimpiin kuulunut väärentäjä Veli Seppä kertoo kirjassa, kuinka helppoa työ oli – Kymmeniä väärennettyjä Schjerfbeckejä saattaa yhä seikkailla jossain - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Taideväärennökset

Suomen taitavimpiin kuulunut väärentäjä Veli Seppä kertoo kirjassa, kuinka helppoa työ oli – Kymmeniä väärennettyjä Schjerfbeckejä saattaa yhä seikkailla jossain

Väärennöksiä kaupannut Jouni Ranta löysi Ateneumin suuresta Schjerfbeck-näyttelystä kymmenittäin tuttuja teoksia.

Jouni Ranta (vas.) kuvattiin HS:n haastatteluun Vilpitön mieli -kirjan ilmestymisen aikoihin vuonna 2017. Toisessa kuvassa Veli Seppä (vas.) poseeraa huutokauppayrittäjä Sami Taustilan kanssa välissään tekemänsä kopio Schjerfbeckin Omakuvasta vuodelta 1921. Ilta-Sanomien lokakuussa 2019 haastattelema Seppä kertoi, ettei enää tee schjerfbeckejä. ”Kuukausi meni suunnitteluun, toinen toteutukseen”, hän sanoi.

Julkaistu: 25.6. 12:50, Päivitetty 26.6. 9:21

Kolme vuotta sitten tammikuussa Helsingin Sanomissa ilmestyi iso juttu, joka kertoi taulukauppaa yli 30 vuotta tehneestä Jouni Rannasta. Hän oli juuri julkaissut muistelmakirjansa Vilpitön mieli, Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta (Tammi). Rannan yhdessä toimittaja Marko Erolan kanssa kirjoittama kirja sai muutenkin paljon julkisuutta.

Samalla viikolla Ranta istui yhtenä syytettynä, sillä kertaa sivuroolissa, Helsingin käräjäoikeudessa. Suomen historian suurimmasta taideväärennösjutusta tuli tuomioita kymmenille.

Muistelmateosta myytiin eri muodoissa noin 6 000 kappaletta, ja se on nyt saanut kustantajan tilauksesta jatko-osan, jonka nimi on Mieletön vilppi, tositarinoita suuresta taidehuijauksesta (Tammi). Tällä kertaa äänessä on tasavahvasti Rannan rinnalla myös hänen tärkein rikoskumppaninsa, Suomen kaikkien aikojen tuotteliaimpiin ja taitavimpiin taideväärentäjiin kuuluva Veli Seppä.

Toimittaja Anu Nousiainen teki Sepästä seikkaperäisen jutun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen otsikolla Taideväärentäjän tarina helmikuun alussa vuonna 2017.

Tällä viikolla ilmestynyt Mieletön vilppi kiinnostanee myös poliisia. Rannan osalta on kesken Reidar Särestöniemen (1925–1981) ja Ilkka Lammen (1976–2000) teoksiin liittyvät oikeusjutut. Ranta odottaa hovioikeuden päätöstä. Jos se on langettava, edessä on vankilareissu tulevana syksynä, hän kertoo kirjassa.

Kirja etenee vuoron perään Jouni Rannan ja Veli Sepän kertomana, sukeltaa edeltäjäänsä syvemmälle ala­maailmaan ja kertoo pää­henkilöiden taipaleen yhä rikollisemmille poluille.

”Veli Sepän haastattelut olivat [Marko] Erolan hommia”, Ranta kertoo taustoista puhelimitse. Kirjan alussa kerrotaan, että haastatteluosuudet ovat Sepän tarkastamina. Kirjassa on myös kahden luvun verran käräjäoikeuden pöytäkirjoja, joissa käydään teos teokselta läpi Sepän tekemiä ja tekemikseen tunnustamia väärennöksiä: Cawén, Gallen-Kallela, Ilmoni, Rissanen... Listaa riittää.

1980- ja 1990-lukujen taidekaupassa liikkuivat isot rahat, ja meno oli sen mukaista. Ranta kulki pippurisumute laukussaan ja käsiase auton hansikaslokerossa. Välillä niille oli myös käyttöä, kirjassa kerrotaan.

Taiteeseen liittyen osa on vanhan kertausta: tulee taas selväksi, että tuore öljyväri saadaan kuivumaan saunottamalla. Rannankin saunan lauteilla oli niin ”thesleffejä” kuin ”särestöniemiä” silloin kun Veli Seppä ei ollut itse ennättänyt saunottaa maalauksiaan tarpeeksi. Asunnossa leijaili jatkuva öljymaalin käry, mikä ei miellyttänyt Rannan puolisoa.

Ajan patinaa syntyy tupakantuhkan avulla, ja kärpäsenkakkoja tujulla kahviseoksella. Asiantuntijoita pystyttiin huijaamaan yllättävän kauan, Rannan mukaan. Eräskin Ellen Thesleffin teos, maisema Muroleelta, sai ensin ”aitoustodistuksen” Turun taidemuseosta tutulta intendentiltä ja vielä sen päälle Ateneumista, jonne epäluuloinen ostaja halusi teosta myös näytettävän. Aina Ranta ei tarkoita kirjallista todistusta, vaan museon antamaa lupausta, jonka mukaan ostajaehdokas voi halutessaan varmistaa museosta teoksen aitouden.

”Väärentäjälle Schjerfbeck oli vastustamaton kiusaus, koska hänen töitään oli helppo tehdä ja niistä sai paljon rahaa”, Veli Seppä kertoo kirjassa. ”Helppo on tietysti suhteellinen käsite”, hän jatkaa: kirjoista ei näe kaikkea, joten Seppä kävi katsomassa aitoja teoksia näyttelyissä niin usein kuin pystyi.

”Kun käteni oli riittävän harjaantunut ja olin tarpeeksi kokeillut, pystyin maalaamaan Schjerfbeckin öljyvärin alusta loppuun parissa päivässä”, taiteilijan moderneihin 1930–40-lukujen töihin mieluusti keskittynyt Seppä sanoo kirjassa. Hän ihailee Helene Schjerfbeckiä – toisin kuin kauppias Ranta, jonka mukaan taiteilijan maine on lähinnä suomalaisten naisintendenttien aikaansaannosta – ja kertoo iloinneensa, kun teokset ”menivät läpi parhailla asiantuntijoilla”. Seppä avautuu myös tunnontuskistaan:

”Kajoamalla Schjerfbeckiin tunsin kajonneeni johonkin pyhään. Oli kuin olisin murtautunut sakastiin varastamaan kirkkohopeat.”

Viimeisen luvun otsikkona on Ateneumista löysin itseni ja äänessä on Jouni Ranta. Otsikko viittaa Ateneumissa tämän vuoden alussa esillä olleeseen Maailmalta löysin itseni – Helene Schjerfbeck -näyttelyyn, jonka Ranta kävi katsomassa tammikuussa. Näin hän kirjoittaa:

Helene Schjerfbeckin viimeisin näyttely Ateneumissa keräsi päiväkohtaisesti laskettuna ennätysyleisön. Kuvassa jonottajia 26. tammikuuta 2020.

”Schjerfbeck-näyttelyssä oli niin paljon tuttuja tauluja, että kaivoin kynän taskusta ja aloin toisella kierroksella pitää pääsylippuun tukkimiehen kirjanpitoa myymistäni töistä. Viivaa tuli pääsylippuun siihen tahtiin, että alkoi ihan hävettää – Neljänkymmenen yli päästyäni luulin, että siihen loppuivat. Viimeisestä näyttelyhuoneesta tuli kuitenkin kuusi viivaa lisää”, Ranta raportoi.

Hän päätyy laskuissaan 48:aan työhön, mikä on yli kolmannes näyttelyssä esillä olleista teoksista. ”Jotkut olin myynyt kahdestikin. Lisäksi näyttelystä puuttui vähintään kymmenen myymääni Schjerfbeckiä”, hän summaa.

Edellisessä kirjassa oli väärennetyistä teoksista kuvaliite, tämän kirjan ainut kuva on hiukan lapsekkaasti Ateneumin pääsylippukuitti, jossa on tuo yllä mainittu tukkimiehenkirjanpito.

”Kaikki palasi mieleen, kun näin ne työt siinä kirkkaasti valaistuilla seinillä”, Ranta jatkaa. ”Jos olen myynyt kaikkiaan kuutisenkymmentä Schjerfbeckin teosta ja parikymmentä on takavarikossa, nelisenkymmentä seikkailee vielä jossain”, hän laskeskelee.

Suurin osa on kulkenut Rannan mukaan edesmenneen galleristin Dan Keinin kautta ”eikä ole aavistustakaan, mihin ne silloin menivät saatikka missä neljännesvuosisata myöhemmin ovat”, hän kirjoittaa.

Lukijalle voi syntyä tästä kaikesta jopa se käsitys, että Ranta kertoilee Ateneumin menestysnäyttelyssä olleen esillä melkoinen joukko väärennöksiä. Väite on tietysti posketon, ja Ranta kiistääkin tulkinnan:

”En missään nimessä väitä, että näyttelyssä olisi ollut väärennöksiä.”

Sen sijaan Ranta alleviivaa, että kymmenet samankaltaiset Schjerfbeckin työt ovat kulkeneet Veli Sepän tekeminä Rannan kautta ostajille.

”Ja Ateneumin kautta on mennyt satoja väärennöksiä aikanaan”, Ranta väittää, paljon muutakin kuin Schjerfbeckejä.

Ei kai sentään satoja?

”No, uskallan luvata ainakin yhden sadan.”

Sanonnalla ”Ateneumin kautta on mennyt” voidaan tarkoittaa myös sitä, että teos on kuljetettu muovipussissa Ateneumin läpi. Mutta kyllä niitä myös näytettiin museossa menneinä vuosikymmeninä asiantuntijoille.

Jouni Rannan mukaan Ateneumissa tai sen paremmin Turun taidemuseossa ei 1980-luvulla ymmärretty ollenkaan, millaista bisnestä esimerkiksi Schjerfbeckin taiteella – siis väärennöksillä – tehtiin. ”Vuoden 1992 jälkeen tilanne muuttui, sinne saatiin paremmat asiantuntijat ja laitteet”, Ranta sanoo Ateneumiin viitaten. Hänen mielestään museon pitäisi olla aktiivisempi ja ”korjata virheitään”.

”Tiedämme toki, että vuosikymmeniä sitten on kirjoitettu joitakin aitoustodistuksia, joita on jouduttu käsittelemään uudestaan, kun tutkimukseen käytettävä tekniikka on parantunut”, Ateneumin nykyinen johtaja Marja Sakari kommentoi nyt. ”Erehdyksiä tehdään.”

Rannan mainitsema vuoden 1992 saumakohta osuu siihen, kun Valtion taidemuseo perustettiin ja myös konservointilaitos ajanmukaistettiin.

Marja Sakari aloitti Ateneumin johtajana joulukuussa 2018.

Ne Helene Schjerfbeckin teokset, jotka olivat äskettäin esillä Ateneumin suuressa näyttelyssä, ovat taatusti aitoja:

”Ateneumin kokoelmista näytteille laitetut teokset kuuluvat Yrjö ja Nanny Kauniston kokoelmaan ja ovat aidoiksi todettuja”, Marja Sakari sanoo.

”Mitä ulkopuolisiin lainoihin tulee, teokset ovat asiantuntijoilta tai kulkeneet lainaajasuvuissa pitkään. Niiden omistushistoria eli niin sanottu provenienssi on tarkasti tutkittu.”

Marja Sakarin mukaan monet teoksista olivat esillä myös vuoden 2012 Schjerfbeck-näyttelyssä, ja niiden näyttelyhistoria on pitkä.

Ovatko viime vuosien uutiset taidehuijauksista lisänneet painetta Ateneumissa yksityisten teosten tutkimiseen?

”Ehkä jonkin verran”, Sakari toteaa ja muistuttaa, että Kansallisgallerian päätehtävä ei ole selvittää yksityisomistuksessa olevien teosten aitoutta. ”Mutta jos etsimme teoksia näyttelyyn, tarjolle tulevat teokset tutkitaan tarkasti”, Sakari sanoo. Tällä hetkellä Ateneum etsii Elga Sesemannin (1922–2007) teoksia tulevaan näyttelyyn.

”Nämä aitouskysymykset ovat hankala vyyhti, asiantuntemusta ei löydy joka paikasta”, Marja Sakari sanoo ja toteaa, että museonjohtaja ei ole ainakaan nykyään se henkilö, joka ottaa kantaa aitouskysymyksiin:

”Ohjaan kysyjät aina konservaattorin tai intendenttien puheille.”

HS on kertoi teosten nykyaikaisesta tutkimisesta konservaattori Kirsi Hiltusen haastattelussa 2017.

Jouni Ranta on nykyään eläkkeellä. Moni kirjassa esiintyvistä henkilöistä on kuollut, osa oman käden kautta.

Rantakin sairastui vakavasti, mutta selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä.

”Nyt haaveilen romaanin kirjoittamisesta”, Ranta sanoo. Villeistä vuosista jäi hänen mukaansa vielä kerrottavaa, sellaista, mitä ei voi esittää muistelmissa oikeilla nimillä.

Oikaisu 26.6. klo 9.20: Pääkuvan kuvassa on Veli Sepän kanssa Sami Taustila, eikä Sami Luontila, kuten kuvatekstissä aikaisemmin luki.

Helene Schjerfbeckin aitoja maalauksia: Toipilas (1888), Perhekoru (1915–16) ja Punatäpläinen omakuva (1944).

Hitsaaja Lempäälästä paljastui huippurikolliseksi, jonka käsistä syntyi miljoonien eurojen valhe – nyt jäljellä on ulosotto ja keuhkosyöpä

Olisiko perintötaulu sittenkin väärennös? Asiantuntija kertoo mitä tehdä, jos maalauksen aitous epäilyttää

Jouni Ranta on mies, joka myi Suomen kotien seinät täyteen väärennettyä taidetta – nyt hän paljastaa, mistä taidekaupassa ei puhuta ääneen

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri