HS:n toimitus valitsi kymmenen hauskaa ja kaunista teosta uusista lasten kuvakirjoista – tällaisia aiheita niissä käsitellään - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Lastenkirjallisuus

HS:n toimitus valitsi kymmenen hauskaa ja kaunista teosta uusista lasten kuvakirjoista – tällaisia aiheita niissä käsitellään

Erilaisia kesänviettotapoja, merimonstereita, päiväkotiarkea, seminaariin päiväksi katoava äiti, ihminen: uusien kuvakirjojen aiheet vaihtelevat, mutta yhteistä kaikille on tieto, oivallukset ja huumori. HS valitsi kymmenen hauskaa ja kaunista kirjaa alle kouluikäisille.

Julkaistu: 29.6. 2:00, Päivitetty 29.6. 6:38

Kuka kiusaa ja ketä?

Hannele Lampela, Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikin kesä. Otava.

Useammassa lastenkirjassa on viime vuosina seikkaillut eri tavalla räväköitä prinsessoja, mutta Prinsessa Pikkiriikki on niiden kaikkien joukossa riemastuttavan anarkistinen hahmo. Kun Makkara-koira pyöräyttää taikavääkylän – eli pökäleen – ei koskaan tiedä, mitä voi tapahtua. Aikuiset ovat usein urpoja ja pikkuveli vasta onkin rasittava Urpo, mutta kuitenkin niin rakas.

Tätä ennen Pikkiriikin tuhmuroinneista on kerrottu neljässä kirjassa. Uudessa kesäseikkailussa Pikkiriikki pääsee kaverinsa Pöjöläisen kanssa lomalle mummolaan. Selviää, että naapurin niuhojen luona kesää viettää ärsyttävä kiusaaja Räkä-Eetu, jota Pikkiriikki alkaa sääliä. Kirja kertoo klassisesti ystävällisyyden voimasta ja muistuttaa fiksusti, että kiusaamisessa saattaa joskus olla monta osapuolta. Useamman luvun pituinen kirja sopii lapselle, joka jaksaa jo kuunnella, mutta veikeä kuvitus on silti isossa roolissa.

Aino Miikkulainen

Meikä on huippuhirviö!

Laura Ruohonen, Erika Kallasmaa: Merimonsterit. Into.

”Oon ehta perushirviö / mielessä kaaos ja tärviö / tapani lärvi ja örviö.”

Laura Ruohosen runoissa on upea rytmi, josta on saatu nauttia jo useissa kirjoissa, jotka ovat kääntyneet niin tv-sarjaksi kuin musikaaleiksikin. Nyt Ruohonen ja kuvittaja Erika Kallasmaa ovat luoneet hurjien, muinaisten merimonsterien maailman, jossa runojen lukemisen lisäksi pääsee käännettävien läppien avulla luomaan erilaisia hirviöitä. Kaunis ja kekseliäs kirja sopii lahjaksikin monenikäisille riimittelystä, sanaleikeistä ja hirviöistä kiinnostuneille.

Jo viime vuoden puolella ilmestynyt kirja liittyy tekijöiden ideoimaan Suomen Merimuseon näyttelyyn, jossa vanhojen merikarttojen hirviöt on herätetty henkiin käsin kosketeltavaan muotoon. Näyttelyyn voi tutustua Kotkassa tammikuuhun 2021 saakka.

Aino Miikkulainen

Muttinen on muruliini

Anna Krogerus, Erika Kallasmaa: Muttinen ja vaari. Wsoy. Nyt löytyi uusi suosikki! Parhaat pienten lasten kirjat tekevät arjesta kaunista ja vitsikästä, ja Muttisen meno on aivan parhaasta päästä. Kirjasta esimerkiksi tarttui heti käyttöön uusia ilmaisuja: kuka se taas pärrää!

Kun Muttinen jää vaarin hoitoon ja äiti katoaa lavuaariin – vai seminaariin – taaperon päivään kuuluu tietysti leikkiä, syömistä, päiväunia ja ulkoilua, niin tunnistettavasti mutta silti niin oivaltavasti ja hauskasti kuvailtuna ja kuvitettuna.

Ensimmäisellä lukukerralla loppu saa lukijat repeämään, mutta yllätyksen paljastuminen ei haittaa yhtään seuraaviakaan lukukertoja. Ja niitä riittää, kun jopa kuusivuotias haluaa kuulla tarinan monta kertaa. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt kirja Muttinen ja äiti.

Aino Miikkulainen

Leppoisa kaupunkikesä

Riikka Jäntti: Pikku hiiren hellekesä. Tammi.

Riikka Jäntin Pikku Hiiren hellekesä on jo kuudes osa Hiiru-hiirestä ja hänen äidistään kertovassa sarjassa.

Nyt Hiirulla ja äidillä on kesäloma ja he viettävät sen leppoisasti, kaupungin kesäiloista nauttien. Hiiru on tainnut juuri päästä esikoulusta, kirjoittaminen alkaa olla hallussa vaikka jotkin kirjaimet vielä menevät nurinniskoin. Leppoisassa ikävaiheessa hän on selvästi myös, tuntui suorastaan epärealistiselta ettei kirjassa näy kiukunpuuskasta vilaustakaan.

Mutta Hiiru ja äiti ovat yhteen hitsautunut kaksikko. Molemmat saavat olla toistensa seurassa sellaisia kuin ovat. Äiti esimerkiksi purskahtaa nauruun, kun vieras koira haukkaa Hiirun jäätelön, mutta Hiiru ei pahastu. Ja sitten ostetaan tietenkin uusi jätski.

Sanna Kangasniemi

Sydän sanoo pampam

Veera Salmi, Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu: Hung ja pantteripako. Otava.

Veera Salmen kirjoittamia ja Elina Warstan kuvittamia Heippakamu-kirjoja on julkaistu aiemmin jo kolme, mutta itselleni uusin, Hung ja pantteripako, oli ensimmäinen tätä lajia. Ensin tunsin epävarmuutta: pitäisikö minun tietää jotakin, jääkö jotakin ymmärtämättä? Sitten oivalsin: tarinaan pääsee kyllä mukaan. Epävarmuus johtui vain siitä, että kirjassa on hieno, selittelemätön tyyli. ­Asioita ei ole selitetty puhki, vastuu on lukijalla.

Kirjan päähenkilö on nelivuotias Hung, josta tulee pantteri, kun hänen sisältään kuuluu PAM PAM. Ja kun ympärillä ei aina ehditä tai ymmärretä, niin sehän kuuluu. Esimerkiksi silloin, kun Hung juttelee taaperoille ja päiväkodin aikuinen tulee syyttä suotta kysymään: ”Ethän sotke Seemun ja Kupan leikkiä?”

”Ihan tyhmästi sanottu”, Hung ajattelee ja sydän sanoo pampam. Siitä tulee huono seikkailu. Mutta onneksi asiat voidaan aina selvittää.

Sanna Kangasniemi

Hiirenpeppu on hyvä juttu

Christel Rönns: Pinko ja salaperäinen siemen. Lasten keskus.

Christel Rönns on Finlandia-juniorillakin palkittu kuvittaja-graafikko ja lastenkirjailija. Hänen uusi kirjansa aloittaa onneksi sarjan – nimeltään Meidän metsäjengi – sillä niin hauska Pinko ja salaperäinen siemen on.

Kirjassa seurataan Pinko-jänistä jännittävässä projektissa: hän kasvattaa porkkanansiemenestä porkkanaa. Muut eläimet seuraavat kasvimaan perustamista vähän ihmeissään ja auttavat kuka mitenkin.

Vaikka tekstit ovat sopivan lyhyitä parivuotiaallekin luettavaksi, on Rönns saanut mahtumaan kullekin eläimelle persoonaa. Nippeli-hiiri esimerkiksi pitää ISOISTA sanoista ja Joggi-kameleontti on varsin ynseä, vaikka toisaalta pissata lorauttaa, ihan avuliaasti, kasvimaan päälle.

Sitä, miten Pinkon projektissa käy, ei henno paljastaa, mutta sen voi kertoa, että Nippeli osaa sanojen lisäksi lannoituksen. Ja ”hiirenpeppu”, onpas se kyllä hauska yhdyssana!

Sanna Kangasniemi

Miten hunaja syntyy?

Petra Bartíková, Martin Šojdr: Mehiläispesä. Suom. Sari Kumpulainen. Tammi.

Mikä siinä onkin, että vaikka tietää, että tietyt asiat tapahtuvat vääjäämättömästi, ajattelee silti, että ehkäpä ei tällä kertaa. No, arvatkaa vain, retkottaako Mehiläispesä-pahvikirjan ensimmäinen sivu puoliksi irronneena?

Seitsemän aukeamaa pitkä Mehiläispesä on rakennettu niin, että kirjan etukanteen muodostuu vähitellen suurenevista sivuista kuin hunajaa tihkuva mehiläispesä. Kirja houkuttaa tarttumaan ja ensimmäisen sivun kiinnitys on kapea: lopputuloksen tietää. Syy ei ole kirjan, vaan lienee luonnonlaki.

Vaikka tällaiset kirjat eivät ehjinä pysyisikään, kannatan silti ehdottomasti niiden tekemistä ja lukemista. Kirjan piirretyt mehiläiset, jotka muun muassa työntävät mehiläisvauvoja rattaissa, tarjoavat iloa pienille lukijoille, samalla kun aikuinenkin sivistyy kirjan tieto-osioista.

Sanna Kangasniemi

Enemmän kuin piipaa

Pasi Lönn, Jussi Kaakinen: Paloasema. Tammi.

Kun lapsi kasvaa yli vaiheesta, jolloin paloautojutuksi riittää osoittava sormi ja ”piipaa”, tulee vanhemmalle helposti tenkkapoo. Kysymykset käyvät liian vaikeiksi.

Pasi Lönnin kirjoittaman Paloasema-kirjan lukemisen jälkeen ongelmaa ei ole. Kun on kierretty Doni dalmatialaisen kanssa kaikki paloaseman tilat, tietävät sekä lapsi että aikuinen esimerkiksi sen, miten paloaseman puhdas, puolipuhdas ja likainen puoli eroavat toisistaan ja millaisia tarvikkeita ensihoitajan repussa on.

Jussi Kaakisen kuvat ovat riittävän yksityiskohtaisia mutta säilyttävät silti leikkisän tunnelman, niin että kirjan kokonaisvaikutelma säilyy lempeänä, vaikka kovat tilanteet kuuluvat paloasemalla työskentelevien ammattiin.

Sanna Kangasniemi

Ihanaa, hammaslääkäriin!

Anna-Karin Garhamn: Ruu hammaslääkärissä (Puck hos tandläkaren). Suom. Anne Luukkanen. Otava.

Hammaslääkärillä käynti! Vähintään yhtä mukavaa kuin pyöräilemään opettelu, ensimmäinen tukanleikkuu tai lentomatka. Noissa kaikissa ruotsalaisen Anna-Karin Garhamnin Ruu on sarjan aiemmissa kirjoissa käynyt. Nyt hän pääsee hammaslääkäriin.

Nimenomaan pääsee. Näin tilaisuuden tullen haluan nimittäin kertoa salaisuuden: jos vanhemmat vain osaisivat kertoa lapsilleen, että hammaslääkärillä on ihana käydä, voisimme yhdessä sukupolvessa painaa hammaslääkärikammon historiaan.

Ruulla ei ole kammoa, mutta suun avaamisen taidon hän hammaslääkärin tuolissa ensin unohtaa. Siitä selvitään, kun äiti näyttää mallia.

Garhamnin kirjassa kuvitus, teksti ja juonenkulku ovat oivallisesti synkroniassa. Aukeamalta toiselle siirtyy usein jokin jännä kysymys: muistaako hammashoitaja oikean huoneen, osaako Ruun pehmokani osata suutaan? Kuvissa katsotaan välillä hampaita ja hammaslääkärin välineitä lähempää, välillä tilannetta kauempaa. Ja lopuksi Ruu saa tietenkin valita tarran.

Sanna Kangasniemi

Ihmeellinen ihminen

Antti Nikunen: Ihminen. Urho ja Onna tutkivat. Wsoy.

Urho ja Onna ovat aiemmin seikkailleet mielikuvitusleikeissä ja tutustuneet jo yhdessä Urho ja Onna tutkivat -kirjassa autojen saloihin. Nyt vuorossa on ihminen. Antti Nikusen omintakeisella tyylillä tekemä kirja on parhaimmillaan muutama aukeama kerrallaan lapsen kanssa luettuna – koko kirjan omaksuminen kerralla aiheuttaisi melkoisen infoähkyn. Ihmisen keho, koostumus ja toiminta ei ole mikään yksinkertainen juttu!

Olen aiempien kirjojen pohjalta Nikusen simppelin piirrostyylin fani, mutta tässä kirjassa jouduin esimerkiksi nenä- ja ihokuvien kohdalla miettimään, että ymmärränkö niistä mitään. Sitten oli pakko myöntää, että vaikeus liittynee enemmän omaan vastaanottokykyyn kuin kuviin. Kuusivuotiaalla kanssalukijalla ongelmia ei ollut.

Sanna Kangasniemi

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri