Niina Hosiasluoman 50-vuotisesitys Minä olen Hossu on anarkistisen möykkymäinen - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Teatteri

Niina Hosiasluoman 50-vuotisesitys Minä olen Hossu on anarkistisen möykkymäinen

Esityksessä sulautuvat yhteen näytteleminen, klovneria, nykytanssi, esineteatteri ja mimiikka.

Niina Hosiasluoma on käsikirjoittanut 50-vuotisesityksensä.

Julkaistu: 2.7. 15:36, Päivitetty 3.7. 10:54

Minä olen Hossu. Kantaesitys Teatteri Takomo. Esiintyjä Niina Hosiasluoma, ohjaaja Minna Kivelä, äänisuunnittelu ja toteutus Tuukka Pasanen, käsikirjoitus Niina Hosiasluoma. Koreografia Terhi Hartikainen, dramaturgia Akse Pettersson, valot Kalle Ropponen. ★★★★

Niina Hosiasluoman kirjoittama ja Minna Kivelän ohjaama Minä olen Hossu on tarinoiden kertomisessaan riemastuttavan epäselvä, mutta tuntemuksissaan itkettävän selväpiirteinen. Minä olen Hossu on anarkistisen möykkymäinen sooloesitys.

Niina Hosiasluoma asettuu yleisön eteen Finlandian soidessa, perhosensiivet selässä. Mutta pian hän kuvaa jo sitä, miten perhoskokoelman tekeminen tappaa perhoset.

Muistojen väkivaltaisen vangitsemisen vertaaminen perhoskokoelman tekemiseen voisi pitää kuluneena ellei sitä esittäisi juuri Hosiasluoma.

Esityksen kantavana (fiktiivisenä) voimana kulkee se, että Hosiasluoma on lopulta päätynyt tekemään kaiken itse. Jäljelle jää näyttelijän ja esiintyjän olemus, paljas voima ja mittaamaton epävarmuus.

Ei enää Niina Hosiasluoma vaan ”Hossu”.

Hosiasluoman taiteilijantaival on monella mittapuulla ainutlaatuinen – näkemyksellisten ohjaajien luottonäyttelijä on antanut itsestään esiintymiselle niin paljon, että 50-vuotisesitystä todellakin tervehtii ilolla.

Näytteleminen, klovneria, nykytanssi, esineteatteri ja mimiikka sulautuvat esityksessä yhteen.

Ihan äskenhän sitä seisoi nuorena ja kaikkivoipana, koko elämä edessä sateessa. Ja nyt sitten on elämässä tehty valintoja, on oma yksiö, kremppoja ja ikää. Iän pitäisi tuoda varmuutta, ja niin se tuokin, mutta myös epävarmuutta.

Hyvin tavanomaisia keloja, tavallaan. Mutta tavallaan ei. Sillä Hosiasluoma pystyy kiteyttämään esimerkiksi elämän­valintoihin liittyvät pohdinnat niin koomisiksi ja kammottaviksi koukatessaan vaihtoehtoisissa elämissään perheenäitinä sekä naisvankina, että ne miltei horjuttavat katsojan perusturvaa.

Toisaalta, välillä komiikka ei ole aivan niin tarkkaa, että se antaisi Hossun olemukselle täyttä oikeutta.

Teatterin puolelta Hosiasluoman vertailukohta voisi olla vaikkapa vastikään edesmennyt Ritva Valkama.

Komiikan olemuksen perustavanlaatuinen, syvä ymmärrys on heillä samankaltaista. Hossua täytyy rakastaa, ei siitä pääse mihinkään.

Loppu on aivan yllättäen tiukka ja uhmakas – ja liikauttaa kaleidoskooppiesityksen ­aivan uuteen kuvioon.

Hosiasluoma osaa vetää maton alta myös tragiikkaa softaavilta, turvaa luovilta lopetuksilta.

Muutamalla eleellä hän näyttää, että minulta te ette niitä turvallisia oloja saa, minun salaisuuttani, taiteeni ydintä ei aleta sensuroida ja selittää.

Oikaisu 3.7. kello 10.20. Korjattu Tuukka Pasasen nimi. Käsikirjoittajan nimi täsmennetty kello 10.55.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri