Sade ei vesittänyt sittenkään suomalaisen Americana-yhtyeen paluukeikkaa - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Konserttiarvostelu

Sade ei vesittänyt sittenkään suomalaisen Americana-yhtyeen paluukeikkaa

Tuomo & Markus esittää musiikkia, jota kuunnellessa tuntee olevansa ystävien seurassa.

Verneri Pohjola (vas.) ja Markus Nordenstreng.

Julkaistu: 3.7. 15:03

Rock

Tuomo & Markus, kuuden muusikon yhtye Allas Sea Poolilla 2.7.

Tuomo & Markus joutuivat koronakriisin takia peräti seitsemän kuukauden ja yhdeksän vuorokauden keikkatauolle, ­eikä sen katkaiseminenkaan ollut torstai-iltana ihan päivänselvää. Mereltä nopeasti nousseet mustat sadepilvet piiskasivat Eteläsatamaa vielä hetkeä ennen konserttia, mutta valo ja lämpö palasivat sittenkin kuin sovitusti kellonlyömällä.

Kuusimiehisen kokoonpanon kappaleita kannattelevat samankaltaiset luonnolliset mielikuvat, vaikka kaukaa merten takaa Yhdysvalloista – ja ehkä ennen kaikkea länsirannikolta, Kaliforniasta. Yhtyeen moni­aineksinen ja suorastaan klassinen lauluntekijämusiikki on ­aavistuksen pohjoismaiseksi muokattua Americanaa, jos sen tyyli pitäisi tiivistää yhteen käsitteeseen.

Katajanokan Allas Sea Poolin ulkokonsertissa yhtyeen vahvuudet oli jälleen helppo havaita: on kaksi erilaista ja hienosti yhteen soivaa laulajaa sekä kaksi tasaveroista ja toisiaan täydentävää lauluntekijää, jotka lähestyvät samoja esikuvia erilaisten taustojensa takia hieman erilaisista kulmista.

Mutta Tuomo & Markus ei ole harhauttavasta nimestään huolimatta enää mikään kahden muusikon kimppa, kitaristi-laulaja Markus Nordenstrengin ja kosketinsoittaja-laulaja Tuomo Prättälän duo.

Elokuussa 2016 julkaistun ensialbumin jälkeen kaksikosta on kehkeytynyt oikea yhtye, jonka tuorein muusikko on kokonaissointia mukavasti laventava trumpetisti Verneri Pohjola. Mutta sointi olisi voinut olla vieläkin laveampi, sillä kokoonpanon vakiorumpali, Jaska Lukkarisen tuuraama Juho Viljanen soittaa keikoilla myös pasuunaa.

Vaihtelua oli runsaaseen tuntiin silti riittävästi, sillä viidentoista kappaleen ensialbumilta valitut kuusi omaa laulua eivät toistaneet toisiaan – ääripäinä Nordenstengin laulama lähes dylanmainen balladi Vanity Blinds, Radio Helsinkiin viittaava Don’t Shut Down Your Radio sekä Prättälän laulama Spinsters, joka on ehkä saanut idean ironisesti kujeilevasta Randy Newmanista.

Laulajana ja ennen kaikkea soul-laulajana Prättälä oli elementissään myös kappaleessaan Lost Lost Lost, joka on Nordenstrengin ja Prättälän sivuprojektin Pratt & Moodyn ensimmäinen singlejulkaisu. Tässä yhteydessä se vaikutti silti lähinnä syrjähypyltä, vaikka omillaan mielenkiintoa herättävältä.

Vähän samaa olisi voinut ennakoida kolmesta yhtyeen tulkitsemasta Pohjolan sävellyksestä, jotka hän on levyttänyt itse jo jazzyhtyeiden kanssa. Mutta ne nivoutuivatkin nyt kokonaisuuteen erinomaisesti, yhtyeen ideaa toiseen suuntaan avaavaksi. Huippujen huippu näistä oli Pohjolan palkitulla Bullhorn-albumilla julkaistu The End Is Nigh, joka venyi yksitoistaminuuttiseksi, eikä tuntunut yhtään liian pitkältä.

Ajanpuutteen takia ensialbumin hieno nimikappale Dead Circles jäi hieman harmittavasti nyt tulkitsematta, mutta aivan ilman kuolemaa ei jääty. Vihoviimeinen oli Jack Straw, jonka Nordenstrengin ja Prättälän kunnioittama Grateful Dead ­äänitti levylleen Pariisissa 1972, vuosia ennen molempien syntymää.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri