Ylioppilasteatterin esitys etsii vaihtoehtoa työn tekemiselle ilman talousanalyysia - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Teatteriarvostelu

Ylioppilasteatterin esitys etsii vaihtoehtoa työn tekemiselle ilman talousanalyysia

Ylioppilasteatterin Anni ja Hannes Mikkelssonin johtajakauden viimeinen esitys on vaaleanpunainen unelma utopiasta.

Ylioppilasteatterin kesäteatteriesityksessä paneudutaan tällä kertaa työnteon teemaan.

Julkaistu: 9.7. 14:53

Näytelmä

Kesätyöpaikka – mitä emme tahdo emme tee, kantaesitys Ylioppilasteatterin Mustikkamaan kesäteatterissa. Käsikirjoitus Anni Mikkelsson, Hannes Mikkelsson, Iiris Laisi, Michelle Orenius ja muut Vapaan kirjoittamisen klubin kirjoittajat. Näyttämöllä Youssef Asad Alkhatib, Miina Hallikainen, Miikka Holm, Melisa Ilonen, Oona Jama, Emma Johansson, Nelli Juusela, Verena Konttila, Sonja Lairikko, Laura Torkkeli, Selina Ukkonen, Joona Luoto, Soile Vesala. Ohjaus Anni Mikkelsson ja Hannes Mikkelsson. Laulujen sävellys Hannes Mikkelsson, Hiski Salomaa ja Kaj Chydenius. ★★★

Ylioppilasteatterin Mustikkamaan näyttämöllä on taiteellisten johtajien Anni ja Hannes Mikkelssonin kaudella nähty vahvoja esitysten teemojen tiivistyksiä: hirsitaidetta (Kansallinen metsästrategia, 2019) ja jättimäinen kompassi (Nomadia, 2018).

Tänä kesänä Mustikkamaan näyttämö pomppaa metsämatosta silmille vahvan vaaleanpunaiseksi maalattuna. Näyttämöllä mennään konkreettisestikin kohti vaaleanpunaista utopiaa: yhteiskuntaa, jossa ei tarvitsisi tehdä työtä joka vahingoittaa itseä ja ympäristöä.

Työtä ja työn haittoja tutkiva Kesätyöpaikka – mitä emme tahdo emme tee on Ylioppilasteatterin taiteellisten vastaavien Anni Mikkelssonin ja Hannes Mikkelssonin kauden päätös.

Esitystä on tehty keskellä epävakaita oloja, ensin teatterin rahoitus oli vaakalaudalla kaupungin leikattua sen tukea ja sitten tuli korona. On siis pieni ihme, että esitys on saatu ylipäätään pystyyn. On tehty paljon töitä, ilmaiseksi, kuten esitys korostaa. (Tässä yhteydessä esiin pulpahtaa myös hyvin kiinnostava kysymys institutionaalisesta taidekäsityksestä: olisiko esitys yleisön mielestä parempi, jos siitä olisi maksettu tekijöille isoja palkkioita, yksi näyttelijöistä kysyy. Teemaa ei valitettavasti tutkita sen pidemmälle.)

Abstrakti työn teema ei valitettavasti löydä näyttämöllistä ilmaisuaan yhtä kauniisti kuin viime vuoden aihe metsä. Puhetta on paljon.

Konkretiaa on haettu jaottelemalla esitys osioihin, joissa ylioppilasteatterilaiset peilaavat omaa kesätyötään, teatterin tekemistä, laajemmin työhön ja sen epäsuotuisiin vaikutuksiin yksilössä ja ympäristössä.

Materiaalia on haettu laajalti, muun muassa Helsingin Sanomien Paavo Teittisen artikkeleista nepalilaisten ravintoloiden työoloista, BIOS-tutkimusyksikön ekologisesta jälleenrakennusohjelmasta sekä työttömien ja työstäkieltäytyjien haastatteluista. Amerikansuomalaisten siirtolaisten kokemukset raskaasta työstä siirtyvät näyttämölle Hiski Salomaan Tiskarin polkan kautta.

Ennen kaikkea Ylioppilasteatteri etsii esityksessään jälleen kestävämpää elämäntapaa. Mikkelssonien esityksiä on leimannut vahva luontosuhde ja Kesätyöpaikka puhuu itse asiassa voimallisemmin ihmisen luontosuhteen kuin varsinaisesti työstä kieltäytymisen puolesta.

Entä esityksen tarjoamat vaihtoehdot työn tekemiselle? Toisaalta halutaan perustuloa, toisaalta siirtymistä omavaraistalouteen, rahaakin voisi vain painaa lisää. Talousanalyysi ei ole esityksen vahvin lenkki, tai oikeastaan sitä ei ole. Haluamista on paljon, keinoja vähän.

Esitys itsekin tunnustaa utopiansa: utopiana pidettiin aikoinaan myös kahdeksan tunnin työpäivää. Kun nuoret esiintyjät laulavat yhdessä rintamassa Lapualaisoopperan Me emme tee mitä emme tahdo -loppulaulusta mukailtua versiota siitä, että eivät enää aio tehdä mitä eivät tahdo, on heitä pakko rakastaa. Esiintyjien yhteisöllisessä ruumiissa on esityksen voima.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri