Sanna Kanniston valokuvat vangitsevat sademetsän uhanalaisen kauneuden - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Näyttelyarvostelu

Sanna Kanniston valokuvat vangitsevat sademetsän uhanalaisen kauneuden

Sanna Kanniston valokuvat pakenevat määritelmiä.

Sanna Kannisto sademetsässä: Close Observer, 2010, valokuva.

Julkaistu: 10.7. 2:00

Valokuva

Sanna Kannisto: Ihmettelyn taito 13.9. saakka Suomen valokuvataiteen museossa (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G). Ti–su 11–18, ke 11–20.

Valokuvataiteilija Sanna Kanniston (s. 1974) mielestä ihmettelyn taito on ihmisen kuudes aisti, kyky, jonka ylläpitäminen on tärkeää. Ihmettelyn rinnalle voisi nostaa uteliaisuuden, joka on vienyt hänet kameroineen muun muassa Amazonin ja Costa Rican sademetsiin, Baikal-järven rannoille sekä Hangon lintutieteelliselle tutkimusasemalle.

Retrospektiivinen näyttely Suomen valokuvataiteen museossa kokoaa yhteen Kanniston teoksia ja niitä taustoittavaa materiaalia kuten matkapäiväkirjoja yli 20 vuoden ajalta.

Kannisto tunnetaan parhaiten sademetsien eläimiä ja kasveja esittävistä valokuvista, mutta hänen malleinaan on ollut myös lepakoita, käärmeitä, perhosia ja suomalaisia kerttuja ja punatulkkuja. Hän esiintyy myös itse joissakin valokuvissa ja videoissa, jotka valottavat hänen menetelmiään ja antavat käsityksen sekä haastavista työskentely­olosuhteista että trooppisen kasvillisuuden määrästä ja mittakaavasta.

Taiteilijana Kannisto pakenee määritelmiä. Hän ei ole luontokuvaaja, joka dokumentoi eläimiä niiden luonnollisessa ympäristössä. Hän kuvaa kohteensa mukanaan kulkevassa ”studiossa”, valkoseinäisessä laatikossa, jonka valaistus tuo mieleen näyttämön tai laboratorion.

Sanna Kannisto: Carpodacus erythrinus (punavarpunen), 2019, pigmenttivedos.

Vaikka näin syntyneet kuvat ovat tieteellisen tarkkoja, Kannisto ei ole eläintieteilijä, vaan korostaa esteettisiä ja elämyksellisiä arvoja. Vaikka hänen kuvansa ovat huolellisesti sommiteltuja, jopa asetelmallisia, eläimet niissä eivät myöskään ole passiivisia katseen kohteita. Ne ovat eläviä ja läsnä olevia.

Omaperäisistä ja itsensä näköisistä teoksista ei helposti avaudu yhteyksiä taiteen historiaan, ellei tiettyä romanttista pohjavirettä oteta lukuun. Kanniston mahdollisiin esikuviin voisi kuulua yhdysvaltalaisen John James Audubonin suur­teos The Birds of America (1827–1838, suom. Linnut, 1990), jonka ensimmäisen painoksen käsityönä toteutetut kuvasivut olivat pitkään laadullisesti ylittämättömiä. Suomalainen katsoja muistaa myös von Wrightin veljekset ja heidän lintuharrastuksensa.

Sukupuuttoon kuollut Kultakonna. Sanna Kanniston valokuva 2006.

Nämä ovat kuitenkin ohuita lankoja. Näyttely esittelee ennen kaikkea nykytaiteilijan, joka työskentelee tässä ajassa, tietoisena ilmastonmuutoksesta ja sukupuuttoaallosta. Samalla kun Kannisto saa meidät ihmettelemään lajien runsautta ja luonnon monimuotoisuutta, hänen teostensa kauneus on elegistä ja tuo mieleen myös luontoa tuhoavat prosessit. Niitä symboloi myös museokuva Costa Ricassa eläneestä kultakonnasta. Sammakkolaji kuoli sukupuuttoon 1989.

Sanna Kannisto: Metsäpalo 2, 1998, valokuva.

Väkeviä muistutuksia todellisuudesta ovat myös herkkien eläinkuvien joukkoon ripustetut kuvat metsäpalon tuhoamasta sademetsästä. Apokalyptiset näkymät on kuvattu Perussa 1998, mutta viimeaikaiset uutiset Etelä-Amerikasta tekevät niistä huolestuttavan ajankohtaisia.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri