Suomen itä – villi länsi - Kulttuuri | HS.fi

Puumalan Lievedellä 1989 otetusta kuvasta tuli Suomen itä valokuvissa -kirjan kansi. Riitta Raatikainen: ”Noin sata vuotta sen jälkeen kun Akseli Gallen-Kallela oli maalannut Aino-triptyykkinsä (1891), Ari Jaskari valokuvasi nuoren naisen seisomassa Saimaan rantakalliolla. Jaskarin vaistonvaraisesti syntynyt sommitelma tulvii kansallisromanttisia viitteitä, mutta hänen 1900-luvun lopun naishahmossaan ei ole jälkeäkään hukuttautumista harkitsevasta neitsyestä.”

Suomen itä – villi länsi

Suomen itää on valokuvissa kuvattu 1800-luvulta nykyaikaan samaan tyyliin: alkuvoimaisena ja arvaamattomana, kuin villinä läntenä. Valokuvaajat ovat vuosikymmenten ajan luoneet alueesta mielikuvaa, joka palvelee aina jotain tarkoitusperää, sanoo Suomen itä valokuvissa -kirjan tekijä Riitta Raatikainen.

Julkaistu: 13.7. 2:00, Päivitetty 13.7. 8:26

Mitä on Suomen itä?

Muun muassa sitä, mitä siellä otetut valokuvat näyttävät.

Valokuvia Suomen idästä on esillä Kuopion korttelimuseossa kesäkuussa avatussa näyttelyssä. Kuvat ovat 150 vuoden ajalta, aina 1800-luvulta tähän päivään asti.

Suomen itä valokuvissa -näyttely jatkaa myöhemmin Lappeenrantaan, Joensuuhun ja Kajaaniin. Kuopion näyttelyn avauduttua julkaistiin myös Musta Taide -kustantamon Suomen itä valokuvissa -kirja, johon samoja kuvia on koottu.

Valokuvat näyttävät paitsi idän itsensä, myös sen, millaista kuvaa alueesta on haluttu eri aikoina Suomessa luoda.

Suomen itä valokuvissa -kirjan ja näyttelyn takana on Riitta Raatikainen (s. 1960), Itä-Suomen yliopiston visuaalisen kulttuurin tutkija.

Riitta Raatikainen

Hän tekee parhaillaan väitöstutkimustaan siitä, miten valokuvat ovat osallistuneet eri alueita koskevien mielikuvien rakentumiseen. Kirja ja näyttely ovat osa sekä väitöskirjaa että Itä-Suomen yliopiston Kuvattu Karjala -hanketta.

Raatikainen kertoo käyneensä tutkimusta varten läpi satoja tuhansia arkistokuvia.

Siitä on selvinnyt, että Suomen idän kuvaaminen on yli sadan vuoden ajan ollut hyvin tarkoitushakuista.

”Valokuva tuli osaksi Itä-Suomen kuvallistamista 1800-luvun lopussa. Suomen taiteen kultakaudella 1890–1910 valokuva oli jo vahva ilmaisumuoto. Silloin valokuva vahvisti kuvaa idästä etäisenä, erilaisena, arvaamattomana Suomena. Siihen kytkettiin kansallisen kulttuurin juuret kalevalaisen kulttuurin kautta”, Raatikainen sanoo.

”Kuvissa nostettiin esiin luontoa ja itäsuomalaisen ihmisen ominaisuuksia tai erityispiirteitä. Oikeastaan ne kaksi teemaa, ihminen ja luonto, ovat kulkeneet läpi vuosikymmenien idän kuvallistamisessa – samoin kuin tietynlainen erilaisuuden hakeminen.”

Raatikainen sanoo hämmästyneensä sitä, kuinka selkeästi vanhoissa Itä-Suomi-kuvissa näkyy frontier-teema, jolla samaan aikaan luotiin Yhdysvalloissa käsitettä villistä lännestä. Samalla tavalla Suomessa idästä luotiin kuvaa alkuperäisenä, natiivien asuttamana, vähän vaarallisena.

Siihen on tietysti osin syynä itärajan läheisyys ja siihen liittyvä historia, sodat ja vainot.

”Valokuvissa näkyy myös tietoisuus idän rikkauksista. Ihan samalla tavalla kuin villiin länteen lähdettiin etsimään kultaa, Suomen itään lähdettiin hakemaan mineraaleja ja puuta. Sekä henkisiä rikkauksia, kuten kansanrunoutta.”

Kaikki tämä on ennen kaikkea muualta Suomesta tulleiden valokuvaajien kuva idästä. 1900-luvullakin se on Raatikaisen mukaan ollut kansantieteen ja historian hakemisen värittämä.

”Mutta toisenlainen ’vastakuva’ syntyi myös jo hyvin varhain. Idän kaupungeissa, taajamissa ja ihan maaseudullakin kyläkuvaajien luomana. Niissä alue ei näyttäytynyt takapajuisena ja muuttumattomana vaan kehittyvänä ja teollistuvana. Jo varhain itään syntyi ruukkeja, puunjalostusteollisuutta ja kaivoksia. Niitä kuvattiin: tehtaita ja työntekijöitä, nopeasti uudenaikaistunutta aluetta.”

Kuvasto on kuitenkin jäänyt kansallisessa mielikuvissa sinisten vaaramaisemien, upottavien soiden ja töllien varjoon.

Raatikainen sanoo, että jako on näkynyt tähän päivään saakka. Muualta tulevat valokuvaajat lähtevät hakemaan Suomen idästä kuvastoa tietyllä mielellä.

Uudemmissa idän kuvissa näkyy Raatikaisen mukaan kamppailu ihmisen ja luonnon välillä.

”Se näkyy erityisesti luontokuvissa, mutta myös ihmiskuvissa ja muissakin. Itä on niissä toisaalta hakkuuaukeita, pilattua ja rumaa, toisaalta lyyrisen herkkää ja ikiaikaista luontoa.”

Usein Suomen itään lähdetään kuvaamaan erikoisuuksia, kuten normeista poikkeavia ihmisiä.

Esimerkiksi kuuluisa suomalaiskuvaaja I.K. Inha otti vuonna 1894 Vienan Karjalassa kuvan 15-vuotiaasta värttinällä kehräävästä tytöstä. Toarie-tytöstä tuli näin vuosikymmeniksi ”Karjalan neitojen” arkkityyppi.

Tällaiset kuvat eivät kerro enemmistöjen tavallisuudesta, vaan jostakin erityisestä. Jos kuvista tulee kestäviä, ne saattavat leimata koko enemmistöä, Raatikainen sanoo.

Siksi on hyvä muistaa, että todellisuutta kuvastavat valokuvat perustuvat aina näkemyksiin ja valintoihin. Ne eivät ole koko totuus – eivät myöskään Suomen idästä.

Alla vielä 15 Suomen itä valokuvissa -kirjasta valikoitua kuvaa. Valokuvat ovat vuosilta 1894–2017. Riitta Raatikainen kertoo niiden taustoista kuvateksteissä.

Kaunis Toarie. ”Valokuvaaja Into Konrad Inha (1867–1930) vietti kesän 1894 Vienan Karjalassa; kylissä, joista Lönnrot oli kerännyt keskeisen osan Kalevalan runoutta. Uhtualla hän kuvasi kylän kauneimmaksi kehutun tytön, noin 15-vuotiaan Toarien, kehräämässä värttinällä. Inhalla on ollut valtava vaikutus siihen, miten Karjala on hänen jälkeensä nähty ja miten sitä on myöhemmin valokuvattu.”

Kajaanin raatihuone ja tori, 1894. Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto, Kalevan kokoelma. ”Tutkimus paljastaa uusia kuvalöytöjä. Suomen itä valokuvissa -hankkeen myötä esiin nousi joukko taiteilija Louis Sparren 1890-luvun alussa Vienan Karjalassa ja Kainuussa ottamia valokuvia. Niiden kopioita oli kulkeutunut sanomalehti Kalevan kokoelman mukana Museoviraston Journalistiseen kuva-arkistoon.”

Vaivainen muori leikkaa viljaa (Karttula, 1925). ”Ivar Ekström (1891–1971) oli alkujaan helsinkiläinen, ruotsia äidinkielenään puhunut ja seikkailuja janonnut nuorukainen, joka päätyi metsäpomoksi A. Ahlström Oy:n palvelukseen Varkauteen. Hän valokuvasi futuristisia näkymiä teollisuudesta, mutta maaseudulla Ekströmiä kiinnosti eniten köyhä, raskaan työn ja puutteen painama ’metsäkansa’.”

Kylämaisema, kapakaloja kuivumassa (Petsamo, 1929). ”Petsamon alue kuului Suomeen vain pari vuosikymmentä, mutta sen merkitys oli sekä taloudellisesti että kulttuurisesti suuri. Kun Neuvostoliiton raja oli sulkenut vanhan yhteyden Itä-Karjalaan, kansatieteellisesti suuntautuneet valokuvaajat tuottivat arvokkaita dokumentteja koltista ja heidän asuinalueestaan.”

Uittomiehiä. Suistamo, 1920–1930-lukujen vaihde. Pohjois-Karjalan museo. ”Tuntemattomien kyläkuvaajien otoksissa itäsuomalainen kansa näyttäytyy eri tavoin kuin kaupungeista tulleiden tutkijoiden tai dokumentaristien työssä. Suistamon tukkilaiset ovat vahvoja ja itsetietoisia alansa huippuosaajia.”

Viipurin rautatieaseman aukio (Viipuri 1930–1937). ”Vuonna 1913 valmistunut Viipurin rautatieasema oli yksi suuren ja kansainvälisen kaupungin nähtävyyksistä, mutta samalla se oli modernin, nopean ja vapaan liikkumisen symboli. Pietisen valokuvaajasuvulla oli vahvat siteet Viipuriin.”

Saimaan Kanavan rakennustyömaa, Nuijamaan silta (Nuijamaa 1966). ”Toisen maailmansodan jälkeen osa Saimaan kanavasta jäi Neuvostoliiton puolelle, ja itäisen Suomen meriyhteys tukkeutui. Kun Suomen valtio sai vuokrattua kanavan 1960-luvun alussa, sitä ruvettiin nopeasti korjaamaan ja uudistamaan. Tunnettu teollisuuskuvaaja Rafael Roos valokuvasi uuden kanavan rakentamista Nuijamaalla.”

Sarjasta Siirtosuomalainen (Tuupovaara, 1973). ”Ben Kaila ja Risto Vuorimies opiskelivat valokuvausta Tukholmassa 1970-luvun alussa, ja tuolloin he valokuvasivat Suomesta Ruotsiin muuttaneita siirtolaisia. Palattuaan kotimaahan he matkustivat Pohjois-Karjalaan katsomaan kyliä, joita suuri muutto oli tyhjentänyt. Ajan henki tiivistyy Kailan Tuupovaarassa ottamaan tilannekuvaan.”

Uusia asuinkerrostaloja Joutenlahden alueella (Varkaus, 1978). ”Kuvat 1970-luvun kaupunkien lähiörakentamisesta kertoivat syntyaikanaan kasvusta, edistyksestä ja elintason parantumisesta. Ne asettuivat vastakuvaksi harmaiden töllien ja suurten metsien hallitsemille Suomen idän maisemille.”

Nurmes, 1978. ”Kuva Pielisen pohjoisrannalta Nurmeksesta kuuluu Helsingin Sanomien valokuvaajana työskennelleen Hannele Rantalan kuvareportaasiin. Rantalan kuvissa uudet puhelinkopit ja kerrostalot eivät ole vielä juurtuneet kiinni pohjoiskarjalaiseen maisemaan.”

Lada-henkilöautoja tuodaan rautateitä pitkin Neuvostoliitosta Suomeen (Lappeenranta, Simola, 1986-1987). ”Neuvostoliiton historian loppuaikoina 1980-luvulla Lada oli yksi Suomen yleisimmistä automerkeistä. Seuraavalla vuosikymmenellä käytetyt Ladat myytiin Suomesta takaisin Venäjälle.”

Ilomantsi, Haukivaara 1990. ”Pekka Turunen loi 1980- ja 1990-luvuilla Pohjois-Karjalassa poikkeuksellisen kestävän henkilögallerian. Monet Turusen kuten muidenkin rajaseudulla liikkuneiden kuvista sijoittuvat Ilomantsiin, itäisimpään itään.”

Metsänhoidollisia toimenpiteitä (Ilomantsi, 2003).”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo ovat kuvanneet kauan metsiä, puita ja ihmisen ja luonnon suhdetta. Heidän sarjansa Metsänhoidollisia toimenpiteitä kyseenalaistaa talousmetsien käsittelyn menetelmiä.”

Kerttu (Ukko-Koli, 2011). ”Yhdysvalloissa asuva Arno Rafael Minkkinen on kansainvälisesti tunnettu taiteilija, jonka häkellyttävissä valokuvissa ihmisen keho sulautuu osaksi maisemaa.”

Sarjasta Metsäperhe (Valtimo, 2017). ”Hujasen palkittu valokuvasarja kertoo omavaraistaloudessa Valtimolla elävästä perheestä. Siihen kiteytyy monia ajankohtaisia teemoja, mutta Metsäperhe-kuvasto jatkaa samalla idän historiallista tarinaa. Kaskikulttuuri, raivaajahenki, talkootyö, itsenäisyys sekä luonnon hyödyntäminen ja sen armoilla eläminen, ne kaikki puskevat läpi Hujasen valokuvista.”

Luetuimmat - Kulttuuri