Elämäkerta osoittaa, että Ann Selin on tahtonainen ja ongelmanratkaisija - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Elämäkerta osoittaa, että Ann Selin on tahtonainen ja ongelmanratkaisija

Ay-miehet pelasivat suosikki Ann Selinin ulos SAK:n johto­kisasta 2009, eikä keskusliitto saanut ensimmäistä kertaa naista keulille.

Julkaistu: 22.7. 2:00

Elämäkerta

Pirkko Vekkeli & Ismo Loivamaa: Ann Selin – Ihminen, nainen, johtaja. Minerva. 262 s.

On yhteis­kuntamme vahvuuksia, että kuka tahansa voi päätyä mihin tahansa tärkeäm­piinkin hommiin – paitsi aatelis­säätyyn. On tullut presidenttejä hellahuoneesta, herroja ja ministereitä tiettömiltä asutustiloilta. Ei nykyhallituskaan mikään fiinien ihmisten kerho ole.

Ay-johtaja Ann Selin, 60, käy esimerkkinä tasavertaisesta polusta kohti merkittäviä töitä ja vastuita. ”Anin” 1960-luvun lähtöpiste on itähelsinkiläinen Myllypuro, sinänsä kelpo lähiö, mutta häntä rasitti kodin risaisuus isän juomisperiodeineen. Yön selkään piti äidin kanssa usein lähteä.

Pirkko Vekkelin ja Ismo Loivamaan kirjoittaman Ihminen, nainen, johtaja -henkilökuvan sivuilla tutustutaan tuiki tavalliseen, silti samalla kärsimättömyyteen asti päämäärähakuiseen ihmiseen. ”Olen tavoiteorientoitunut”, Selin itse kiteyttää.

Kirjassa on avoimuutta ja rosoa, puheenomaisuutta. Kaikkialla on nuoruus niin samankaltaista, sitä osoittaa 14-vuotiaan Anin päiväkirjakin: ”Kertsis [Myllykerholla] normal evening. Päivi kerto, et Ola oli sanonu et Kaide oli sanonut et Kaide on muhun lätkäs. Mut ei se ollu sanonu.”

Väliin ehkä ”dogattiin omppua”, mutta bändilaulajana Ani oli omimmillaan. Kuulemma hyväkin sellainen.

Lehtijutuissa toistettu juoksutytöstä johtajaksi -stoori kelataan läpi. Keskikoulusta Selin ei mennytkään lukioon, vaan töihin Liikeliiton toimistoon – vain 19-vuotiaana hän jo sijaisti pääkirjanpitäjää. Kaiken aikaa hän motivoitui ja omaksui uutta hyvin, oli sopivan itsenäinen, joten tie kaartui jyrkähkösti ylöspäin.

Nelikymppisenä Selin äänestettiin palvelualojen ammattiliiton Pamin johtoon. Peräti 17 vuodeksi venynyt jakso yli 200 000 jäsenen edusnaisena vaati häneltä paljon ja kenties liikaakin, varhain oli tullut työuupumus, sittemmin iski rintasyöpä ja muita vakavia terveysvaivoja. Hän ei arkaile kertoa niistä, pelkoineen epätoivoineen.

Yhtenä harvoista naisista, Maj-Len Remahlin ja Ritva Savtschenkon tapaan, Selin luotsasi isoa ammattiliittoa. Hän veti sirpaleisia tes-kierroksia, sumpli ja neuvotteli suuntaan jos toiseen, ja istui SAK:n johdon äijäkerhossa. Hän tykkäsi, vaikkei työ mitään huviretkeä ollut.

Pahimmin kolahti 2009. Ay-kentällä oli virinnyt laajaa kannatusta ajatukselle, että Selin pitää valita SAK:n johtoon Lauri Ihalaisen jälkeen. Hän oli kärkiehdokas. Mutta teollisuusliittojen demarimiehet pyysivät ehdokkaakseen paperiliiton sihteeri Petri Vanhalaa.

Siitä ei kuitenkaan tohdittu kertoa Selinille; demari hänkin, mutta nainen. Selin vetäytyi kilpailusta.

Yli miljoonan palkansaajan keulapaikalle ei (ensi kertaa) noussut nainen, muttei noussut Vanhalakaan. Koettu ohari jurppi Seliniä tukijoineen sen verran lujaa, että kiitokseksi SAK:n johtoon junailtiin Lauri Lyly.

Vaikka tämä SAK-tapaus kuvataan kirjassa maltilla, voi silti aistia, että episodi kuohuttaa Seliniä edelleen. Ei suinkaan turhaan.

Viime aikojen tapauksia, kuten kiky-sopimuksen nopeaa hyväksymistä, Selin ruotii itsekriittisesti. Ylipäätään Juha Sipilän hallituskautta hän puntaroi karusti. ”Kuluneen neljän vuoden ajan meidät yritettiin jättää sivustaseuraajiksi omissa asioissamme”, hän sanoo. Hänestä kyse oli ay-liikkeen kaato-operaatiosta, kärkenään Sipilä, Jyri Häkämies ja Mikael Pentikäinen.

Kaikkinensa Selin kuuluttaa mutkatonta yhteydenpitoa yhteiskunnassa, neuvotteluja ja taas neuvotteluja. Se koituu lopulta kaikkien eduksi.

Teos lukeutuu pikaelämäkertojen sarjaan. Joka tapauksessa siinä on raikasta ja raskasta elämänmakua, ja tekijöiden kynä kulkee varmakätisesti.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri