Nykytaide
Vastahankaan 30.8. saakka Nastolan vanhalla kunnantalolla (Pekkalantie 5, Nastola). Ti–su 12–17.
Koronakevään aikana elävät kohtaamiset taiteen kanssa jäivät vähiin. Kun taidetilat alkoivat jälleen kesäkuun alussa avautua, kesänäyttelykausi oli jo ovella.
Perinteisesti kesänäyttelyiden joukossa ei kuitenkaan ole juurikaan sellaisia uusia taiteen virtauksia esitteleviä näyttelyitä, joita voi talvikaudella nähdä erityisesti hyvin kuratoiduissa taiteilijavetoisissa gallerioissa.
Nastolan tämän vuoden kesänäyttely tuo avun puutostilaan. Vanhalla kunnantalolla esillä olevassa Vastahankaan-kokonaisuudessa mukana olevat taiteilijat ovat syntyneet pääasiassa 1980- ja 1990-luvuilla. Heidän joukossaan on monia vasta valmistuneita tai opintojaan viimeisteleviä tekijöitä. Osa on jo tehnyt läpimurtonsa tai on sen kynnyksellä.
Nastolan kesänäyttelyä on järjestetty vuodesta 2016 lähtien. Tänä vuonna näyttelyn on kuratoinut itsekin nuorta taiteilijapolvea edustava nastolalaissyntyinen taidemaalari Kaarlo Stauffer (s. 1988).
Staufferin kuratoima kokonaisuus on fiksu ja vapautunut; ripustus on keveää ja ilmaisu kokeilevaa. Kesänäyttelyille tyypillinen romanttinen pönötys puuttuu kokonaan.
Kaarlo Stauffer: Country Crooning, 2018.
Mukana ovat muun muassa jo galleriatoimintansa päättänyt, Kalliossa monta vuotta nykytaiteen kokeellisimpia muotoja esitellyt Sorbus-kollektiivi, SIC-gallerian taustavoimissa vaikuttava Bogna Wisniewska (s. 1988) sekä joukko nuoria nykymaalareita kuten Matilda Enegren (s. 1989), Joel Slotte (s. 1987), Anna Niskanen (s. 1990) ja Hermanni Keko (s. 1987).
Kokonaisuus täydentyy jo vakiintuneilla nimillä. Heitä edustavat muun muassa tekstiilitaiteesta muistuttavaa paperipohjaista maalausta tehnyt Maija Luutonen (s. 1978) ja Kirsti Tuokko (s. 1943) pleksipohjaisilla öljyvärimaalauksilla.
Matilda Enegren: Katharina, 2018.
Vastahankaan esittelee pääasiassa nykymaalausta ja -veistosta. Silti sen perkaaminen tekee mieli aloittaa näyttelyn ainoasta ääniteoksesta, joka on myös kokonaisuuden ainoa poliittinen teos. Kunnantalon rappusissa pulputtaa Jonas Sirenin (s. 1983) Anti-Blashemia (2020).
Teos muuttaa Jussi Halla-ahon nuoruuden speed metal -yhtye Blashemian räimeen lempeäksi äänivirraksi. (Blasphemia-sanassa oleva kirjoitusvirhe viittaa siihen, että alkuperäisen yhtyeen nimestä puuttui p-kirjain logon piirtämisvaiheessa tapahtuneen erheen vuoksi. Anekdootista on raportoinut tammikuussa Rumba.)
Anti-Blashemiassa on samaa kevyen leikkisää sävyä kuin toisen kerroksen aulassa olevassa ”veistotilassa”. Siellä on nykyveistokselle tyypilliseen tapaan jäsentyvä Eeva Lietosen (s. 1987), Essi Niemisen (s. 1992) ja Frans Nybackan (s. 1993) Herkkuhuone (2020). Kyseessä on kokoelma lattiarajaa nuolevia, kuin joka puolelle ryömiviä pienen mittakaavan veistoksia, joista osa tuo mieleen avantgardistiset ready made -kokeilut ja toisaalta prosessiveistoksen rihmastomaisuuden.
Staufferin omia maalauksia tekee mieli verrata viimeisen vuoden aikana paljon huomiota herättäneen Joel Slotten teoksiin.
Slotte maalaa lähes fotorealistisella tarkkuudella siinä missä Staufferin maalipinta on ekspressiivistä ja emotionaalisesti latautunutta. Molempien taiteilijoiden teosten taustalla on kuitenkin helppo nähdä populaarikulttuurin ja valokuvan vaikutuksen: jokapäiväisyydestä muistuttavissa kohtauksissa on kymppikuvan henkeä ja ohimenevän hetken tallentamisen tuntua.
Hanna Hyy: Fantasy Champion, 2020.
Samankaltaisen välitöntä tunnelmaa on myös Hanna Hyyllä (s. 1990), joka sekoittaa arkisen söpöihin ja asetelmallisiin aiheisiin fantasiaa.
Nykytaiteen kentälle kuuluvat erottamattomasti erilaiset osallistavat projektit. Dorian Bajramovicin (s. 1989) humoristinen osallistava kokonaisuus ammentaa piirrosmaisesta jäljestä ja lapsekkaista eläinaiheista.
Taiteilijan maalauskankaille tekemiä lyijykynäpiirroksia voi ottaa näyttelystä mukaansa.
Taulun uusi omistaja sitoutuu kuitenkin jatkamaan teosta ja lähettämään siitä Bajramovicille valokuvan mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Dorian Bajramovic: Jungle feever, 2020.
