Kieltolakikonsertissa kuplettien loppusoinnut putoilivat kohdilleen just eikä melkein - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Konserttiarvostelu

Kieltolakikonsertissa kuplettien loppusoinnut putoilivat kohdilleen just eikä melkein

Pirtukabaree herättää henkiin 1920-luvun tunnelmat.

Reetta Ristimäki ja Juha Hostikka

Julkaistu: 25.7. 17:23

Kupletti

Salakapakka Musta mirri. Reetta Ristimäki, Juha Hostikka ja Marko Puro Bastion Bistrossa 24. heinäkuuta.

Alkoholijuomia koskeva kieltolaki oli Suomessa voimassa vuosina 1919–1932. Säännökset saivat sekä salakuljetuksen että kotipolton kukoistamaan. Hienoissa kahviloissa tilattiin laittomasti terästettyä kovaa teetä, ja juomalauluja kynäiltiin ennätysmäärin.

Näitä aikoja kuvaava Salakapakka Musta mirri eli Kieltolain pirtukabaree herätti itsensä henkiin karanteenin jäljiltä.

Esitys oli säävarauksella siirretty Bastion Bistron terassilta sisätiloihin, mutta seuraavilla viikoilla laulut kajahtanevat ulkotiloissa, kevyen äänentoiston vahvistamana. Nyt kabaree esitettiin intiimisti täysin akustisesti. Tuotannosta on olemassa kahdella lisämuusikolla laajennettu versio, mutta nyt mentiin ydintriolla.

Pitkän linjan musiikkiteatterilaisen Reetta Ristimäen kirjoittama kabaree maalaili ajan taustat ja kuvaili yksityiskohdat. Kertojina vuorottelivat hän ja Juha Hostikka. Säestykseksi riitti Marko Puron eloisa piano. Kaikki lauloivat, yhdessä ja erikseen, kolmeäänisesti ja hetkittäin muillakin kielillä kuin suomeksi.

Vaikka kupletit kuvasivat kieltolain aikoja, nousi iloisen 1920-luvun elämänriemu pintaan. Rajoituksia kierrettiin, elämä kansainvälistyi.

Toki huomioitiin ajan vakaviakin puolia: moni kaupungissa työttömäksi ja asunnottomaksi joutunut maalaistyttö joutui turvautumaan prostituutioon ja päätyi laitokseen parantelemaan sukupuolitautejaan. Maailmalta saapui paitsi jazz, myös kokaiini, mutta ennen kaikkea nautittiin laittomasta alkoholista, varpusista ja taskumateista.

Kabareessa nyt kuulluista lauluista puolet edusti kotimaista tuotantoa, tekijöinä muun muassa Oskar Nyström, Matti Jurva, Tatu Pekkarinen, Georg Malmstén ja Reino Hirviseppä. Monia suosikkikappaleita, kuten uusinakin suomalaislevytyksinä esille kurkotellut Bim Bam Bulla, löydettiin Saksasta, joitain ameriikoistakin asti.

Kaikista kansanomaisuuksistaan huolimatta sadan vuoden takaiset suomalaistekstit noudattivat kielen luontaista rytmiikkaa ja useimmiten oikeaoppista riimittelyä – tekniikka, jota nykyaikana on armotta sysitty marginaaliin. Siksikin kuulija kehrää, kun kertoilevien kuplettien loppusoinnut putoilevat kohdilleen just eikä melkein.

Esitysolosuhteiden vuoksi ihanteellisen balanssin ylläpitäminen oli haasteellista: Ristimäen altto saattoi jäädä Hostikan sankaritenorin alle, Puron vieraskieliset nopsatekstit täytyi korva höröllä kurkottaa pianon takaa. Esitystä olisi mieluusti kuunnellut pidempäänkin.

Tämä kaikki edustaa kuitenkin vain toteutuksellista hienosäätöä, sillä itse sisältö ja osaaminen ansaitsevat suosituksen.

Konsertti uusitaan Bastion Bistron terassilla Suomenlinnassa 30.7. ja 6.8. Yleisökapasiteetti on 50 henkeä.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri