Tekstiä vilkuillessa - Kulttuuri | HS.fi

Tekstiä vilkuillessa

Suomalaiset ovat tottuneet katsomaan tekstitettyjä elokuvia ja tv-ohjelmia. Mutta menetämmekö jotain, kun katsomme suuren osan ajasta tekstiä?

Julkaistu: 31.7. 2:00, Päivitetty 31.7. 9:58

Kun me suomalaiset katsomme tekstitettyä englanninkielistä elokuvaa, katsommeko samaa elokuvaa kuin englanninkieliset, jotka katsovat sitä ilman tekstiä? Me kun luemme koko ajan tekstitystä kuvan alalaidasta ja he eivät.

Kun vaikka Inception-elo­kuvassa kaksi henkilöä keskustelee unista, luemme tekstiä py­syäksemme kärryillä. Käytämme siihen yllättävän paljon aikaa.

Inception-elokuvan hetki, jossa teksti helposti vie huomion kuvan kokonaisuudelta.

”Voimme käyttää jopa puolet katseluajasta tekstityksen lukemiseen”, sanoo Tiina Tuominen. Hän kehittää kääntämistä ja tekstittämistä Ylellä ja on väitellyt aiheesta.

Aihetta on tutkittu jonkin verran. Kyse on matematiikasta, jossa lasketaan merkkejä ja sekunteja. Ylellä on Tuomisen mukaan ohje, että katsojan voi olettaa lukevan enintään 16 merkkiä sekunnissa. Kun yhdelle riville mahtuu noin 37 merkkiä, se tarkoittaa että meidän pitäisi pystyä lukemaan yksi rivi tekstitystä noin 2,5 sekunnissa.

”Sen 2,5 sekunnin aikana ei paljon muuta ehdi tehdä”, Tuominen sanoo.

Vertailuksi, Netflix ohjeistaa suomenkielisten käännösten pituudeksi 17 merkkiä sekunnissa.

Tekstittäminen on tärkeä perinne, jonka laatua vaalitaan Suomessa. Mutta miten tekstitys ja sen lukemiseen käytetty aika vaikuttavat elokuvan ja tv-ohjelman katsomiseen?

Meille suomalaisille tekstityksen lukeminen on niin tuttua, että siitä on tullut lähes automaattista. Tekstitykset ovat meille itsestäänselvyys. Moni ei välttämättä edes muista, että elokuvateattereissa on tekstitys suomeksi ja ruotsiksi.

Tiina Tuominen

Tekstityksiä kannattaa kuitenkin pohtia. Tuominen muistuttaa, että tv- ja elokuvatekstitykset ovat todennäköisesti luetuin käännetyn tekstin muotomme. Niiden lukeminen edellyttää meiltä kaikilta kokemusta ja oppimista, jonka senkin otamme jotenkin itsestään selvänä. Pinnan alla tapahtuu kuitenkin paljon.

”Tekstitystä luetaan eri tavalla kuin kaunokirjallisuutta. Siihen on oma tekniikkansa, jota ei tule ajatelleeksi ja jota on myös vaikea tutkia.”

Tutkimusta on lähinnä kahdenlaista. Silmänliiketutkimuksella selvitetään, mihin ruudulla katsotaan. Kysely- ja haastattelu­tutkimuksissa avataan kokemuksia.

Silmänliiketutkimukset paljastavat, että katsomme, vaikka sanoisimme muuta. Silmät tuntuvat vilkuilevan tekstiä kuin itsestään. ”Vilkaisu tekstiin tapahtuu, vaikka se olisi kieltä, jota emme ymmärrä. Sitä ei pysty välttämään.”

Jos halutaan selvittää, mitä katsomisessa tapahtuu, täytyy mennä silmien taakse. Se edellyttää haastatteluja.

”Keskustelemalla siihen pääsee jotenkin käsiksi”, Tiina Tuominen sanoo.

Haastatteluissakin tulee esiin vilkuileminen: ”Ihmiset kuvailevat lukemista niin, etteivät he lue kuin kirjaa, vaan silmäillen. Lukeminen on pinnallista ja nopeaa.”

Haastatteluissa kaikki myös muistivat johdonmukaisesti jotain tekstistä ja jotain puheesta. Jos jommassakummassa törmättiin vaikeaan sanaan, kiinnitettiin huomiota toiseen.

Arrival-elokuvan teema on kieli ja viestintä. Tässä kohtauksessa tekstitys muuttaa kuvan viestiä ja samalla tuo siihen uuden tason.

Suomalainen keskivertokatsoja osaa jonkun verran englantia, jota puhutaan suuressa osassa katsomistamme elokuvista ja ohjelmista. Monimutkaisen dia­login ymmärtämiseksi usein luetaan tekstiä ja kuunnellaan puhetta.

Tämä ei kuitenkaan näytä haittaavan katsomista. Tekstityksen läsnäolo näyttäisi tutkimusten mukaan tukevan elokuvan tai ohjelman ymmärtämistä. ”Myös visuaalinen puoli muistetaan helpommin, kun tekstitys on mukana”, Tuominen sanoo.

Sitä ei tarkalleen ottaen tiedetä, miksi tekstin lukeminen parantaa koko elokuvan ymmärtämistä. Yksi syy saattaa olla, että tekstitys luo pysyvyyttä. Draama voi olla täynnä liikettä ja toimintaa, mutta tekstitys pysyy ruudun pohjalla ja valkokankaan alalaidassa.

”Teksti on jonkinlainen tukiankkuri, ja ilman sitä katsominen tuntuisi hapuilulta.”

Kun kuitenkin katsomme suuren osan ajasta tekstitystä, emmekö menetä jotain? Mitä mieli tekee, kun tekstitystä ja elokuvaa katsotaan ristiin vilkuillen?

”Arkijärki jo sanoo, että jos puolet ajasta katsoo tekstitystä, niin jostainhan se on pois”, Tuominen sanoo. ”Muuta visuaalisuutta katsotaan vähemmän intensiivisesti tai lyhyemmän aikaa.”

Kääntämisen tutkijana Tuominen ei kuitenkaan halua sanoa, että silloin menetettäisiin jotain. Tässä oman mielemme aktiivinen toiminta tulee kuvaan – ihan konkreettisesti kuvaan. Mielemme täydentää puuttuvan informaation ja koemme katsovamme keskeytymätöntä elokuvaa – elokuvaa, joka on muutenkin vain nopeasti peräkkäin väläytettyjä pysähdyskuvia, joista mielemme loihtii illuusion liikkeestä.

Ehkä vastaus löytyy kyvystämme syventyä tarinan maailmaan.

Jan-Louis Kruger

Australialaisen Macquarien yliopiston kielitieteen laitoksen johtaja Jan-Louis Kruger on tutkinut erityisesti katsojan eläytymistä ja syventymistä elokuvan tarinaan sekä tekstityksen vaikutusta siihen.

Eläytymisen tärkein piirre on Krugerin mukaan kokemus siirtymisestä tarinan maailmaan.

”Olennaista on missä määrin katsoja unohtaa ympäristönsä, ei huomaa ajan kulumista ja kokee fiktion todellisuuden.”

Keskitymme katsoessamme henkilöihin, dialogiin ja toimintaan. Mutta ohjaajat laittavat kuvaan paljon muutakin. Pieniä vihjeitä, symboleja, sävyjä, värejä – informaatiota joka tuntuu epäolennaiselta, mutta joka luo kuvaa ja tunnelmaa. Poimimme näitä pieniä signaaleja usein tiedostamattamme.

Sherlockin tapaisissa rikossarjoissa kuvissa on usein yksityiskohtia, joiden katsomiseen jää vähemmän aikaa, jos lukee tekstitystä.

”Eläytyminen riippuu näistä hienovaraisista asioista”, sanoo Kruger. ”Täytyy katsella koko kuvaa. Esimerkiksi rikos­draamassa ruudulla on paljon informaatiota myös muualla kuin kuvan keskellä tai ihmisten kasvoilla. Mitä vähemmän aikaa sen katsomiseen on, sitä vähemmän syventyy tarinaan.”

Tästä näkökulmasta tekstityksen jatkuva silmäileminen voisi heikentää tarinaan syventymistä. Tilanne ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Tekstityksellä paljastuu olevan oma kiehtova roolinsa syventymisessä kuvitteelliseen maailmaan.

Palautetaan mieleen, mitä tekstitys oikeastaan on. Se ei ole osa fiktion maailmaa. Tekstitys on vain laitettu kuvitteellista maailmaa esittävän liikkuvan kuvan päälle, tv-ruudulle.

Näin ajateltuna tekstitys on jopa vähän rivoa. Mutta me emme kuitenkaan koe sitä niin ja juuri se on jotenkin ihmeellistä.

”Tekstitys menettää tämän tarinan maailman ulkopuolisen piirteensä. On kuin siitä tulisi osa fiktion maailmaa. Luemme tekstitystä kuin kuuntelisimme elokuvan henkilöiden sanoja. Sitä ei koeta tekstinä fiktion ulkopuolella vaan toisenlaisena tapana vastaanottaa tarinan dialogi”, sanoo Kruger.

Tekstitys ja puhe sekoittuvat mielessä. Vilkuilemme silmillä tekstiä samalla kun kuuntelemme dialogia ja yhdistämme ne. Teksti ja ääni sekoittuvat toisiinsa, yli tarinan maailman ja meidän maailmamme rajan.

Ehkä juuri tämä selittää sen, että tekstin lukeminen ei lopulta häiritse elokuvan katsomista. ”Mielikuvituksen avulla tekstityksestä tulee dialogin tapainen toinen keino astua fiktion maailmaan.”

Tekstitys voi tehdä elokuvan tai tv-ohjelman katsomisesta jopa rikkaamman kokemuksen. Kun tekstityksen lukemiseen on tottunut, kuten me suomalaiset olemme, se antaa mahdollisuuden nauttia tekstityksen tuomasta eräänlaisesta ristivalotuksesta.

”Tekstitys auttaa ymmärtämään ohjelman sisällön riippumatta siitä, kuinka tottunut on katsomaan tekstitettyä ohjelmaa. Mutta tottumus auttaa nauttimaan siitä. Kun on rutiini, osaa ottaa siitä kaiken irti”, Tiina Tuominen sanoo.

Tekstityksen lukemiseen tottuneille teksti voi tuoda vapautta joissain kohdissa ja antaa toisissa tukea.

”Tekstitys on kuin pelastusköysi”, Jan-Louis Kruger sanoo. ”Osa katsojista kulkee koko matkan siitä kiinni pitäen. Jotkut taas vilkaisevat tekstiä vain kun tuntevat tarvitsevansa sitä. He tarttuvat köyteen kun ovat menettämässä tasapainoaan.”

”You idiot” ei ole ”senkin spede” – Tv-ohjelmien suomalaisille käännösteksteille on nyt tehty kansalliset laatusuositukset, tällaiset ne ovat

Luetuimmat - Kulttuuri