Netflixin suosituimpiin sarjoihin kuuluva Rahapaja päättyy viidenteen kauteen - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Televisio

Netflixin suosituimpiin sarjoihin kuuluva Rahapaja päättyy viidenteen kauteen

Viidennen kauden juonenkäänteitä on pohdittu sarjan luojan Álex Pinan mukaan lähes vuoden verran.

Rahapaja-sarjassa rikollisjoukko piilouttu Salvador Dalí -naamarien taakse.

Julkaistu: 1.8. 12:49

Netflixin suosituimpiin sarjoihin kuuluva Rahapaja loppuu viidenteen kauteen. Suoratoistopalvelu twiittasi asiasta perjantaina.

Suomen Netflixistä löytyvät kaikki tähän asti julkaistut neljä kautta. Viidennen kauden kuvaukset on tarkoitus aloittaa lähiaikoina Espanjassa, Tanskassa ja Portugalissa.

”Olemme lähes vuoden ajan miettineet, miten porukka saadaan hajotettua, miten pistää Professori-hahmo köysiin ja miten saada ajettua henkilöt tilanteisiin, jotka ovat useiden hahmojen kannalta peruuttamattomia”, sarjan tuottaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja Álex Pina kertoo Varietylle.

Sarjan aiemmat kaudet ovat olleet väkivaltaisia ja paikoitellen ahdistavia. Pina kertoo, että viidennellä kaudella sota viedään äärimmilleen, ja luvassa on kaikkein raain kausi. Samalla hän lupaa, että kausi on kaikkein eeppisin ja jännittävin.

Espanjankielisessä sarjassa kahdeksan hengen rikollisjengi murtautuu Madridissa sijaitsevaan rahapainoon. He ottavat rakennuksen sisällä olevat henkilöt panttivangeikseen ja alkavat painaa rahaa. Rikollisten tavoitteena on saavuttaa historian suurin ryöstö painamalla 2,4 miljardia euroa rahaa. Rikoksen pääsuunnittelija on Professori-hahmo.

Rikolliset piiloutuvat Salvador Dalí -naamareiden taakse, jotta heitä ei tunnistettaisi. Sarjan edetessä suunnitelmat eivät mene putkeen ja naamarit eivät suojaa identiteetin paljastumiselta.

Rahapaja, alkuperäiseltä nimeltään La casa de papel, kuuluu Netflixin katsotuimpiin sarjoihin. Tyypillisesti Netflix ei ole julkaissut sarjojensa katsojalukuja. Lokakuussa 2019 Netflix paljasti kuitenkin osavuosikatsauksen yhteydessä, että Rahapaja oli lokakuun 2018 ja syyskuun 2019 välillä mitattuna sen kolmanneksi suosituin sarja.

Televisio|Rikollisporukka vetää kasvoilleen Salvador Dalí -naamarit – Näin alkaa maailman suosituimmaksi kivunnut Netflix-sarja, jossa on suomalaisille yllätys

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri