Italialaiskirjailija Dino Buzzatin vino maailma avaa oven todellisuuden kääntöpuolelle - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Italialaiskirjailija Dino Buzzatin vino maailma avaa oven todellisuuden kääntöpuolelle

Italialaiskirjailija Dino Buzzatin lyhyitä kertomuksia julkaistaan ensimmäistä kertaa suomeksi.

Kirjailija Dino Buzzati signeerasi kirjojaan milanolaisessa kirjakaupassa 1960-luvulla.

Julkaistu: 1.8. 16:27

Novellikokoelma

Dino Buzzati: Noiduttu takki ja muita kertomuksia (I sette messaggeri/ Il crollo della Baliverna/ Sessanta raconti/ Il colombre/ Egregio signore, siano spiacenti di/ Le notte difficili). Suom. Leena Rantanen. Basam Books. 236 s.

Ei kannata ankkuroitua turhan ahtaaseen käsitykseen todellisuudesta, kun tarttuu Dino Buzzatin novellikokoelmaan Noiduttu takki ja muita kertomuksia. Corriere della Sera -sanomalehden toimittajanakin toimineen italialaiskirjailijan käsittelyssä todellisuus on kokoelman nimen mukaisesti vähintäänkin noiduttu.

Suomessa aiemmin vain romaaneistaan tunnettu Dino Buzzati (1909–1972) ei juuri perusta perinteisen logiikan lainalaisuuksista, vaan sukeltaa maailmaan, jossa päällisin puolin arkisen ja lakonisen kerronnan sytykkeinä ovat mahdolliset mahdottomuudet.

Hän virittää kontrafaktuaalisen kysymyksen: mitä jos rationaalisuus onkin vain valepuku? Juuri se synnyttää paljolti kertomuksien absurdin pohjavireen. Vino maailma avaa oven toden ja järjen kääntöpuolelle.

Ylisanoja ja turhaa paisuttelua välttelevän Dino Buzzatin lyhytproosan viehätys piilee siinä, että hän vie lukijan paradigman muutoksen esiin loihtimaan vaihtoehtoiseen todellisuuteen vaivihkaa.

Siksi tuntuu aivan luonnolliselta, että lyhyissä kertomuksissa sodassa kuollut poika tulee viimeiselle vierailulle lapsuudenkotiinsa viikatemiehen liekanarussa, mies saa räätäliltä takin, jonka taskua kaivamalla saa joka kerta ison tukun rahaa ja kotoa kadonnut nainen muuttuu lopulta autoksi.

Suomennosvalikoiman kertomukset ovat useammasta kokoelmasta vuosilta 1942–1971, mikä selittää niiden temaattisen moniäänisyyden – olkoonkin, että aika eri muodoissaan on yksi hänen lyhytproosansa kattokäsitteestä, myös näissä kertomuksissa.

Ajan kulun päätepiste on kuolema, jota Dino Buzzati tarkastelee etenkin sotavuosina julkaistuissa kertomuksissaan hirtehisesti ja lähes kafkamaisesti.

Yksi Leena Rantasen suomentaman valikoiman kolkolla tavalla riemastuttavin kertomus on Seitsemän kerrosta, jossa nimettömään tautiin sairastunut Giuseppe Corte saapuu suhteellisen terveenä maaliskuisena aamuna kuuluisaan sanatorioon.

Hänet sijoitetaan seitsemänteen kerrokseen, koska tauti on lievä ja vielä lähes oireeton. Sanatorion käytäntö on sellainen, että kunto määrittää, mihin kerrokseen potilas sijoitetaan. Ensimmäisestä kerroksesta päätyy ruumishuoneelle.

Josef K:n inkarnaatio Giuseppe Corte joutuu nopeasti sanatorion byrokratian eikä niinkään taudin uhriksi. Eri syihin vedoten hänet siirretään aina vain alempiin kerroksiin. Jobin tilanteessa hän on siinä mielessä, että jokainen yritys selittää tilanne parhain päin, tekee hänen kohtalostaan entistä käsittämättömämmän.

Myös kertomus Muna vuodelta 1966 osuu komeasti maaliin. Siinä porvarisperheen palvelijattarena työskentelevä 27-vuotias Gilda Soso vie tyttärensä Antonellan pummilla Villa Realen lastenpäivätapahtumaan ja joutuu poistumaan lapsineen julkisesti nolattuna paikalta jäädessään kiinni siitä, että hänellä ei ollut tapahtumaan asianmukaista lippua.

Siitä alkaa uskomaton tapahtumakaketju, jonka huipennukseksi Gildan asuntoa piirittää Italian armeija, joka ei sekään saa tulenarkaa tilannetta laukaistuksi. Lopulta paikalle kutsutaan YK:n pääsihteeri.

Kolmisenkymmentä kertomusta sisältävä Noiduttu takki ja muita kertomuksia on kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin epätasainen kokoelma. Siihen mahtuu liian monta sormiharjoitelman tai ajatustusleikin tasolle jäävää kertomusta.

Niin ikään kertomusten sisäinen jännite ei usein tihenny kerronnan käännekohdaksi, vaan se hajoaa epämääräiseksi pakopisteeksi. Omana aikanaan kertomuksia kuitenkin arvostettiin. Dino Buzzati sai niistä kaksi kertaa Strega-palkinnon.

Omaperäisempää on sen sijaan hänen moraalinen eksistentialisminsa. Ehkä siinä syy, miksi Albert Camus piti Dino Buzzatia hyvin esillä Ranskassa.

Valikoima Noiduttu takki ja muita kertomuksia on kuitenkin tarpeellinen lisälehti Dino Buzzatin uralle Suomessa. Italialaiskirjailijan lyhyitä kertomuksia saadaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi.

Aiemmista romaanisuomennoksistakin on ehtinyt vierähtää tovi. Fasismin aiheuttamaa tyhjyyttä ja onttoutta kuvaava Tataariaro ilmestyi suomeksi 1984. Omaelämäkerrallinen Muuan rakkaus julkaistiin taas 1966.

Dino Buzzatin suomennokset eivät ole jokapäiväistä herkkua.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri