Muotikuvan provokaattori - Kulttuuri | HS.fi

Grace-Jones ja Dolph-Lundgren, Los-Angeles, 1985

Muotikuvan provokaattori

The Bad and the Beautiful -dokumentti­elokuva kertoo mehukkaasti Helmut Newtonin urasta ja valokuvista.

Julkaistu: 2.8. 12:49

”Valokuvauksessa on kaksi termiä, joita en voi sietää”, sanoo Helmut Newton uudessa dokumentissa, ”taide ja hyvä maku”.

Taidetta maailmankuulu valokuvaaja Newton kyllä teki, mutta hyvästä mausta tosiaan moni oli hänen kanssaan eri mieltä.

Gero von Boehmin pitkä dokumenttielokuva Helmut Newton: The Bad and the Beautiful on tehty Newtonin syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi. Valokuvaaja kuoli auto-onnettomuudessa Los Angelesissa 2004, 83-vuotiaana.

Kriittisiä äänenpainoja ei dokumentissa juuri kuulla, mutta se antaa kyllä kiintoisan kuvan Newtonista ihmisenä ja valokuvaajana.

Helmut Newton kotonaan Monte Carlossa 1987.

Helmut Newton, alkuperäiseltä nimeltään Helmut Neustädter, syntyi Saksassa 1920 nappeja ja vyönsolkia valmistaneen juutalaisen tehtailijan Max Neustädterin poikana. Hän oli teini-iän kynnyksellä Hitlerin noustessa valtaan. Vuonna 1938 valokuvauksesta kiinnostuneen Newtonin perhe päätti paeta Saksasta.

Helmut itse päätyi Singaporen kautta Australiaan, jossa tapasi tulevan vaimonsa Junen ja jatkoi työtään valokuvaajana. Myös June tuli tunnetuksi valokuvaajana salanimellään Alice Springs.

Saksassa Newton oli työskennellyt muotikuvaaja Yvan (Elsie Neuländer Simon) assistenttina. Keskitysleirillä ilmeisesti 1942 menehtynyt Yva oli ensimmäisiä muotikuvaajia, jotka käyttivät eläviä malleja. Sitä ennen muotikuvat olivat olleet piirroksia.

Newtonien muutettua 1950-luvulla Lontooseen brittiläisen Voguen tarjottua Helmutille vuoden sopimusta, hänen uransa muotikuvaajana alkoi kunnolla muovautua. Seuraavina vuosikymmeninä Newtonista tuli yksi maailman tunnetuimmista ja kiistellyimmistä muotikuvaajista, joka teki työtä pääasiassa Vogue-lehden eri maiden painoksille.

”Kun Helmutilta tilattiin kuvia, ei odotettukaan perinteistä tyyliä, vaan jotain pysäyttävää”, sanoo dokumentissa amerikkalaisen Voguen legendaarinen vetäjä Anna Wintour. Newtonin mielikuvituksella ei tuntunut olevan rajoja, kun hän kehitteli kaikkea sellaista, mikä mahdollisimman paljon poikkesi perinteisempien muotikuvaajien, kuten vaikkapa Richard Avedonin ja Irving Pennin tyylistä.

Arena, New York Times, Miami, 1978.

Vaikka Newton oli kaikkea muuta kuin natsi, Natsi-Saksan kauniita kehoja palvova estetiikka oli vaikuttanut häneen etenkin Leni Riefenstahlin kuuluisien dokumenttien kautta. Newtonin mustavalkoisissa kuvissa toistuivat alastomat veistokselliset naisvartalot asetelmallisissa poseerauksissa sekä usein myös hieman sadomasokistisissa ja fetisistisissä tunnelmissa.

Myös Hitleriä edeltäneen Weimarin tasavallan ajan vaikutus näkyi syntymäkaupunkiaan Berliiniä rakastaneen Newtonin valokuvissa.

Mutta hänen kuvissaan toistuivat myös yllätykselliset ja raflaavat vastakkainasettelut.

Mallin pitkät jalat saattoivat sojottaa alligaattorin kidasta ja kalliita koruja esittelevässä kuvassa korut ovat kana-ateriaa keittiössä valmistelevan naisen käsissä. Newton haastoi jatkuvasti sosiaalista normistoa, inhoamaansa ”hyvää makua”. Hän ei ehkä suorastaan halunnut järkyttää, mutta ainakin hätkähdyttää sovinnaisiin muotikuviin tottuneita.

Crocodile Eating Ballerina, 1983.

Newtonin valokuvat olivat dekadentteja ja eroottisia. Selvästi nainen niissä oli miehisen katseen kohteena. Mutta Newton esitti naiset myös voimakkaina, kauneudestaan ja seksuaalisesta vallastaan tietoisina olentoina. Eikä hän unohtanut huumoriakaan. Sitä löytyy, etenkin hieman tummanpuhuvana, monista Newtonin kuvista.

Newton kertoi valokuvissaan tarinoita, tai ainakin tarjosi katsojalle tarinan aihion, jota tämä saattoi mielessään kehitellä eteen- tai taaksepäin. Jokin härnäävä tai yksinkertaisesti outo detalji toimi pontimena tällaiseen. Esimerkkinä kuva 1980-luvun popikonista Grace Jonesista, joka lojuu telttasängyllä kädessään iso veitsi. Mitä hän on sillä tehnyt tai aikoo tehdä?

Newton kertoo dokumentissa, että oli kiinnostunut kasvoista, kehoista ja rinnoista, eikä ymmärtänyt, miten valokuvassa voisi näkyä kuvattavan sielu. Silti laulaja-näyttelijä Marianne Faithfull sanoo, että yksi Newtonin hänestä ottama kuva on todella sielukas.

Tapaus kuvastaa hyvin sekä sitä, mitä Newton valokuvauksesta ajatteli, että hänen kuviensa herättämiä monenlaisia mielipiteitä ja tuntemuksia.

Newtonin teossarjat Sex & Landscapes ja Yellow Press olivat esillä Helsingin Taidehallissa 2004.

Newtonin tämän viimeisinä vuosina hyvin tunteneen Gero von Boehmin dokumentissa monet Newtonin aikoinaan kuvaamat mallit muistelevat mestaria ja kertovat anekdootteja kuvaussessiosta. Hauskin on Grace Jones, mutta analyyttisimmät arviot tulevat Isabella Rossellinilta ja Charlotte Ramplingilta. Kaikilla kuitenkin on vain hyvää sanottavaa Newtonista, jonka kuvaussessioiden pomona näytti häärineen vaimo June.

Sanansa Helmut Newtonista sanoo dokumentissa myös hänen kanssaan työskennellyt suomalaismalli Arja Töyrylä. Hän puhuu kuitenkin vain yhdestä kuvaussessiosta ja liittyy saumattomasti kehujien kerhoon.

Von Boehm on kertonut haastatelleensa dokumenttiaan varten vain naisia, koska miehet olivat Newtonin valokuvissa pelkkiä statisteja, joista hän ei ollut kiinnostunut.

Yleinen myötäsukaisuus ja jonkinlainen haluttomuus lähteä tarkemmin erittelemään Helmut Newtonin valokuvien maailmaa tai niiden merkitystä nykypäivänä on dokumentin pieni kompastuskivi. Ainoa kriittinen sana tulee Bernard Pivot’n vanhasta ranskalaisesta Apostrophes-televisio-ohjelmasta, jossa Susan Sontag puhuu Newtonin valokuvista vastenmielisinä ja naisia halventavana.

Newton itsehän oli mitä tyytyväisin, jos hänen valokuvansa saivat aikaan närkästyneen lukijapostin tulvan Vogue-lehtiin.

Elokuva toimii siis henkilökuvana sekä esittelynä ja kurkistuksena maailmaan, jossa Newtonin kuvat vielä herättivät kohua, mutta ei oikein kunnolla laajempana analyysina. Olisi ollut kiinnostava saada mukaan jonkun tämän päivän kulttuurikriitikon näkökulma Newtonin valokuviin #metoo-aikakaudella.

Kesäkino Engelin esityssarjassa nähtävä Helmut Newton: The Bad and the Beautiful nähdään ilman suomenkielistä tekstitystä. Ranskan- ja saksankielisissä haastatteluosuuksissa on englanninkielinen tekstitys.

Helmut Newton: The Bad and the Beautiful, dokumentti, ohjaus Gero von Boehm, haastateltavina mm. Isabella Rossellini, Charlotte Rampling, Nadja Auermann, Claudia Schiffer ja June Newton. 88 min. Dokumenttia esitetään Kesäkino Engelissä su 2.8., tiistaina 4.8. ja torstaina 6.8. klo 22.30.

Newton kahden valokuvansa kanssa Deichtorhallen-museossa Hampurissa 1993.

Luetuimmat - Kulttuuri