Pelimaailmasta pihaleikkeihin levittäytynyt Fortnite poistettiin puhelinten sovelluskaupoista – Pelikasvatukseen perehtynyt tutkijatohtori kertoo, mikä on pelin suosion salaisuus

Videopeli ajautui teknologiayhtiöiden epäsuosioon, kun peliyhtiö alkoi kiertää teknologiajättien perimiä osuuksia maksuista. Applen ja Googlen päätöksestä voi tulla kova pala monelle nuoremmalle sekä vanhemmalle pelaajalle.

Apple ja Google poistivat Fortnite-pelin sovelluskaupoistaan. Miksi pelistä on tullut lasten ja nuorten suosikki, jonka pelimaailma leviää koulujen pihoille?

Huippusuositulla Fortnitella on yli 350 miljoonaa pelaajaa. Viime viikolla teknologiajätit Apple ja Googlen emoyhtiö Alphabet tekivät radikaalin ratkaisun: yhtiöt poistivat pelin sovelluskaupoistaan.

Fortnite on moninpeli, joka on ladattavissa ilmaiseksi. Pelin taloudelliset voitot perustuvat pelissä tapahtuvaan sisällön myyntiin, kuten keinoihin edistyä nopeammin, pelihahmojen asuihin tai tanssiliikkeisiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat