”Luokkayhteiskunta on Suomessakin olemassa, vaikka jotkut eivät sitä tunnista”, sanoo kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas - Kulttuuri | HS.fi

”Luokkayhteiskunta on Suomessakin olemassa, vaikka jotkut eivät sitä tunnista”, sanoo kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas

Punkkariporukoissa nuoruutensa pyörinyt kirjailija kokee itsensä edelleen punkkariksi 50-vuotiaanakin.

”Toivoisin, että löytäisin tulevaisuudessa sopivan tasapainon kaiken kirjoittamisen välille”, sanoo kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas.­

27.8. 2:00

Seinille on liimattu siisteihin riveihin erivärisiä muistilappuja.

”Kirjoitan parhaillaan Tampereen Työväen Teatterille punk-näytelmää, jonka myös ohjaan. Harjoitusten on tarkoitus alkaa tänä vuonna”, kertoo kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas työhuoneellaan Itä-Pasilassa. Laput auttavat hahmottamaan syntyvän teoksen rakennetta, hän selittää.

Näytelmä sijoittuu 90-luvun alkuun pienelle paikkakunnalle. Järvikallas vietti itse lapsuus- ja nuoruusvuotensa Lahdessa, pyöri paikallisissa punkkari­porukoissa ja soitti hc-bändissä.

”Löysin porukan, jossa saatoin olla oma itseni. Se on ollut omalle identiteetille merkittävä asia. Sitä huomasi, että vaikka meni myöhemmin kokonaan toiseen kaupunkiin tai toiseen maahan, aina löytyi porukka, joka otti vastaan.”

Ihanteet eivät ole karisseet vuosien saatossa. Solidaarisuus, kapitalismikritiikki, rasisminvastaisuus ja eläinten oikeudet ovat Järvikallakselle yhä tärkeitä.

Valmisteilla oleva näytelmä kritisoi esimerkiksi eläinten tehotuotantoa ja kapitalistista, kulutukseen pohjaavaa maailmankuvaa. Edellinen näytelmä, toistaiseksi tuotantoa vailla oleva Kukkivat luut, kyseenalaisti puolestaan demokratialle perustuvan järjestelmän toimivuuden – ja tarjosi myös vaihtoehdon.

”Kyllä mä koen itseni punkkariksi edelleen.”

Sen sijaan tendenssikirjailijaksi Järvikallas ei tunnustaudu, vaikka oma arvomaailma saattaa teksteissä näkyä joskus vahvanakin.

Esimerkiksi Järvikallaksen alkuvuonna julkaistussa proosa­debyytissä, novellikokoelmassa Mihin täällä voi mennä (Siltala 2020) yhteiskuntakommentaari on hienovaraisempaa, sisään kirjoitettua. Hallittu esikoisteos paljastuu tarina kerrallaan kuvaukseksi suomalaisesta luokkayhteiskunnasta.

”Kaikki kirjan henkilöt ovat oikeastaan alempaa keskiluokkaa tai ainakin heillä on toinen jalka siinä. Luokkayhteiskunta on Suomessakin olemassa, vaikka se on vähän piilossa ja jotkut eivät sitä tunnista lainkaan.”

Luokkaerot paljastuvat Järvikallaksen mukaan edelleen vaikkapa siinä, millaisia mahdollisuuksia ihminen elämässään näkee. Tietty näköalattomuus leijuu novelleissa rivien välissä.

”Novellien henkilöt eivät itse tiedosta yhteiskuntaluokkaansa tai mitä rakenteisiin sidotut erot ovat. Mutta toivon, että lukija tunnistaa ne.”

Mikä yhteiskuntaluokissa ja erityisesti alemman keskiluokan kuvaamisessa kiinnostaa kirjailijaa?

”Ehkä se tulee siitä, että koen itse olevani sieltä lähtöisin. Olen asunut Lahden lähiössä, se maailma on mulle tuttu. Jos puhutaan luokkaretkestä, joka on opintojen tai muun kautta mahdollista Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, olen itse siitä esimerkki.”

Teatterikorkeakouluun Järvikallas päätyi mutkien kautta.

”Lähdin Lahdesta 16-vuotiaana. Olin ensin pari vuotta Kotkassa merenkulkuoppilaitoksessa. Sieltä menin laivoille duuniin neljäksi vuodeksi. Olin mukavuuslippulaivalla Maltan lipun alla. Työskentelin laivakokkina ja stuerttina.”

Toisinaan saattoi mennä kymmenenkin kuukautta reissussa yhteen putkeen. Alus kuljetti satamasta toiseen kaikenlaista rautarojusta eläinten rehuun. Matka taittui monet kerrat Amerikkaan, Australiaan, Fililppiineille, Taiwaniin, Euroopan satamiin ja niin edelleen.

Merivuosien jälkeen tie vei Helsinkiin. Järvikallas oli kirjoittanut erilaisia tekstejä nuoresta asti, mutta teatterista hän innostui vasta alta kolmekymppisenä. Kun Teatterikorkeakoulun ovet aukesivat toisella yrittämällä, se oli menoa. ”Teatterikorkeakoulu oli mullistava kokemus. Se pani kaiken uusiksi.”

Sittemmin Järvikallas on kirjoittanut ja ohjannut useita näytelmiä, joita on esitetty muiden muassa Kansallisteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa, Turun kaupunginteatterissa, Kom-teatterissa ja Teatteri Quo Vadiksessa, jonka taiteelliseen ydinryhmään hän kuuluu.

Vaikka teatteri tuo leivän pöytään, Järvikallas nauttii uudesta aluevaltauksestaan proosakirjailijana. Hän kertoo valmistelevansa parhaillaan muiden kirjoitusprojektien ohella seuraavaa novellikokoelmaa.

”Olen pitänyt novelleista aina. Se on haastava muoto. Helposti silti edelleen ajatellaan, että ensin tehdään novelleja, sitten romaaneja. Multakin kysellään, että milloin sä teet sen romaanin. Mutta novelli ei ole harjoitelma romaania varten.”

Järvikallas paljastaa, että kauempana horisontissa siintää paluu nuoruuden liikkuvaan elämäntapaan. Hän on suunnitellut vaimonsa psykoterapeutti Ursula Hallaksen kanssa jo pidemmän aikaa muuttoa paketti­autoon. Autoa ei ole vielä hankittu, mutta katseltu on. Tutun puusepän kanssa on jo suunniteltu sisustaa.

”Sitten kun nuorempi poika on omillaan, voi olla, että karkaamme täältä.”

Marko Järvikallas

Kirjaillija, dramaturgi ja ohjaaja, syntynyt Lahdessa 1970.

Asuu Helsingissä ja Ke­miönsaaressa.

Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi poikaa, joista toinen asuu vielä kotona.

Teatteritaiteen maisteri, Teatterikorkeakoulu 2007.

Kirjoittanut ja ohjannut useita näytelmiä eri näyttämöille. Kuuluu Teatteri Quo Vadiksen ydinryhmään.

Kirjoittanut proosaa, kuunnelmia, tv-draamaa ja laululyriikkaa.

Esikoisnovellikokoelma ilmestyi tänä vuonna.

Soittaa yhtyeissä Vino puu ja Poetry Band.

Täyttää 50 vuotta lauantaina 29. elokuuta.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri