Maailman suurimpiin kuuluvan musiikkipalkinnon saanut säveltäjä Jukka Tiensuu panostaa teosten laatuun, ei itsensä brändäykseen: ”En ole koskaan markkinoinut teoksiani” - Kulttuuri | HS.fi

Maailman suurimpiin kuuluvan musiikkipalkinnon saanut säveltäjä Jukka Tiensuu panostaa teosten laatuun, ei itsensä brändäykseen: ”En ole koskaan markkinoinut teoksiani”

Jukka Tiensuu saa Wihurin Sibelius-palkinnon, joka on yksi maailman merkittävimmistä musiikkipalkinnoista, suuruudeltaan 150 000 euroa.

”Aloitin musiikin suhteellisen myöhään, koska olin kiinnostunut kaikesta”, sanoo Jukka Tiensuu.­

9.10. 19:00

Vaikka hän on yksi Suomen arvostetuimmista säveltäjistä, Jukka Tiensuu on huomattavan harvoin esillä. Samalla kun monet suomalaiset kollegat paistattelevat kansainvälisessä julkisuudessa, Tiensuu jättäytyy mieluummin taka-alalle.

Hänen musiikkiaan esitetään jatkuvasti sekä Suomessa että maailmalla, mutta hän itse ei halua puhua musiikistaan eikä anna haastatteluja usein.

Tämä on kuitenkin erikoistapaus. Tiensuulle on nimittäin myönnetty Wihurin Sibelius-palkinto, 150 000 euroa. Se on yksi maailman suurimmista musiikkipalkinnoista.

Tiensuu on jo pitkään halunnut kohdistaa huomion teoksiin, ei niiden tekijään.

”Lähtökohtani on se, että minä en ole tässä tärkeä, vaan se, että saan sävellettyä teoksia, joilla on riittävä laatu. Se toimii vähän kuin Johann Sebastian Bachilla, että ne kaivetaan esiin, ennemmin tai myöhemmin. En ole koskaan tehnyt mitään sen eteen, että markkinoisin niitä – niin kuin nykyisin sanotaan, että tekijän pitäisi itse markkinoida tuotteensa. Aikaisemmin oli markkinoijat erikseen”, Tiensuu sanoo.

Hän luottaakin siihen, että laadukas teos jo itsessään toimii parhaana käyntikorttina. ”Kun teoksia esitetään jossain, niin yleisössä yleensä istuu joitakin, jotka kiinnostuvat ja haluavat alkaa tehdä yhteistyötä. Sillä tavalla se leviää, ei niin että tyrkyttää sitä jollekin mediahenkilölle.”

Saadessaan Wihurin Sibelius-palkinnon Tiensuu on hyvässä seurassa. Se on yksi merkittävimmistä musiikkipalkinnoista, ja se myönnettiin Sibeliukselle itselleen vuonna 1953, sitten monille muille 1900-luvun merkittävimmille säveltäjille, kuten Dmitri Šostakovitšille, Igor Stravinskylle, Olivier Messiaenille, Witold Lutosławskille ja György Ligetille.

Suunnilleen kaikkien palkittujen musiikista on tullut osa 1900-luvun ja 2000-luvun alun taidemusiikin kantaohjelmistoa – toki ilmiselvään klassikko-osastoon kuuluvien teosten määrä vaihtelee säveltäjän mukaan.

Tiensuu tuntee sekä nykymusiikkiohjelmiston että historiallisen ohjelmiston poikkeuksellisen hyvin, sillä hän tutustuu vuosittain useisiin satoihin uusiin teoksiin.

”Minä aloitin musiikin suhteellisen myöhään, koska olin kiinnostunut kaikesta”, Tiensuu sanoo. ”Sitten tajusin jossakin vaiheessa, että kun keskittyy musiikkiin, se sisältää kaiken muun. Siellä on tiedettä ja taidetta, kirjallisuutta, filosofiaa ja uskontoa. Mutta aloitin siis myöhään, kun muut olivat aloittaneet kymmenen vuotta aikaisemmin, ja minun piti ottaa kiinni. Sieltä se jäi päälle”, Tiensuu sanoo.

Tämän myötä Tiensuulle on vuosikymmenten aikana syntynyt vahva ohjelmistontuntemus, johon liittyy hänen toimintansa monella musiikin osa-alueella. Hän on paitsi säveltäjä myös cembalisti ja on työskennellyt esimerkiksi musiikkikirjoittajana ja tapahtumanjärjestäjänä: hänen aloitteestaan on perustettu sekä Musiikin aika- että Musica nova Helsinki -festivaali.

Ohjelmistontuntemukseen epäilemättä liittyy hänen oma teoslähtöinen näkemyksensä musiikinhistoriasta: hän tietää, etteivät esimerkiksi nykyisen perusohjelmiston kulmakivet Bach, Mozart tai Beethoven suinkaan olleet oman aikansa kuuluisimpia tai suosituimpia säveltäjiä. Mutta nykyisin heidän teoksiaan arvostetaan valtavasti – ja niiden perustella tehdään helposti olettamuksia itse säveltäjistä.

”Meidän perspektiivimme taaksepäin tulee vain teoksista, ja me kuvittelemme niiden perusteella, että niiden säveltäjät olisivat olleet aikanaan korkealle arvostettuja ja palkinnoilla vuorattuja henkilöitä.”

Tiensuu näkee, että kaanon on vakiintunut juuri teosten laadun perusteella.

”Historiallisen musiikin kantarepertoaari on niin hyvin läpikäyty, ettei siellä juurikaan ole teoksia, joiden voisi sanoa olevan huonoja. Sekin on hyvä muistaa, että Mozartilta soitetaan muutamaa sinfoniaa, muutamaa konserttoa ja muutamaa oopperaa. Ja hänellä on kuitenkin satoja teoksia, joita ei soiteta.”

Juhlavuosina toki usein julkaistaan säveltäjien tuotannon kokonaislevytyksiä, jolloin heidän harvinaisemmatkin teoksensa pääsevät hetkeksi esiin.

”Mutta eivät ne siitä huolimatta tule perusohjelmistoon.”

Viime aikoina on puhuttu paljon musiikkialan tasa-arvosta ja siitä, miten vähän naiset ovat musiikinhistoriassa päässeet esille.

Tiensuu puhuu ohjelmiston rakentumisesta: 1800-luvun alusta on vähitellen kiinnostuttu menneiden vuosisatojen musiikista, mutta esimerkiksi barokkiohjelmiston kunnollinen perkaaminen pääsi vauhtiin vasta 1970- ja 1980-luvuilla.

”Repertoaari laajenee sitä mukaa, kun löytyy kiinnostavia teoksia”, Jukka Tiensuu sanoo.

”Jos kysytään, miksi naisia on ollut säveltäjinä niin vähän: se ei ole musiikillinen kysymys, vaan yhteiskunnallinen kysymys. Yhtä hyvin voidaan kysyä, miksi naisia on menneinä vuosina näkynyt niin vähän sotaväessä, esimerkiksi.”

Nykyään tilanne on jo erilainen, sillä suuri osa muusikoista on naisia ja naispuoliset nykysäveltäjätkin ovat entistä vahvemmin esillä.

”Minusta on yllättävää, että sitä keskustelua käydään niin vahvasti juuri taidemusiikin piirissä, kun muualla epätasa-arvo on paljon vahvempaa. Jos listataan vaikka 1970-luvun rock-yhtyeitä, niin eihän niissä juuri naisia näy. Mutta jos menee sinfoniakonserttiin, niin siellä [orkestereissa] on etupäässä naisia”, Tiensuu sanoo.

Tiensuu viittaa myös siihen, että eurooppalaisen kulttuurin tasa-arvoajatus on maailman mittakaavassa poikkeus: esimerkiksi monet muslimimaat kumosivat orjuuden vasta 1960- ja 1970-luvuilla.

”Siksi ajatus siitä, että maailman tuhansien vuosien vääryys olisi jotenkin klassisen musiikin syy, tuntuu järjettömältä. Jos jossain on tasa-arvoa, niin siellä.”

Omaa musiikkiaan Jukka Tiensuu on säveltänyt laajalla tyyliasteikolla, ottaen virikkeitä sekä historiallisista tyyleistä että nykymusiikin modernistisimmista keinoista. Hän sanoo, ettei hänellä ole säveltäessään tabuja.

”Ei tule mieleen. Mutta myönnän, etten pidä yksitoikkoisesta musiikista. Siitä tulee sellainen olo, että elämä menee tähän. On kivaa, kun jossakin teoksessa tulee yllätys. Se antaa kipinän, jossa lähtee miettimään, että minkä takia tämä tapahtuu tässä. Tulee käännös, jollaisia harrastetaan esimerkiksi elokuvissa paljon: että se henkilö ei olekaan se henkilö, ja maailma onkin kuvitteellinen. Siitä jää muistijälki, jota miettii myöhemmin.”

Tiensuu sanoo saavansa herätteitä kirjallisuudesta ja modernista kuvataiteesta – sekä tietenkin kaikesta siitä musiikista, johon hän tutustuu. Hän sanoo myös kuuntelevansa paljon kaukaisten kulttuurien musiikkia.

”Ne antavat sellaisen mielentilan, että kaikki on mahdollista. Ei tarvitse mennä klassisen musiikin muotojen ja periaatteiden mukaan, vaan voi tehdä ihan mitä vaan, kun oman kokemuksensa myötä ymmärtää, että se on hyvää ja oikeaa – ei siis tee jotain sattumanvaraista.”

Jukka Tiensuu

Syntyi Helsingissä 30. elokuuta 1948.

Säveltäjä, cembalisti, pianisti.

Sävellysdiplomi Sibelius-Akatemiasta, cembalodiplomi Freiburgin musiikkikorkeakoulusta, opintoja myös New Yorkin Juilliardissa ja Pariisissa Ircam-nykymusiikkikeskuksessa.

Toiminut musiikkikirjoittajana, tehnyt radio-ohjelmia, opettanut säveltämistä ja perustanut Musiikin aika- ja Helsinki biennale (nykyinen Musica nova Helsinki) -festivaalit.

Teosto-palkinto 2004, Säveltaiteen valtionpalkinto 2012.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri