”Hurjaa nähdä sinivalas päänsä yläpuolella aallon sisällä eikä alhaalla meressä” – Risto Isomäki kertoo päiväkirjassaan, miten hänen uusin romaaninsa syntyi - Kulttuuri | HS.fi

”Hurjaa nähdä sinivalas päänsä yläpuolella aallon sisällä eikä alhaalla meressä” – Risto Isomäki kertoo päiväkirjassaan, miten hänen uusin romaaninsa syntyi

Vedenpaisumuksen lapset -kirjan keskeiset palaset löytyivät monen mutkan ja käänteen kautta. Osa niistä tuli vastaan Grönlannissa ja Suomessa, toiset Meksikossa ja Intiassa kehitysyhteistyöprojekteihin liittyneillä matkoilla. Risto Isomäki avaa päiväkirjaansa HS:n lukijoille.

Risto Isomäki kävi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttumatkalla Grönlannissa keväällä 2008.­

18.10. 2:00 | Päivitetty 18.10. 10:16

Risto Isomäki kokosi vanhoista päiväkirjamerkinnöistään Helsingin Sanomille tarinan siitä, miten uusi romaani syntyi.

Intia, Delhi, kevät 2001

Melkoista pintaliitoa kokouksesta toiseen. World Social Forumin järjestäminen Intiassa saattaa onnistua. Olen ihan puhki kun palaan Suomeen. Jos suomalainen politiikka on Helsingin keskuspuisto, intialainen politiikka on Amazonasin sademetsä.

India Todayssa oli kansikuvajuttu kahdesta meren pohjalta löytyneestä rauniokaupungista. Myös eurooppalaisten Atlantis-tarun täytyy liittyä näihin raunioihin. Minun pitää kirjoittaa aiheesta jotakin.

Intia, Mumbai, toukokuu 2005

Kiersimme tänäänkin Vinayn ja Vidyan ja muiden SAI:n ihmisten kanssa Kamatipurassa. SAI on täysin ainutlaatuinen intialainen kansanterveysjärjestö ja se on tehnyt loistavaa työtä. Mumbai ei enää ole maailman aids-pääkaupunki.

Tällä reissulla kontrastit ovat olleet sitä luokkaa että en tiedä kestääkö pääni. Viikko sitten asuin Rajkotissa herra Desain kotona, korkean tornitalon ylimmistä kerroksista muodostuvassa huoneistossa. Viime päivinä olen kirjaimellisesti istunut katuojassa seksityöläisten kanssa keskustelemassa aidsin torjunnasta.

No, molemmat projektit ovat tarpeellisia. Herra Desai voi päästä alle euroon per watti aurinkovoimaloiden tuotantokustannuksissa.

Taisin löytää nimen kirjalleni. Vinay ja ­Vidya antoivat minulle viimeisenä iltana lahjaksi Mahabharatan jonka kustantaja oli ­Vidya Bhawan Trust. Vidya tuli maininneeksi että intialaisessa mytologiassa Vidya on sama kuin Sarasvati.

Jos Sarasvati on myös Vidya eli tiedon, tieteen ja oppimisen jumalatar, muinaisen Sarasvati-joen Kathiawarin niemimaalle kasaamat hiekanjyvät ovat kaunis symboli ihmisten toistensa päälle kerrostuville ajatuksille ja sivilisaatioille.

Helsinki, syksy 2007

Luin Thor Heyderdahlin Tigris-kirjan jonka löysin divarista. Intiassa, Mesopotamiassa ja Egyptissä tunnettiin joskus taru oudosta puolijumalasta ja hänen seitsemästä seuralaisestaan. Jos joku on todella purjehtinut Etelä-Aasiasta länteen sivilisaation siemenet mukanaan, suuren luonnonmullistuksen jälkeen, hän on saattanut jättää historiaan suuremman jäljen kuin kukaan muu. Hindujen Manu, kristittyjen Nooa ja sumerien Oannes. Sivusin tätä Sarasvatin hiekassa, mutta vain lyhyesti.

Helsinki, maaliskuu 2008

Visio siitä miten Oannes seitsemän seuralaisensa kanssa saapuu Indus-joen suiston edustalle ja miten auringon laskiessa ilmaan nousee kaislamerestä kaksikymmentä miljoonaa vesilintua, ei jätä minua rauhaan. Pitääkö minun kirjoittaa Sarasvatille jatko-osa? Olen hyvin haluton tekemään niin. Kirjassa on nyt kirkas ja kaunis, selkeä kaari. Silti…

Grönlanti, Ilulissat, huhtikuu 2008

Saa nähdä millainen juttu tästä tulee HS:n kuukausiliitteeseen. Jäävuorien muotojen moninaisuus huikaisee. Kelluva jää rauhoittaa veden pinnan ihan peiliksi, kuin järven pinnan. Alueilla, joilla tuuli pystyy häiritsemään vettä hiukan syntyy tummempia väreitä ja outoja näköharhoja. Ihan kuin peilityynen meren pinnalla olisi rinnettä alaspäin virtaavia tunturipuroja.

Itse mannerjäätikkö on kuin koko maailman valkoinen reuna. Viereinen Kangia-jäävuono tuottaa alle kymmenen kilometrin levyisellä kaistalla ison osan kaikista Grönlannin jäävuorista.

Jyrkänkärki, heinäkuu 2008

Kaikki Suomessa näyttää toisenlaiselta Grönlannin jälkeen. Etsin lakkaamatta maisemista yhtäläisyyksiä ja eroja. Muodot, joita Grönlannissa ei vielä ole ovat voineet syntyä vasta jään sulamisvaiheessa tai sen jälkeen. Kangian ympäristön korkeuserot ovat samaa suuruusluokkaa kuin Päijänteen ympäristössä, kun huomioidaan että täällä laaksot ovat osittain täyttyneet. Jää on selvästikin myös meillä jossakin vaiheessa virrannut mereen hyvin monimutkaisia reittejä pitkin.

Helsinki, lokakuu 2008

Kaikista Jäämeren sulamista torjuvista hätäratkaisuista lupaavimmalta vaikuttaa edelleen talviaikaisten pilvien pudottaminen. Jääkiteet tai muut hiukkaset olisi helpoin kylvää pilviin lentokoneista, mutta yritämme yhä löytää tavan, jolla konseptia voisi testata laivalta tai Grönlannin rantavuorilta käsin.

Meksiko, Puebla, helmikuu 2009

Meksikon alkuperäiskansojen aarteet -ohjelma ei taida lähteä lentoon. Ajatus Meksikon intiaanikansojen unohdettujen innovaatioiden hyödyntämisestä muualla globaalissa etelässä oli kyllä mielestäni hyvä.

Intiaanikansojen saavutukset ovat kuin Cholulan pyramidi joka on niin suuri ja niin maan peitossa että se näyttää vuorelta. Kastilialaisen Meksikon saavutukset ovat kuin se pieni kristitty kappeli Cholulan pyramidin huipulla.

Meksiko, Michoacanin osavaltio, helmikuu 2009

Meidän pitää luopua myös avokadoöljy-hankkeesta. Täällä on liian vaarallista. Huumekartelli on ilmeisesti jo ottanut avokadojen tuotannon haltuunsa ja sen pääjehu kuulostaa vielä sekopäisemmältä kuin joku Kolumbian Escobar. Jos hänet tunnetaan nimellä El Mas Loco eli Kaikista hulluin, hän ei ole henkilö jonka kanssa haluaisimme käynnistellä avokadoöljyn tuotantoa Intiassa.

Tästä reissusta taisi tulla töiden suhteen paha floppi. Onneksi minulla ja Jaanalla on viikon loma ennen Suomeen paluuta.

Meksiko, Puerto San Carlos, helmikuu 2009

Tämä päivä olisi voinut päättyä todella huonosti. Kaksi harmaavalasta paritteli veneemme alla. Se oli niin uskomaton tilanne että roikotin kättäni laidan yli ennen kuin tulin ajatelleeksi, että onkohan tämä varmasti hyvä idea. Viisi minuuttia myöhemmin toinen valaista löi pyrstönsä pystyyn veneen laitaa vasten.

En tiedä olisiko kädestäni jäljellä mitään, jos se olisi jäänyt väliin. Paha jälkisäikähdys. Sitä ajattelee joskus todella hitaasti. Raivostuttavan typerää hölmöilyä!

Meksiko, Laguna San Ignacio, helmikuu 2009

Keskikokoinen harmaavalas tuli ihan veneen viereen kerjäämään silityksiä joten minä silitin sen päätä, riittävän kaukaa silmästä. Valaan iho oli kuin kumia ja se tuntui käteen kylmältä, ei lämpimältä niin kuin nisäkkään tulisi tuntua.

Meksiko, Puerto Adolfo Lopez Mateos, helmikuu 2009

Boca da Soledadin, Yksinäisyyden kidan, luona. Mikä suurenmoinen nimi! Mutta hieno oli paikkakin. Naapurikylään ei kuulemma kannata mennä kun se on kartellin hallussa ja aseistetut nuoret miehet huumepöllyssä keskellä päivää.

Bocassa oli tänään juuri sellainen poikkeuksellinen harmaavalaiden keskittymä, joista se on niin kuuluisa. Tuntien ajan ilmassa koko ajan kymmeniä valaiden suihkuja yhtä aikaa. Valaita täytyi olla noin tuhat.

Yksi valtava naaras yritti bondata Jaanan kanssa. Otti kerran toisensa jälkeen Jaanaan katsekontaktin ja yritti tulla ihan veneen viereen niin että Jaana olisi päässyt silittämään sitä. Valitettavasti virtaus oli liian voimakas ja valas painui aina syrjään.

Miksi ihmistä viisisataa kertaa suurempi eläin käyttäytyy kuin silityksiä kerjäävä sylikoira?

Helsinki, huhtikuu 2009

Julian Caldecottin Water-kirjassa oli loistava tiivistelmä vesiapinateoriasta. En tiennyt, että peräti seitsemän prosenttia ihmisistä syntyy edelleen eräänlaisen räpyläjalan kanssa.

Meillä on orangin kädet mutta delfiinin ­aivot.

Ehkä merenneidot eivät ole kuvittelua vaan täyttä totta ja voi olla että jokainen meistä on nähnyt tuhansia sellaisia viimeksi kaupungilla käydessään. Ehkä merenneitoihin liittyvät tarut ovat kaikuja omasta menneisyydestämme.

Jyrkänkärki, kesä 2009

Olisiko mahdollista, että ihmiset ja harmaavalaat ovat joskus eläneet samoissa laguuneissa? Ovatko harmaavalaat niin kiinnostuneita meistä sen takia, että ne jollakin kollektiivisella tasolla muistavat meidät?

Helsinki, syksy 2010

Hätäratkaisuja Jäämerellä testaavien kokeiden rahoittaminen näyttää yhä toivottomammalta. Tie kääntyy pystyyn joka suunnalla. Kukaan ei enää halua sponsoroida tällaisia kokeiluja.

Onko varmasti älykästä, että kaikki mikä lämmittää ilmastoa on sallittua mutta että sulamista hätätilassa torjuvia ideoita on kiellettyä testata edes pienessä mittakaavassa?

Helsinki, marraskuu 2012

Tällä kertaa ei tapahtunut ihmeitä. Isä ei enää tullut tajuihinsa ja lakkasi sitten hengittämästä. Miten tällaisesta voi itse selvitä hengissä?

Helsinki, kevät 2013

Maailma taitaa sittenkin saada suuren ilmastonmuokkauskokeilunsa, sillä laivojen rikkidirektiivi etenee kuin juna. Vuoden 2020 alussa merien yltä vedetään pois puolta Pinatubo-tulivuoren purkausta vastaava vuosittainen määrä rikkipisaroita. Pinatubo viilensi koko maapalloa puolella asteella parin vuoden ajan. Laivaliikenteen rikki keskittyy melko suppeille merialueille, joilta kulkee voimakkaita tuulia ja merivirtoja suoraan Jäämerelle.

Rikin tuottamat pilvet lämmittävät Jäämerta talvella mutta viilentävät sitä kesällä. Molempien vaikutusten pitäisi tulla näkyviin vuonna 2020. Eli kunhan ei siirrytä maa­kaasuun, jokainen valtamerialus voidaan hätätilassa muuntaa eräänlaiseksi ilmastonmuokkausalukseksi. Laivojen pitää vain käyttää rikitöntä polttoainetta talvella ja runsasrikkistä öljyä kesällä.

Jyrkänkärki, kesä 2015

Haluaisin jo päästä käsiksi Vedenpaisumuksen lapsien kirjoittamiseen, heti kun saan Viiden meren kansan pois käsistäni. Minulta vain puuttuu vielä yksi iso pala. Tarvitsen kuvion, jolla päähenkilöt yrittävät estää lopullisen tuhon. Mutta mikä se voisi enää olla, raunioituneessa maailmassa?

Hitsi vieköön, miksi minun piti Sarasvatin hiekassa mennä tappamaan 90 prosenttia kaikista maailman ihmisistä? Olen niin sanotusti maalannut itseni nurkkaan.

Helsinki, joulukuu 2016

Iso kansainvälinen tutkimus on käytännössä todistanut, että ensimmäinen Salpausselkä syntyi mannerjäätikön sulamisen huipulla, eikä silloin kun sulaminen oli pysähdyksissä.

Asiaa koskeva tieteellinen väittely on nyt varmaan ohi. Mutta ainoa aidosti tärkeä kysymys on vielä vastaamatta, eli se ovatko niin sanotut pikku jääkaudet manner­jäätiköiden sulamisjaksoja. Tai toisin esitettynä: voiko mannerjäätikön tuhoutuminen jatkua, vaikka jäävuoret jäähdyttäisivät sitä ympäröivien alueiden ilmastoa? Sen takia, että peruskallio kohoaa keventyneen jäätikön alla. Minun täytyy huomioida tämä VPL:n juonessa.

Madalena, Pico, toukokuu 2017

Picon pohjoispuolella tänään iso mutta hyvin loiva vanha maininki. Suurimmat aallot kuulemma kaksitoistametrisiä. Suuri maininki nosti ison sinivalaan näkyviin koko komeudessaan. Hurjaa nähdä sinivalas päänsä yläpuolella aallon sisällä eikä alhaalla meressä.

Jälleen paljon hyvää materiaalia Veden­paisumuksen lapsiin ja Krakenin saareen.

Jyrkänkärki, kesä 2018

En vieläkään saa kiinni kirjoittamisesta. Olen edelleen masentunut ja lamassa äidin kuoleman takia. Pitää vain pikku hiljaa totutella täysorvon elämään.

Jyrkänkärki, kesä 2019

Vedenpaisumuksen lapsien pitää olla ennen kaikkea romaani merenneidoista.

Risto Isomäen uusin kirja Vedenpaisumuksen lapset ilmestyi syyskuussa 2020.­

Toivon, että se tekee kaikki muut aiheesta aiemmin kirjoitetut kirjat tietyllä tavalla tarpeettomiksi. Koska vasta nyt selviää, mistä merenneidoissa oikeasti on kysymys (heh).

Tämä tietysti tarkoittaa, että tarinaan on saatava myös riittävä eroottinen jännite. Ei olisi oikein kirjoittaa merenneidoista ilman sellaista.

Helsinki, elokuu 2019

New Scientistissä oli juttu napa-alueiden sulamista torjuvista hätävararatkaisuista. Olivat nostaneet kärkeen veden pumppaamisen jään alta, tuulimyllyjen avulla. Eli idean, jota käytin jo Sarasvatissa. Hauskaa!

Hangonkylä, helmikuu 2020

Uusi kustannustoimittajani Maria Saari sanoo että erilaisia merieläimiä esitteleviä kohtauksia on edelleen liikaa. Hän on valitettavan hyvä arvioimaan tällaisia asioita. Huokaus. Viekää tuhkatkin pesästä.

Hangonkylä, maaliskuu 2020

Maria sanoo, että jälkisanoja olisi hyvä lyhentää. Mutta jos kirjoitan näin pelottavan romaanin, eikö minun pidä myös kertoa, miten kaikki pahimmat skenaariot on vielä mahdollista estää.

Hangonkylä, syyskuu 2020

Vedenpaisumuksen lapset on nyt sitten ulkona. NSIDC:n mukaan Jäämerellä oli alkuvuonna muutamia asteita tavallista kylmempää mutta kesällä jopa 10 astetta tavallista lämpimämpää. Eli tämä menee nyt täysin ennusteen mukaisesti. Jos kuvio toistuu ensi vuonna, valtamerilaivojen pitää siirtyä kesäisin takaisin bunkkeriöljyyn.

Anna Puun kovin hieno 2020-biisi on soinut päässäni jo kaksi viikkoa. 2020 taitaa todella olla indonesialaisittain Vaarallisesti elämisen vuosi. Koronapandemia, suuren ilmastonmuokkauskokeilun alku ja uhkaava maailmantalouden romahdus. Enemmän kuin tarpeeksi jännitystä yhdelle vuodelle.

Risto Isomäki

Vuonna 1961 syntynyt tieto- ja tieteiskirjailija sekä ympäristöaktivisti, perehtynyt muun muassa ilmasto­asioihin.

Julkaissut kirjan vuodessa viimeisten 25 vuoden aikana: tieteiskirjallisuutta, romaaneja, esseitä, pamfletteja, oppaita ja tietokirjallisuutta.

Avopuoliso on kirjailija ja Into-kustannuksen ­toimitusjohtaja Jaana ­Airaksinen.

Vuonna 2005 julkaistu Sarasvatin hiekkaa -romaani oli Finlandia-palkintoehdokkaana.

Sai 13. lokakuuta tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta myös taiteen ilmaisukyvyn ­keinoin.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri