Leda käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöä nukketeatterin keinoin - Kulttuuri | HS.fi

Leda käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöä nukketeatterin keinoin

Esityksen nukettaminen on taitavaa, ja esimerkiksi kertojahahmon kohdalla yksinkertaisesti upeaa.

Sirpa Järvenpää, Reetta Moilanen, Riina Tikkanen ja Maija Westerholm esiintyvät turkulaisen nykynukketeatterin uutuusnäytelmässä.­

23.10.2020 15:07

Leda. Kantaesitys. Aura of Puppets ja Turun kaupunginteatteri Sopukka-näyttämöllä 22.10. Teksti Anu Kaaja, konsepti ja ohjaus Merja Pöyhönen, nukenrakennus, lavastus ja puvustus Jenni Rutanen, nukenrakennus (kertojanukke) Helena Markku, sävellys Antti-Juhani Manninen, äänisuunnittelu Merja Pöyhönen ja Antti-Juhani Manninen, valosuunnittelu Essi Santala. Esiintyjät Sirpa Järvenpää, Reetta Moilanen, Riina Tikkanen, Maija Westerholm. ★★★★

Anu Kaajan vuonna 2017 julkaistu romaani Leda sai innostuneen vastaanoton. Tekstuaaliseksi rokokooksikin nimetyn Leda-myytin uudelleentulkinta käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöä, sitä ylläpitäviä (talous)rakenteita sekä toisaalta ihmisen seksuaalisuuden moninaisuutta vahvoilla queer-viittauksillaan.

Merja Pöyhösen ohjaaman esityksen aiheeksi tislautuu myös se, millaisia alistavia myyttejä me kerromme toistamme ja mitä vaikutuksia sillä on todellisuuteen. #metoo-paljastusten jälkeen ajattelutapojen muuttaminen vaatii myyttien ravistelua. Nukketeatterin kollektiivinen ilmaisu sopiikin tähän ravisteluun erityisen hyvin.

Kaajan koukeroinen tyyli hioutuu näyttämölle ytimekkäänä ja humoristisena. Kahdella peräkkäisellä näyttämöllä luodaan herkullinen upotusrakenne. Tärkeässä osassa ovat erilaisten joutsenen hahmojen lisäksi kukat ja oksat – ja etenkin näiden symboliset muodonmuutokset. Tarinan mukaan ylijumala Jupiter muuntuu joutseneksi päästäkseen tunkeutuman Leda-neitoon.

Näytelmän kertoja haluaa kertoa myytin toisella tavalla – siten, että Adèle-neito häpäistään oikeaoppisesti. Ihanteenaan hänellä mitä ilmeisimmin on 1700-luvun kirjeromaanien piilotetun himon kuvaus. Kertojana hän epäonnistuu, sillä hahmojen sukupuolinen suuntautuminen ei pysy heteronormissa, hahmot näyttävät rivoilta, lopulta sisäiskertomuksessa pornoteollisuuden tuotteilta. Sapfista lempeä janoava markiisitar, Monsieur de Signe sekä hovin homoseksuaalit paronit toikkaroivat miten tahtovat.

Nukettajien näkyminen välittyy vahvana viestinä. He eivät jää haamukertojiksi vaan ovat osia siinä tarinateollisuudessa, joka ylläpitää myyttejä, he tekevät tietoisia valintoja.

Voisikohan tätä kutsua valtakulttuurin pervouttamiseksi? Ainakin se tulee esityksen edetessä selväksi, että myyttien uudelleentulkinnat eivät välttämättä muuta mitään.

Nuken tuoma etäisyys rivouteen ja väkivaltaan antaa hahmoille omalaatuista koskemattomuutta, vaikka ne groteskeista groteskeimpia ovatkin. Siten väkivaltaa ja seksiä voi katsoa paljaammin ja analyyttisemmin.

Esityksen ongelmat ovat osin rytmityksessä, osin siinä, että kaikessa näyttämöllisyydessään teksti ei käänny näyttämöteokseksi ihan niin hyvin kuin se ehkä antaa olettaa. Mustan huumorin sävyt lipsahtavat välillä moralisoinnin puolelle. Nämä ovat säröjä, jotka tekevät esityksestä osin vähän sävyttömän ja tasapaksun. Huumori, kepeys ja herkkyys löytänevät tarkemman balanssin esityskertojen myötä.

Nukettaminen on taitavaa, ja esimerkiksi kertojahahmon kohdalla yksinkertaisesti upeaa. Aina äänenkäytöstä sormien pieniin liikahduksiin. Epätoivoisten hallintayritysten, surun, avuttomuuden ja toisaalta siitä aina välillä purskahtavan röyhkeyden esittämisessä skaala on laaja ja tarkka. Vastapainona näyttäytyy karnevalistinen seurapiiri.

Lopuksi koko esityksen ajan piikaansa moittinut kertoja hakkaa itseään. Väkivaltafabuloinnin sijaan hän joutuu kohtaamaan todellisuuden. Hän, kuten katsojakin, joutuu kohtamaan oman kulttuurinsa tabun.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat