Tuhannet helsinkiläiset ovat asuneet näissä vähäneliöisissä ja toimivissa asunnoissa. Resursseja niiden tekoon oli aikoinaan niukasti, mutta tilat osattiin suunnitella yksinkertaisesti ja tehokkaasti.
Rakennuksille oli leimallista vankka estetiikan taju. Sopusuhtaisten asuntojen keskipisteitä olivat ruokailuhuoneet ja olohuoneet. Arkea ei piiloteltu eikä asuntoihin tehty enää palvelijanhuoneita.
Talot sijoitettiin tonteilla yleensä korkeimmille paikoille, joista on hyvä näkyvyys etelään.
Tarpeetonta kaivamista ja puiden kaatoa vältettiin, koska rakennusten tekoaikana louhiminen oli kallista. Välttämättömyydestä tehtiin hyve, kun taloista tuli ikään kuin osa maastoa.
Else Aropaltio suunnittelemansa kotitalon toimistossa 1950-luvun alussa.
Näistä lähtökohdista syntyi tyylikästä ja laadukasta lohtuarkkitehtuuria, joka on kestänyt poikkeuksellisen hyvin aikaa.
Kiitos tästä arkkitehti Else Aropaltio.
Ei pidä nolostua, jos ei heti muista jotain Aropaltion yksittäistä rakennusta tai tunnista hänelle tyypillisiä ratkaisuja.
1930–60-luvulla vaikuttanutta arkkitehtiä ei tunneta ikonisesta ovenkahvasta, punatiilen runsaasta käytöstä tai välimerellisistä aiheista. Silti hänen piirtämänsä talot ovat helsinkiläisille tuiki tuttuja.
Lauttasaaren Haahkatie 10:n asuintalossa on kulmaan upotettu vesikouru.
Aropaltion ominta alaa oli huoliteltu ja viimeistelty, itsestään melua pitelemätön asuntosuunnittelu. Tyypillisessä hänen piirtämässä 1950-luvun talossa oli keltaiseksi rapatut seinät, juhlavat yksityiskohdat ja tasapainoiset julkisivut.
Ylivoimaisesti eniten Aropaltion suunnittelemia taloja on Lauttasaaressa, mutta myös jonkin verran Herttoniemessä ja Hermannissa.
Suurin keskittymä Aropaltion suunnittelua on idyllinen yhdeksän kerrostalon ryhmä Lauttasaaren Isokaarella. Rakennukset valmistuivat vuosina 1939–52 ja ne muodostavat suojelukohteen.
Tuntuuko Aropaltio nyt jo tutummalta?
Niinkin tuotteliaaksi arkkitehdiksi Aropaltio (1914–2008) on pysynyt suurelle yleisölle suhteellisen tuntemattomana. Arkkitehti-tietokirjailja Esa Laaksosen tuore teos Else Aropaltio – Arjen arkkitehti toivottavasti paikkaa tätä vajetta.
Kirja koostuu lyhyistä – joskin hieman yhteismitattomista – esseistä sekä mittavasta työluettelosta, johon on koottu kaikki tiedossa olevat Aropaltion toteutuneet rakennukset ja suunnitelmat. Langat kokoaa yhteen kirjan alkusanoissa arkkitehtuurin historian professori emerita Aino Niskanen.
Aropaltion opiskelija-aikaisista valokuvista, perhepotreteista ja Turun Piirustuskoulun aikaisista grafiikoista piirtyy tarkka profiili arjen suunnittelun mestarista.
Else Hannus syntyi pappisperheeseen 5. elokuuta 1914 Turussa, pääsi ylioppilaaksi Turun tyttölyseosta 1933 ja aloitti arkkitehtiopinnot samana vuonna.
Hänen kurssitovereitaan olivat muun muassa talvisodassa kaatunut, Aino ja Alvar Aallon toimistossa työskennellyt Jarl Jaatinen ja kirjailija-runoilija Elvi Sinervo, joka lopetti opintonsa jo ensimmäisenä vuonna.
Opiskeluaikoinaan Else tutustui tulevaan aviomieheensä Paavo Aropaltioon.
Elokuussa 1939 otetussa kuvassa näkyy Lauttasaaren Otavantie 3 ja sen oikealla puolella jo syksyllä 1938 valmistunut Otavantie 5.
Liitto osoittautui työuran kannalta merkittäväksi, kun juristipuoliso alkoi rakennuttajaksi. Heidän ensimmäinen yhteinen projektinsa oli Lauttasaaren Otavantie 3:een valmistunut asuinrakennus vuonna 1938, jolloin Else oli vasta 24-vuotias.
Aropaltio tunnettiin asuinseuduillaan Lauttasaaressa tyylikkäänä daamina, joka saattoi työmaallakin hyppiä telineeltä toiselle korkokengissä.
Else Aropaltio (1914–2008) on vihdoin saanut ansaitsemaansa huomiota.
Else Aropaltio valmistui arkkitehdiksi vuonna 1943. Viivästykseen oli syynä sota, syntyneet lapset ja työt, joita oli kerääntynyt opiskelijalle runsaasti.
Kerrotaan, että Aropaltio teki diplomityön professori Otto-Iivari Meurmanille, koska hän ei uskaltanut kertoa tiukkana pidetylle professori J. S. Sirénille, että hän oli jo suunnitellut monta toteutunutta rakennusta.
Aropaltio jatkoi lasikattojen rikkomista perustamalla oman arkkitehtitoimiston vuonna 1945.
Aropaltion suunnittelema rakennus Hiihtomäentien ja Majavatien kulmassa Herttoniemessä.
Hänen uransa ampaisi nousuun saman vuosikymmenen lopulla, kun Helsingin asuntotuotantoa kasvatettiin määrätietoisesti sotien jälkeen. Tarvittiin asuntoja evakoille, maaltamuuttajille, ydinperheille.
Aropaltion arkkitehtiura kesti kolmisenkymmentä vuotta 1930-luvun lopusta 1960-luvun alkuun saakka.
Esa Laaksonen jaksottelee hänen uransa neljään jaksoon: ”1930-luku oli opiskelijan kypsymistä, 1940-luku harjoittelua, 1950-luku kulta-aikaa ja 1960-luku jonkinasteista väsymistä tai jopa taantumista”.
Aropaltioiden oma upea kotitalo valmistui Lauttasaaren Kaakkurikuja 6:een vuonna 1949. Se on ainoa Aropaltion töistä, joka on purettu.
Työluettelon perusteella arvio on osuva, mutta 1960-luvun kohdalla Laaksonen kohtelee kohdettaan silkkihansikkain. Siinä missä Aropaltion 1950-luvulla piirtämät talot kylpevät ikuisessa auringonpaisteessa, monet hänen 1960-luvun rakennukset ovat ympäristöön sopimattomia ja monotonisia.
Syinä tason laskuun Laaksonen listaa arkkitehdin mahdollisen uupumisen lisäksi rakennustekniikan ja -normistojen muuttumisen. Suurin virhe oli kuitenkin lähiörakennuksen tyyppiratkaisun tuominen tiiviiseen kaupunkikortteliin, kirjoittaa Laaksonen.
”Mutta [tässä] Aropaltio ei todellakaan ollut yksin. 1960-luvun virheet toistuivat kaikkialla Suomessa.”
Mikä oli Aropaltion kulta-ajan salaisuus?
Taitojen kehityksen edellytys oli runsas tuotanto ja mutkaton yhteys urakoitsijaan eli aviopuolisoon. Else piirsi, Paavo rakennutti.
Aropaltio kehittyi ”pienten asuntojen mitoituksen spesialistiksi” sodan jälkeisinä vuosina, jolloin maan väestöstä kymmenesosa oli vaille asuntoa. Järjestelmällistä suunnittelua avitti aravalainsäädäntö ja rakennustyön standardointi.
”Kun lisäksi Aropaltion huippukauden aikana selvittiin melko yksinkertaisilla rakennuslupapiirustuksilla ja valvonta työmaalla sujui perheen puolesta joustavasti, Elsellä oli mahdollisuus erittäin tuotteliaaseen elämäntyöhön pienellä panostuksella toimistoa laajentamatta”, summaa Laaksonen.
Esa Laaksonen: Else Aropaltio – Arjen arkkitehti. Pen & Paper. 188 s.